Kivoja pelejä

Mette on paranemaan päin. Ennen ruokaa on tehty lihapullien kanssa varsinkin seuraamista, jossa on nyt päästy jopa ruokakupin ohi katseen tippumatta. Se on ollut meidän piiiitkän ajan keittiöhaaste: Mette on väistänyt kuppia ja jäykistellyt, mutta eilen oli suorastaan rento. Kohta voidaan varmaan tehdä seuruuta kupin yli ja ympäri monta kierrosta ennen ruokailulupaa.

Tänään Meten ilme oli näkemisen arvoinen, kun se pääsi kentällä hommiin. Ressukka on nyt saikkunsa aikana saanut vain istua reunalla ja heilutella häntäänsä toiveikkaana. Mette oli superinnokas ja yritti ennakoida, ryysiä sekä olla kaikilla muilla tavoin huoleton, mistä kaikesta toruin ja laitoin sen tekemään uudestaan. Hauska peli: kulkea kenttää ympäriinsä kuin ei koiraa olisi olemassakaan (koska on Meten tehtävä seurata minua eikä päinvastoin), sivusilmällä katsoa koiraa ja yrittää aloittaa "voivoivoi...."-litania mahdollisimman nopeasti, kun katsekontakti tipahtaa. Alkuun helppoa, kun Mette pärski innostuksissaan joka askeleella, mutta lopussa sai jo tehdä joka askeleella käännöksiä ja kävellä aitoja päin, että Meten katse herpaantui.

Mietin kotiin kävellessä taas sitä, miten paljon Mette on oppinut kevään jälkeen. Sitähän ei silloin voinut torua yhtään, kun se vain passivoitui ja meni laamaksi. Nykyään se tietää, että vaikka torun, en ole vihainen sille, vaan haluan vain kertoa, että tää tokojuttu tässä on mulle tosi tärkeää ja töistä ei voi spanielit lähteä ennen kuin ne on kunnolla tehty. Toki sitten kun joku juttu tehdään kunnolla, siitä saa kolme lihapullaa kahdeksaan osaan pilkottuna ja yksitellen syötettynä. <3

Kiira oli MATO-treeneissä keskiviikkona ja perjantaina, ja tänään tein sen(kin) kanssa lähikentällä. Se on ollut tosi hyvä. Kertoo ehkä eniten Kiiran viikosta, että keskiviikkona Elina sanoi sen näyttävän nöyrältä ja itse kirjoitin treenipäiväkirjaan, että se oli jotenkin tosi tyynen ja järkevän oloinen.

Tässä on Kiiran keskiviikkotreenejä videoituna. Pitäisi videoida useamminkin. En esimerkiksi tiennyt, että Kiira heiluttaa häntää seuraamisessa... Ja no, mun näkövinkkelistä se ei kyllä näytä puoliksikaan näin söpöltä.

Perjantaina Kiira oli vielä  keskiviikkoistakin parempi. Ehkä siksi, että se teki ensimmäisenä, ja makoili hallissa käskyn alla vartin verran ennen kuin aloitettiin...? Keskiviikkona se taisi olla kolmas koira, ja tuli autosta suoraan vuorolleen. Tarkoituksellinen lenkkeilyttäminen/väsyttäminen/hengauttaminen on mulle aika vierasta, kun olen Meten kanssa tottunut siihen, että vireen puolesta olisi parasta tyyliin kantaa koira kentän laidalle. Kiiralla tulee olemaan ihan erilaiset koerutiinit, sille varmaan täytyy tehdä koepaikoilla jotain kuuntelujuttuja ja muistutteluja. Mikä on ihan kätevää varmaan myös.

Kiira on ottanut projektikseen paikallaolot, koska eivät ne itsekseenkään valmistu. Muuten Kiiralla ei kauheasti projekteja olekaan (alokasluokka-näkökulmasta), koska kuulemma sen seuruu ei ollutkaan niin levällään kuin luulin. "Ei se tuon tiiviimpi voi olla", ai eikö? No, ei sitten. Problem solved.

