Mitä ei häiriötreenillä saa korjattua, sitä ei tarvitse korjata ollenkaan

Ajattelin ehtiväni loman aikana kirjoitella blogiin pitkät pätkät, mutta kuinkas kävikään: eka viikko meni juoksevia asioita hoitaen ja toinen reissaten. Nyt olen ehtinyt olla taas töissäkin toista viikkoa. Onneksi loman kakkososa koittaa ihan kohtapuoliin.

Kiira kävi tassunsa kanssa kontrollikäynnillä. Anturoiden välinen iho (ns. räpyläosa) oli ja on edelleen paksumpi oikeassa jalassa kuin vasemmassa, mutta kaipa se siitä palautuu. Myös imusolmuke on yhä vähän suurentunut. Kiira kuitenkin kulkee ihan normaalisti, joten pitkätukankin elämä on taas ollut täyttä laiffia. Kiiran treeneistä voisi kirjoittaa piiiiitkät pätkät, koska tuntuu että siihen on löytynyt Sitä Jotakin Oikeanlaista Ajatusta, mutta tässä nyt ensin mettekoira-asiaa.

Kiira on harjoitellut mm. "käy siihen" -makoilua taukojensa aikana. Mälsä juttu, mutta ihan oma valinta.

Olin ilmoittanut Meten vielä yhteen EVL-kokeeseen, torstaille 11.5. Koe oli L-SSK:n järjestämä, joten ei tarvinnut pelätä, mahdutaanko mukaan. Kesäkuu on myös ollut kivan viileä, joten olin toiveikas sään suhteen. Mieli tekisi mennä vielä kisaamaan vanhoilla säännöillä, mutta Mette sietää niin huonosti lämpöä, että pitää vielä mietiskellä tilannetta. Nytkin tuntui, että se oli vähän nuutunut, vaikka EVL:n alkaessa klo 21 (piti alkaa 20:15...) aurinko jo laski ja itselläni oli pari kerrosta takkia päällä. 

Päivä oli ollut lämmin, mutten viitsinyt väsyttää Metteä käyttämällä sitä uimassa. Lupasin siis, että jos se on kiltisti paikallaolot, niin vien sen iltauinnille joelle. :) Menikin sitten kuutamouinniksi, kun koe oli niin paljon myöhässä. (Ykköstuloksesta olisi päässyt hiekkakuopille, voi mettekoira mitä menetit!)

Tässä keskittynyt ilme.

Viime kokeen jälkeen ollaan ei helpotettu, ei autettu eikä lahjottu paikkallaoloja. Mulla oli visio, että haluan pään pyörimiset pois ja koiralle keskittyneen ilmeen. Aikaisemmin Meten paikallaoleminen on ollut sellaista, no, oleskelua. Metelle on ihan luontevaa möllöttää paikallaan ja mietiskellä syntyjä syviä. Paikallaolon kesto sinänsä ei olekaan ikinä ollut ongelma. Mutta kun Mette ei aktiivisesti tee jotain, niin yksikin ikävä häiriö tai mieleen puskeva ajatus (palaakohan tuo ihminen enää ikinä minun luokseni) saa sen kiemurtelemaan, vaihtamaan asentoa, heiluttamaan häntää, ulisemaan ja/tai nousemaan ylös. Ja nämä ikävät ajatukset ovat sille syystä tai toisesta tulleet piilopaikallaolojen myötä. Inhottavaa on ollut juuri se, että yleensä se kyllä istuu/makaa, mutta edellä mainituista aktiviteeteista on nähnyt, ettei sen mielentila ole sellainen kuin haluaisin... mutta en ole siihen osannut oikein puuttuakaan.

Jotain piti kuitenkin keksiä. Nyt. Koska häiriötreeni on toinen nimeni (ja hauskin tapa treenata about mitä tahansa), ajattelin lähestyä ongelmaa sen kautta ja tehdä mettekoiralle selväksi, että paikalla oleminen on aivan kä-sit-tä-mät-tö-män vaikea homma. Pitää keskittyä.

Ensin kokeiltiin kyllä sellaista, että kiellän Metteä, jos sen pää pyörii jätössä, mutta no, siitä oli aika vaikea ehtiä sanomaan. Seuraava idea oli alkaa vetää Metteä pannasta/hihnasta mukaan jätöissä ja hurraa, tämähän tuntui tepsivän! Alkuun mettekoira lähti kevyesti kuin höyhen heti kun hihna kiristyi, mutta nopeasti se tajusi alkaa työntää tassuilla vastaan. Sitten aloin mennä piiloon, josta palasin vain vetääkseni taas pannasta. Kuten sanottu, en ole pystynyt puuttumaan kiemurteluun/hännänheilutteluun, mutta nytpä pystyin: palasin koiran luokse, vedin pannasta ja sanoin oijoi, kun spanieli lähti liikkeelle. Muutaman kerran sain sen narautettua, mutta sitten se oppi, että kannattaa olla varuillaan. Minun paluuni ei olekaan lupa huoahtaa helpotuksesta, vaan silloin pitää keskittyä oikein tosi, tosi paljon. Ja kun keskittyy, saa aivan superpaljon palkkaa.

