Success is not a big step in the future, success is a small step taken right now

Mette oli Lounais-Suomen Spanielikerhon vuoden tokokoira viime vuodelta ja lupasin lähettää siitä kuvan lehteen. Löysin vanhan koekuvan, joka oli musta niin kiva, että ajattelin tehdä siitä myös blogin kansikuvan. Siitä se ajatus sitten lähti... ja kuvatkin vaihtui pari kertaa matkan varrella!

No, tässä se alkuperäinen kuva.

Copyright Koivukylän koiraharrastajat, kiitos heille.

Torstaina Mette oli iltakokeessa Raumalla. Oltiin molemmat tosi hyvällä asenteella! Mette tuntui ihanan intensiiviseltä. Muistan, kun katsoin sitä luoksetulossa ekan stopin jälkeen; vaikkei stop ollut sen parempi kuin mitä se nyt treeneissä on, seisomisen pysymisessä ja koiran katseessa oli jotenkin niin paljon voimaa ja päättäväisyyttä, etten ole hetkeen nähnyt. Huh. Itse olin skarppi ja luottavainen. Ajattelin monta kertaa, että onpa hieno koira ja se oli ihan rehellinen ajatus se. Olen tehnyt hitsisti töitä oman asenteeni kanssa ja olen iloinen, kun tunnen tällä hetkellä pystyväni suhteuttamaan meidän treenit ja kokeet siihen, mihin tiedän Metellä ja itselläni olevan mahdollisuuksia. Heikkoudet on hyvä tiedostaa, mutta olen pyhästi päättänyt, etten enää väheksy Metteä, itseäni enkä omaa harrastustani.

Hyvä fiilis tietty kumpusi paljolti siitä, että eka kehäänmeno oli hyvä. Toinen myös. Siirtymät tuntuivat myös menevän sujuvasti, itse asiassa niitä ei tarvinnut kauheasti edes miettiä. Liikkurilla oli vähän säätöä, mm. tötsien metsästämistä kehän ulkopuolelta, mutta laitoin vain Meten istumaan ja luotin siihen, että on reippaana jatkamassa. Ja olikin! Mette alkaa olla aika hyvä odottelun jälkeisissä perusasentoon kutsumisissa, joita ollaan kehäänmenojen takia treenattu.

Youtube ei jostain syystä anna ladata toista settiä. Ekassa oli vain lotto, tokassa sitten muut. Teknisesti tässä nyt oli ne perusjutut ongelmina, jos vertaa siihen, millainen Meten täydellinen suoritus mun mielikuvissa on:

• noudon palautuksissa pureskelu (nämä ovatkin olleet nyt tapetilla, kun keksin lainata Torreksen kapuloita ja ote oli heti huonompi kuin omilla kapuloilla)
• tunnarin ravipalautus
• luoksarin molemmat stopit 
• ohjatussa lähti keskikapulalle (mutta ei sentään ruutuun, joka nyt sitten oli siellä kapulan suunnalla...) pitkästä aikaa
• seuruussa hukkasi vähän hyvää asennettaan ja tuntui, ettei löytänyt rytmiä, törmäsi koko ajan jalkaan, yllättyi stopeista ym.
• ruudussa tuli varmaan koiranmitan eteenpäin maahanmenossa

Ihan hyvin siis kirjaimellisesti viimeiseen minuuttiin saakka, kunnes ranteet ulos ruudusta ja kakkostuloksen kanssa kotiin. Vitonenkin ruudusta olisi riittänyt. Mutta ei oikeasti edes kauheasti harmittanut. Kivaa saada jatkaa treenejä. ♥

Today I am excited about everything

Aloitin uudessa työssä pari viikkoa sitten ja ensimmäisen viikon aikataulutin koirille kevyemmäksi viikoksi. Se tuli Metelle hyvään saumaan kahden kokeen jälkeen. Nautin tosi paljon siitä, että elämäni on aikataulutettua ja tietyt rutiinit toistuvat kellontarkasti. Nyt kun rutiineja sai hioa vaihtuneen työajan takia, annoin itselleni luvan totutteluvaiheessa siirtää kaikki koiraharrastusajatukset sivuun. Oli aika virkistävääkin kävellä pitkiä lenkkejä ja pyöritellä päässänsä työasioita kaikkien koira-asioiden sijaan. Kauheasti noita koiria tuleekin normaalisti ajateltua ja analysoitua, vaikka ne itse eivät treenikenttien ulkopuolella uhraa kovin montaa ajatusta tokon suuntaan.