Ensi viikon ohjelmassa on varmaan kokeenomaisuutta, temppuratoja/muuta kuuntelua ja häiriöjuttuja. Kuuntelujuttuja olen yrittänyt keksiä keittiötokoihinkin. Eilen tehtiin sellaista, missä Kiiran piti juosta eteisen matolta ("takas") koiraportin läpi toiseen huoneeseen ("huone"). Ruokakuppi reitin varrella. Ei se kipolle uskaltanut mennä, mutta voi kun sen ajatus oli alkuun niin paljon ruoassa, että pari askelta kipon jälkeen se jäi hämmästyneenä miettimään, että mihin hemmettiin mä olinkaan menossa. Nojasin siinä seinään ja seurasin eläinkoetta välillä käskyjä toistellen ja välillä voivotellen. Ja tunsin kerrankin olevani ylivoimaisessa johdossa tässä meidän välisessä pelissä. 6–0-voitot, täältä tullaan.

Potilas Mannonen

Eilen hammaslääkärissä. Aika oli aamukahdeksaksi, ja jo puoli kymmeneltä Metteä sai alkaa herätellä kotiinlähtöä varten. Olipas se onneton, ei meinannut tolpillaan pysyä mutta autossa pysyi istuallaan ihan periaatteesta. Päästiin helpolla, kun ihana Elina lähti kuskiksi ja seuraksi.

Kuten FB:n puolelle kirjoitin, niin "Koira nukutettiin, ikeneen tehtiin läppä, leukaluuta porattiin pois juurten ympäriltä, hammas paloiteltiin kolmeen osaan, juuret väännettiin irti, tulehtunutta leukaluuta porattiin pois ja ienläppä ommeltiin takaisin paikoilleen sulavilla ompeleilla.". Semmoinen operaatio.

Ihan siististi se kuitenkin oli sujunut, siihen nähden että hammas ja sen ympärys oli kamalassa kunnossa. Hammas on voinut murtua jo kuukausia sitten, minkä kuultuani pidin itseäni hetken maailman huonoimpana koiranomistajana... mutta toisaalta, minkäpä näille voi, jos koira ei kipuaan näytä. Ja tärkeintä on tietysti, että hammas on nyt väännetty irti eikä enää haittaa menoa. Muut hampaat olivat hyvässä kunnossa, mutta vähän hammaskiveä poistettiin samalla.

Aamulääkkeenne.

Mysteeriksi jäi silmä, joka on vuotanut edelleen parin viikon takaisen rokotuskäynnin jälkeen. Ajattelin, josko sinne olisi jäänyt joku ylimääräinen ripsi, mutta sellaisia ei nyt löytynyt (joten oliko nekään sitten mitään koiraa vaivaavia karvoja, joita rokotuskäynnillä nypittiin...?). Ei näkynyt mitään muutakaan ihmeellistä. Putsattiin varuiksi kyynelkanava. Ell ei pitänyt kovin todennäköisenä, että tuo hammas vaikuttaisi silmään asti, tai se kai tarkoittaisi, että hammas on murtunut oikeasti ikuisuus sitten. Saman puolen silmä ja hammas siis kyseessä. Seurataan tilannetta.

Iltapäivä meni tokkurassa ja iltakin aika rauhallisesti, mutta tänään Mette on ollut jo oma ihana itsensä. Tuli aamulla pallo suussa herättämään ja sukelteli aamukävelyllä ihan onnessaan lumeen.

Ruokalistalle tuli muutamaksi päiväksi kipulääkettä ja viikoksi antibiootteja. Pureskella ei saa pariin viikkoon. Luulenpa, että päästään kuitenkin aika pian taas tekemään tokoa namipalkalla. Lelut ja noutokapulat saavat tietysti odottaa sen aikaa, että suu ehtii kunnolla toipua. Hauskaa on ollut huomata, että Mettekin on tässä kahden viikon totaalitauon aikana kaivannut tokopuuhastelujaan: se on haljeta innosta, kun kuulee nimensä ja kuvittelee pääsevänsä tekemään jotain. Voi muru, malta vielä vähän. :)

Viimeiset kuvat the hampaasta.

Kiiran juoksun alkamisesta on nyt 3 viikkoa, joten kohta pääsee senkin kanssa taas ihmiten ilmoille treenaamaan. Kivaa!

Anyone can give up, it's the easiest thing in the world to do.