(Kiiralla on "painavat" asennot, mutta se onkin tehnyt tosi paljon häiriötreeniä. Koska on ollut pakko, koska Kiiralle paikalla oleskeleminen ei ole luontevaa. Metellä on tosi "kevyet" asennot kaikessa muussakin, joten nyt otetaan samaan syssyyn treenilistalle asennoissa pysymistä myös ruudussa, zetassa jne.)

Ja tässä väärällä tavalla keskittynyt.

Takaisin kokeeseen. Istumisessa Mette oli ollut kuin patsas. Kunnes viisi sekuntia ennen ajan loppumista oli alkanut rapsuttaa. Rapsuttaa. Viisi sekuntia. Eipä ole tällaistakaan ikinä käynyt. Makuussa oli ollut rauhattomampi, mutta makasi täyden ajan. Olin tyytyväinen näihin, koska ei olla päästy vielä kauheasti tekemään vieraiden koirien seassa tätä pannasta vetämistä. Kaikessa muussa häiriössä kylläkin.

Yksilökehissä Mette oli vähän omituinen. Ei ihan aivoton muttei vaisukaan. Vähän poissaoleva ehkä. Sen ajatus oli tosi paljon palkkapurkissa ja se riemastui liikkeiden jälkeen kehuista ihan valtavasti. Mutta se, mitä kehujen jälkeen tapahtui, ei ollut sellaista aktiivista perusasennon tarjoamista kuin Metellä parhaimmillaan on. Tuntui, että jouduin jokaisessa liikkeen aloituspaikassa korjaamaan/suoristamaan perusasentoa ja se jos mikä kertoo, että koira ei ollut ihan täysillä keskittynyt hommaansa. Liikkeiden aluissa tulikin myös pari vanhaa tyyppivirhettä, eli tuplakäskyjä. Ennen jälkimmäistä yksilökehää teki ihanvähän mieli surkutella ja paapoa mettekoiraa (jos sillä oli vaikka kuuma tai sitä ahdisti paikka/liikkuri/tuomari/tähtien asento), mutta tehtiin häiriöseuruuta ja kas, tämä kehä menikin paremmin. Hyppynouto oli paras ikinä, ja tunnarissa ei löysännyt otetta lopun perusasennossa!

Loppujen lopuksi jäi siis ihan hyvä mieli. :) Mitä opimme yksilökehistä: kokonaisuuksien tekemistä on jatkettava, jatkettava ja jatkettava. On edelleen pidettävä aloitusperusentojen arvo korkealla vapauttamalla niistä loppupalkalle. Kokonaisuus oli tosi kivalla mallilla kahdessa edellisessä kokeessa, mutta myöntää täytyy, että viime aikoina on keskitytty paljon enemmän tekniikan hiomiseen... Nyt taas asiat tärkeysjärjestykseen. Hyvää infoa oli myös se, että yksilökehät kahtia jaettuna eivät olleet ongelma. Annoin ensimmäisestä osasta pienen palan Ceasaria, jälkimmäisestä sitten jäljelle jääneen vajaan purkillisen.

Tuomari sai raavittua meille kasaan kolmostuloksen. Taas nollat "helpoista" liikkeistä (istuminen ja zeta), joista olisi pienellä vaivalla saanut kiltiltä tuomarilta ysin tai kympin... ja sitten oltaisiinkin oltu kiinni ykkösessä. Mutta ei auta haaveilla justjajust-ykkösestä, koska niin kauan kuin asenteesta uupuu, niin joku liike kosahtaa satavarmasti. Tavoitellaan siis edelleen ennen kaikkea sellaisia liikkeiden välejä, joissa koira on aktiivinen ja innokas, eikä sitä tarvitse kalastella yhtään. Silloin ne liikkeiksi kutsutut pienet temputkin siellä välissä kyllä sujuvat.

Hassua, kun Kiira näyttää ryhtinsä ja karvansa takia aina Metteä isommalta istumakuvissa. Oikeastihan Kiira on Metteen verrattuna ihan kääpiökokoa.