Vaikka kalenteri on nyt aiempaa täydempi, tuntuu siihen mahtuvan jos vaikka mitä. Uusia värikyniäkin pitänyt ottaa käyttöön, että saa kaiken mahtumaan. :) Ehkä tämä arki tästä muuttuu harmaammaksi jossain vaiheessa, mutta siihen asti aion vain olla kaikesta niin innoissani, että illalla viimeisenä oikein toivoo herätyskellon soivan mahdollisimman pian.

Kerran kun käytiin Raadelmassa sivistyneellä iltakävelyllä.

Tällä energialla on hyvinkin ehditty treenata, jopa sillä kevyellä viikolla. Aika paljon ollaan kuitenkin käyty lenkin ohessa lähikentällä, eli ei erikoisempia härpäketreenejä. Vaikka on ollut hellettä, Mette on ollut ihan tosi reipas ja intensiivinen. Siinä yleensä näkyy kuumuus heti, mutta nyt se saattaa läähättää kieli pitkänä ja silti tehdä tosi hyvällä asenteella heti kun kutsu käy. Olen kyllä yrittänyt pitää toistot minimissä, jos (tai pitäisikö sanoa kun) asenne on ollut hyvä. Metellä on ollut projektina  erityisesti luoksetulon stop (ajatuksella kursitaan-kasaan-se-mitä-meillä-on) ja sitä kautta myös zetan seisominen (hihnasta vetäminen tuntui avaavan ihan uusia maailmoja mettekoiralle). Ohjattu ja ruutu ovat olleet monessa kokeessa samalta ympyrältä (vaikka muistelisin liikkuriohjeistuksen ainakin jossain kohtaa olleen, että ei mieluiten ensin merkkiä ja hetikohta tyhjään lähetystä samasta aloituspaikasta), joten niiden erottelu on myös ollut työn alla. Olen kokeissa kyllä taitavasti arponut meille helpompia suuntia, mutta kauhulla mielenkiinnolla odotan sitä päivää, kun ensin tehdään ruutu ja seuraavaksi haetaan ruudun puoleinen kapula. Olen luullut, että esim. erilainen käsimerkkini olisi noteerattu mettekoiran pään toimesta tässä vuosien mittaan, mutta ei, ei selvästikään. :D Tuntuu, että joka treenin päätteeksi Metellä syttyy lamppu, mutta seuraavalla kerralla aletaan taas alusta. Toisaalta täytyy sanoa, että nämä kuuntelutreenit ja kunnon väännöt ovat itselleni tosi mieluisia, joten nautitaan niistä niin kauan kuin niitä riittää. ♥

Kiira on palannut tunnarin pitoon, joka jossain kohtaa jäi vähemmälle – ja kostautui välittömästi. Kaukoissa olen tehnyt tosi paljon stabiiliutta (tuuppimista, vetämistä, työntämistä) ja Kirppu on ottanut siitä tosi hyvin onkeensa. Vaihdoin myös kriteeriksi kaksi takatassua aiemman yhden sijaan, tämän tein jo jokin aika sitten. Kiiran kanssa ongelmia tuottaa edelleen eniten sen kiihko. Nyt kuumalla kun sitä ei voi jättää autoonkaan tauoiksi, niin tuntuu että esim. odottelu agilitytreeneissä on tosi vaikeaa. Olen kävelyttänyt sitä aika paljon ja joka välissä, mutta myös palkannut rauhoittumisesta, mikä vain on vaikeaa siinä ympäristössä. Kiiralla on pohjalla aika hyvä taito tarjota maahanmenoa ja pään painamista maahan, mutta pysymistä pitäisi varmaan vahvistaa aika hitsin paljon eri ympäristöissä, ennen kuin kyseinen asento saisi sen rentoutumaan myös hallilla. Itse agility on sujunut olosuhteisiin nähden (so to say) ihan hyvin. Olen vieläkin vähän huono ennustamaan, missä kohdassa pitää vääntää ohjaus rautalangasta, mutta parhaimmillaan ollaan löydetty ihan etten sanoisi flow. Kiira on myös tehnyt kujakeppejä niin, että kuja on ollut mahdollisimman kapeana, mutta tavallinen keppirivi ei vielä mene.

Kerran keväällä, kun ekaa kertaa tuntui suht sujuvalta eikä mennyt montaakaan estettä rikki.