Meillä oli maanantaina MATO-palaverissa teemana ahdistukset. Mua on viime aikoina painanut epämääräinen tokoahdistus, joka osaltaan johtuu vuodenajasta (valaistujen kenttien puute ja sää), osaltaan koirien terveystilanteesta (Kiiran juoksu ja Meten hammas) ja osaltaan sitten siitä kuuluisasta muusta elämästä omine stresseineen. Treenaan yleensä sen verran tunnollisesti (ainakin 4-5 kertaa viikossa), ettei vähempitreeninen kausi sinänsä ahdista; tiedän, että aktiivisempia kausia tulee taas. Mutta huomaan, että mun on vaikea löytää flow'ta, jos treenaan vain kerran tai pari viikossa.

Tässä Kiira on jotenkin tosi paljon itsensä näköinen :)

Jossain siinä kolmannen suklaakakkupalan päälle vadelmia asetellessani mielessä kävi huojennus siitä, että muillakin on ongelmia (sorry kaverit!). Yksikseen tuolla pimeän koulunpihan ainoan lampun alla puuhastellessa alkaa ehkä suhteellisuudentaju rakoilla. Vaikka koirillani on omat vaikeutensa, niin on silti myös paljon asioita, joiden kanssa olen päässyt helpolla tai joista ei ole tarvinnut kantaa huolta ollenkaan. Niinhän se menee: yksi taistelee häiriönsiedon, toinen matalan vireen ja kolmas ääntelyn kanssa. Siihen treenikavereilta saatu tuki kai perustuukin, että se, mikä minusta tuntuu maailman vaikeimmalta, ei treenikaverin näkövinkkelistä kuulosta yhtään niin mahdottomalta. 

Tätä kaavailin meidän kisakirjan kansikuvaksi.

Yön pimeinä tunteina kotiin hipsiessäni päätin, että nyt oikeasti riittää masistelu. Ihan turhaa miettiä etukäteen sitä, millaisia ongelmia joskus saattaa tulla ja entä jos en selviä niistä. Ei koiraa voi kouluttaa ilman että tulee tehtyä virheitä, eikä se haittaa, jos ei heti onnistu. Ja ongelmien iskiessä on ainakin ympärillä ihmisiä, joilta kysyä apua ja neuvoja.

Sitten käytäntöön. Kiira on treenannut tokoa aika EVL-lähtöisesti, eli se osaa palasia oikeastaan kaikista liikkeistä ja varsinkin mitä ylempiin luokkiin tulee. Tässä viime aikoina on tehty mm. luoksetulon maahanmenoa ja ruudusta seuraamaan tulemista.

Kuitenkin kun teen kokonaisuuksia (ja nyt olen tosiaan alkanut tehdä niitä enemmän), teen alempien luokkien juttuja ja huomaan, että siellä on yksityiskohtia, joihin en ole tyytyväinen ja joita en oikeastaan ole ikinä edes treenannut. Sitten se kokeenomainen treeni menee korjailuksi ja toisteluksi, mistä ei Kiiralle ole hyötyä, ei tekniikkatreeninä eikä kokeenomaisena treeninä.

Joten tässä Kiiran ALO-katsaus ja lisätäytettä treenilistalle:

• Luoksepäästävyys: En ole ennen huomannut juoksulla mitään vaikutusta, mutta viimeisimmäksi jääneellä Vanton treenikerralla Kiira oli kumman epäluuloinen ihmisten suhteen. Toivottavasti oli joku juoksuun liittyvä päähänpistos. 
• Muista tehdä tätäkin välillä. Ihmiset voisivat vaikka liverrellä, niin Kiira muistaisi keskittyä istumiseen ekstrapaljon.
• Paikkamakuu: On tehty max. 3 minuutin pituisia yksin, eli aikapuoli suht' ok. Välillä vielä menee lonkalle tai laittaa pään maahan, mutta se on vähentynyt koko ajan, kun olen siihen puuttunut. Tässä on kyllä paljon tekemistä, ennen kuin luotan siihen, että Kiira kestäisi vierestä lähtevän vieraan koiran (tai vinkuvan, haukkuvan, hiipivän, tuijottavan... mitä siellä kokeessa nyt voikaan käydä). Tehdään siis 
• häiriöitä 
• ja toisaalta paikkamakuita, joissa ei tapahdu yhtikäs mitään ja joista saa silti paljon kehuja ja palkkaa.
• Seuraamiset: Katsekontakti on hyvä, mutta suoralla irtoaa vähän, mistä en tykkää yhtään. Yhdessä vaiheessa tein stoppeja aina kun levisi, mutta se ei tuntunut vaikuttavan. Pysähtyessä Kiira korjaa kyllä tosi hyvin paikkansa. 
• Tähän tiiviysjuttuun tarvitaan ulkopuolisia silmiä.
• Myös täyskäännöstä pitäisi katsoa: vastapäivään se tuntuu paremmalta, mutta en ole varma, miltä se näyttää. 
• Tässäkin voisi ruveta tekemään häiriöitä, niitä on tehty lähinnä vain perusasennossa.
• Liikkeestä maahan: Tässäkin seuruu... Lopussa välillä ennakoi istumista, mikä on ärsyttävää.
• Lopun perusasentoon hämykäskyt ym., että varmasti mokaa ja pääsen huomauttamaan.
• Luoksetulo: Jossain vaiheessa reagoi vähän hitaasti kutsuun, sitä pitää tarkkailla.
• Liikkeestä seiso: Seuruu... Tässä ennakoi sitä istumista vielä herkemmin.
• Lopun perusasento!!!
• Hyppy: Ei olla tehty aikoihin, mutta tässä ei kai ole muuta kuin se lopun istumisen ennakointi.
• Lopun perusasento!!!!!

Noita lopun perusasentoja ei ole edes tehty montaa kertaa (sanoinko jo, ettei olla tehty kokeenomaista...?), mutta ehkä siksi ne ovatkin sitkeässä. Otetaan keittiötokolistalle.

Söpöksi lopuksi Kiira-pentu ja metallinoudon alkeet. Hyvältä maistuu.

Hammashuolia

Tässä muutama päivä sitten aamunenutteluja mettekoiran kanssa suorittaessani vilkaisin sen hampaita ja ihmettelin vähän, miten toisen puolen yläposkihampaaseen (P4) oli kertynyt hammaskiveä. Se oli ihan erivärinen kuin muut hampaat.

Pari päivää myöhemmin tuli mieleen katsoa tilannetta virkein silmin ja ihan päivänvalossa. Tuossa punaisen viivan yläpuolella voi ehkä nähdä ohuen viirun, joka ei ole koirankarva vaan halkeama. Kidan sisäpuolelta katseltuna (on käännelty ja väännelty, joo-o) näkyy vielä selvemmin. Kuvassa oikeanpuoleinen, v a l t a v a pala myös heiluu, jos sitä erehtyy törkkäämään.

Hamppilääkärille ei niin vain marssitakaan, mutta venkslailujen jälkeen sain ajan hampaan poistoa varten viikon päähän perjantaille 21.11. Tuntuu, että siihen on ikuisuus, mutta kaipa se on vain kärvisteltävä. Kävin tässä yksi yö jo läpi kaikki mahdolliset itsesyytökset siitä, että olisin voinut huomata halkeaman aiemmin, olen treenannut kipeäsuisen koiran kanssa metallikapulan pitoa ja mitähän uskallan koirille enää syöttää jne. jne. jne. Vililtä on poistettu kaksi hammasta, minkä takia suhtaudun jo valmiiksi hysteerisesti hammasjuttuihin(kin)... jatkossa varmaan vielä hysteerisemmin. Huoh.

No, tilanne ei murehtimalla paremmaksi muutu. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja Mette pääsee pian taas normaaliarkeen kiinni. On se niin muru. ♥

Rakas, rakas, rakas mettekoira.

Marraskuu ja Kiiran tokopohdintoja

Odotin kuin kuuta nousevaa, että pääsen tällä viikolla Kiiran kanssa MATO-treeneihin. Mette on saanut olla mukana viime viikot, koska kokeita ajatellen on pitänyt tehdä paikallaoloa ja liikkuroituja kokonaisuuksia. Vaan kuinkas ollakaan, Kiira aloitti juoksun ja se siitä sitten taas pariksi viikoksi. Buu.

Häiriköintivälineet ja häiriköitävä mettekoira.

Meten kanssa treenaaminen on tuntunut jotenkin ei-niin-kivalta, vaikka Mette on ollut hyvä. Ehkä se on tämä pimeä marraskuu, kun vähän kaikki ahdistaa. Vaikken ole laskenut pisteitä tai ajatellut tuloksia juurikaan, niin alitajuntaisesti kuitenkin toivoin, että tämän vuoden kokeet olisivat olleet tässä ja ensi vuonna päästäisiin EVL:ään. (Loppuvuonna on aika huonosti kokeita, saa nähdä mennäänkö enää minnekään.) Mulle jäi myös pieni mörkö viime kokeesta, koska se seuraaminen toi mieleen kaikki muistot laama-Metestä. Vielä kun treenikaverit keskiviikkona sanoivat palkkaussuunnasta yms. (mistä heille kiitos ♥ niillä vinkeillä onkin päästy jo hyvin eteenpäin), niin iski ihan kamala en-osaa-mitään-kun-en-osaa-opettaa-koiralleni-edes-seuraamista-olo. Pikkaisen ehkä taipumusta ottaa palaute henkilökohtaisesti. Olinpa epäreilu Metelle, kun murenin siinä keskenäni vaikka Mette yritti tosi paljon.

Entä minä?

No, Kiirasta piti kirjoittamani. Olen tässä monena päivänä istunut Kiiran treenipäiväkirjan ääressä ja halunnut kirjoittaa jotain syvällistä, mutten ole keksinyt mitä tai miten. Yritetäänpä nyt.

Musta tuntuu aika usein, etten vielä tunne Kiiraa kovinkaan hyvin. Ihan loogista sikäli, ettei mulla ole vielä sen kanssa sellaista reissaamis- ja kisakokemusta kuin Meten kanssa. Kiira on tosi, tosi erilainen kuin Mette. Se on niiiin paljon sitä mitä toivoin: ahne, energinen, käyttää kroppaansa hyvin, sopivalla tavalla yksinkertainen opportunisti jota ei huolet paljon paina. Silloin kun näitä asioita toivoin, ei tainnut tulla mieleeni, että vaatii itseltänikin pikkaisen kehittymistä ja mukautumista kouluttaa koiraa, jonka haasteet on eri ääripäässä kuin mettekoiran kanssa. Juuri kun olen kauhealla vaivalla esim. opetellut keittämään kaikkia mahdollisia sisäelimiä, käyttänyt kissanruokapalkkaa ja pitänyt mettekoiraa nälässä ennen treenejä – niin nyt mulla onkin koira, joka vetää kierrokset kaakkoon ihan niistä kuivanappuloistakin. Sitähän sä pyysit, no nii-in. Eikun takaisin lähtöruutuun ja ihmettelemään, miten tällaista peliä pelataan.

Tänään tehtiin temppurataa. Siinä oli parikin vaikeaa kohtaa, joissa jouduin korjaamaan Kiiraa. Esmes tunnarikapuloiden yli merkille meneminen. Kiira ei mennyt kapuloille, mutta oli merkillä mitensattuu. Kylläpäs se ilahtui, kun lopulta onnistui tekemään oikein ja sai palkkaa. Kiiran kanssa pitäisi tehdä nimenomaan tuollaisia treenejä, missä se mokaa (menee väärään paikkaan) JA missä se saa kunnon palkkauksen, kun tekee oikein. Ja niiden tehtävien pitää olla niin vaikeita, että voin oikeasti olla iloinen ja vähän yllättynytkin, kun Kiira onnistuu.

...mistä päästäänkin palkkaamiseen. Koska Kiiralle maistuu ruoka ja lelut varsin hyvin, mä en aina pistä itseäni likoon siihen palkkaushommaan. Siinä on vissi ero, vippaako koiralle lihapullan vai vippaako lihapullan ja kertoo samalla, että olit muuten maailman paras koira kun teit noin.

Ai lihapulla, kyllä tänne suuhun pari lihapullaakin mahtuu.

Haluaisin Kiiralle lisää:

1. sellaista asennetta, että se tietää tekevänsä oikein ja myös kun mokaa. >> Temppuratoja ja häirittynä ruutuun/merkille/kapulalle tms. menemistä. Vaikeita juttuja ja superpalkka kun onnistuu.
2. palkkaodotusta vähän eri asioihin kuin nyt, monessakin liikkeessä. Haluaisin, että sen mielestä kivointa ei olisi merkille juokseminen vaan merkillä aktiivisena odottaminen. (ruudussa sillä muuten on tämä asenne?!) >> Palkkaa malttamisesta ja kuulolla olemisesta. Juokseminen on Kiirasta kivaa vaikkei siitä niin palkkaa saisikaan.
3. ylipäätään sellaista me-henkeä ja mun kuuntelua. Tää varmaan vahvistuu noilla kuuntelujutuilla ja siihen omaan läsnäoloon/palkkaamiseen panostamalla.
4. hyvin menee vaikka hommat jatkuu -asennetta kokeenomaisiin. >> Kokonaisuuksia. Jos joku yksityiskohta ei ole hyvä, treenataan se erikseen kuntoon.
5. sääntöjä ja niiden noudattamista. >> "Käy siihen" -olemista. Treenikentälle ei saa tulla loikkien ja ylipäätään loikkimista ei harrasteta kuin luvan kanssa. Suuta ei käytetä mun sormiin, ei vaikka olisi miten hyviä nameja. Ja lelusta irrotetaan käskyllä heti eikä jäädä mälväämään sitä. Ainiin, ja treenikassille ei mennä omin luvin. (oho, olipas näitä...)

Itselleni haluaisin vain ihan pirusti lisää päättäväisyyttä, koska Kiiraa ei voisi vähempää mun masistelut kiinnotsaa. Haluaisin itselleni myös vähän lisää huolettomuutta, semmoista hetkessä elämistä. On kuitenkin lopulta Kiiran oma valinta, mitä se valitsee tehdä. Hyvä vaan, jos se mokaa ja pääsen puuttumaan siihen. Kiira osaa niin monia juttuja, että sille ei tarvitse tehdä helpotettuja treenejä. Ei varsinkaan mitään pentu juoksee lelulle ruutuun -treenejä. Se ei ole pentu. Se ei ole Mette. Se on Kiira.

Ja sen kanssa treenaaminen on kivaa.

Aamutokojen jälkeinen kaverikuva.

Seuranmestari :)

Kolmostulos, taas siinä kakkostuloksen rajalla. Koska muillakaan ei mennyt kummoisesti, voitettiin luokka ja saatiin seuranmestaruus. Oi, muistan kun oltiin ekassa alokasluokan kokeessa ja hävittiin seuranmestaruus pisteellä tai jotain sinnepäin.

(Lisäsin videon tänne. Puuttuu eka liike eli paikallaolo ja vika liike eli seuruu.)

Seuruu nolla, ei edes yrittänyt tehdä perusasentoja. Olisi pitänyt korjata heti ensimmäinen huono, mutta kun en korjannut, Mette lintsasi huoletta ne loputkin. Seuruu huono myös ruudussa ja liikkeessä istumisessa. Kauneusvirheitä hyppynoudossa (tuplakäsky, mur!!!!!), kaukoissa (vilkaisi takana jotain liikehdintää -> tuplakäsky yhdessä vaihdossa), luoksetulon vikassa perusasennossa.

Mutta paljon oli myös hyvää: ruutu (meni syvälle!), noutojen pidot (mietti näitä oikein kovasti), kaukot (teki niin hyvin kuin osaa), luoksetulo (tasaisen mettehyvin kaikki osuudet). Paikkamakuussa pysyi suorassa, vaikka oli pari kertaa huokaissut.

Mette ei tuntunut parhaalta. Kun otin sen halliin, sillä oli sellainen "huh, pääsin pois autosta"-ilme, ei niinkään "jee, pääsen töihin"-ilme. Silti se valitsi tehdä hommansa ja sai itsensä liikkeelle. Se on aina hyvä. Keskivaiheilla oli jopa tosi hauskaa meillä molemmilla. Seuruuta lukuun ottamatta tämä oli ehkä jopa teknisesti paras koe tähän mennessä. Oli monta kohtaa, joissa Metestä näki, että se mietti. Silloin on hitaampi, mutta niin kauan kuin miettii (kes-kit-tyy), saa vaikka kävellä.

Hidastelu ilman miettimistä (laa-mai-lu) tulkitaankin sitten pyynnöksi saada treenata kyseistä asiaa seuraavat x viikkoa. Aloitettiin heti tekemällä ennen iltaruokaa seuruuta maassa olevien lihapullien yli. Terveisiä vaan kaikille koirille, jotka saavat iltaruokansa istumalla kaksi sekuntia kipponsa edessä. :)

Kiira sai kisakirjan ja eteni lihapullapelissä jo kakkoslevelille: seuraamista lihapullien yli ja samalla heitin lisää lihapullia. Kiira ei hidastele vaan tulee mun sormille, alkaa keulia ja vähän pomppia. Söpöä mutta kiellettyä. Olipas hyvä harjoitus Kiirallekin.

Olin esim. paras.