Tavoitteita uudelle vuodelle

Meillä oli muutama viikko sitten matoporukan pikkujoulut (olen kirjoittanut tätä kirjoitusta blogin luonnoksiin siitä lähtien...). MATO on kyllä ollut yksi parhaista asioista koirarintamalla tänä vuonna. On niin huippua, kun on joku joka potkii, kun itse meinaa lipsua kriteereistä. Joku joka valaa uskoa, kun se on itseltä lopussa. Ennen kaikkea joku, joka sanoo, että nyt et anna periksi sille koiralle. Kiitos näistä, matotoverit. ♥ Tehtiin jo tavoitteita ensi vuodelle, mutta käydäänpä tämä vuosi ensin alta pois, koska viime vuoden tavoitelappukin löytyi hyvästä tallesta.

Tavoitteet 2014:

Mette

• lisää itseluottamusta - Tätä on saatu :) !!!!!
• lisää hännänheilutusta - Tätä on tullut siinä sivussa. Mette on ylipäätään alkanut tykätä tokosta enemmän. Pelkään kyllä edelleen, että Mette jonain päivänä taas heittäytyy passiiviseksi laamaksi, mutta rehellisesti sanottuna se ei ole tehnyt sitä pitkään aikaan. Sen asenne tokoa kohtaan on muuttunut ihan käsittämättömän paljon.
• kehuista innostuminen; tärkeintä aina - Oikeastaan Mette on oppinut arvostamaan kehuja, koska käytössä on myös toinen ääripää eli toruminen (ja se tsemppaa toruista, oujee).
• möllitokot, koulutuspäivät ym: onnistumisia vieraissa tilanteissa - Koulutuspäivissä ei oltu, oho. Onnistumisia vieraissa tilanteissa kyllä saatiin syksyn kokeissa.
• paljon uusia halleja, kenttiä ym. - Paljon uusia kenttiä ja jokunen uusi hallikin.
• paikallaoloihin luottavainen mielentila takaisin - Tietää, ettei saa liikkua, mutta mielentila ei vieläkään sellainen kuin haluaisin.
• EVL-liikkeet valmiiksi (zeta, ohjattu, kaukot kaukaa, pitkät seuraamiset, merkiltä ruudun paikka) - Nämä ovat hyvällä tolalla.
• enemmän 2-osaisia treenejä - Tehty, mutta kokeenomaisina voisi tehdä enemmän.
• kehitä lämppäsheippaamista - Hyvä apu silloin, kun pahin laamailu oli käynnissä. Nyt en olekaan käyttänyt hetkeen. Pitää muistaa, että tällainenkin työkalu on olemassa, jos Mette joskus vaikka jonkun häiriön takia menee lukkoon.
• treenisuunnitelma tehty ajoissa - Oon ollut tosi tunnollinen.
• ...mutta suunnitelmia pitää myös uskaltaa muuttaa, jos on vaikeaa! - Tai sitten vain kirjoittaa plan a, plan b, plan c... Check!
• ohjaajalle lisää malttia; koira on aktiivisempi osapuoli - Treeneissä tilanne tämä, kokeissa en ole niin tyyni kuin haluaisin.
• ohjaajalle enemmän keskittymistä meneillä olevaan treeniin ja vähemmän huolehtimista tulevasta/menneestä - Tässäkin olen parantanut. Suunnittelu (plan valitsekirjain) auttoi, koska jos ongelma x esiintyi, mulla oli toimintatapa jo etukäteen mietittynä.

Olisin halunnut Metelle VOI1:n tämän vuoden puolella, mutta hammasoperaation, sairasloman ja varoaikojen takia syksyn kokeet jäivät kolmeen. Kerran kakkostulos ja kahdesti kolmostulos. Olin kuitenkin jokaisen kokeen jälkeen tosi tyytyväinen. Aina eri liike nolla, joten lähellä se ykkönen oli.

(En ole ajatellut agilityä kauheasti viime aikoina – toko on ainakin just nyt enemmän mun juttu – mutta siinäkin lajissa kisa-Mette meni monta askelta eteenpäin, nousi kakkosiin ja teki monia hyviä ratoja. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kisavuosi Metelle!)

Kiira

• lisää rauhaa, fokusta, voimaa, oma-aloitteisuutta - Tätä on kyllä tullut, varsinkin ihan viime aikoina. Fokusta/voimaa haluaisin vielä lisää. On vähän turhan huoleton monesti.
• keskittymistä muista koirista/häiriöistä välittämättä - Häiriötreeneissä on kyllä parantanut, mutta pitkäaikaisessa keskittymisessä ei ole kovin hyvä. Ja ylipäätään on edelleen sellainen kaikesta sekunnin murto-osassa innostuja, että siinä on mulle tekemistä.
• eri paikoissa käyminen - Jonkin verran joo. (jos ensi vuonna meille vihdoin tulisi auto...?) Eri kentillä käytiin kyllä kesällä tosi hyvin.
• palkkaa paljon lelulla - Palkattu. En ole supertyytyväinen Kiiran leikkimiseen, mutta siihen on ainakin jonkinlaisia sääntöjä luotu.
• ALO & AVO valmiiksi - Ei olla kokeenomaisesti juuri tehty avointa luokkaa, mutta osaa kyllä kaikki liikkeet. Paitsi luoksetulon stoppia ei olla tehty niin pitkältä matkalta.
• seuraamiseen Asennetta - Tai pikemminkin Keskittymistä. Tehty.
• EVL-kaukot edistyy - Hitaasti mutta varmasti.
• katsekontakti vahvemmaksi - On vahvistunut tosi paljon. Kiirahan katseli lähinnä mun käsiä vuosi sitten...
• häiriönsieto vauhtiliikkeissä - On tehnyt ainakin ruutua ja noutoa häirittynä, ja selviytynyt niistä.
• temppujen sheippaus (esim. peruuttaminen) - Osaa peruuttaa. Ei ole niin sheippauskoira kuin Mette, mutta osaa tarjota eri juttuja ja on oppinut yhä paremmaksi oppijaksi.
• suunnitelma aina paperilla ja kunnolla suunniteltuna - Parantunut!
• ohjaajalle malttia, aitoutta, itsensä likoon laittamista - Joskus vielä vaikeaa, mutta parantunut.

Kiira on oppinut paljon asioita ja se on saanut paljon hyvää kokemusta tänä vuonna. Se on saanut treenata aikaisempaa enemmän ja suunnitelmallisemmin, ja sillä on varmasti ollut tosi kivaa.

Olen oppinut tuntemaan Kiiran paremmin, ja kokenut monta oivalluksen hetkeä sen aivoituksia miettiessä. Mette on aina ollut tosi herkästi itseensä ottavaa tyyppiä: jos Mette pahoittaa mielensä, sen ryhti tippuu, sen silmät roikkuvat ja se haluaa vain möllöttää paikoillaan. Jos Kiira pahoittaa mielensä (ja korostan sanaa jos), niin se kääntää pään vinoon ja näyttää ehkä puoli sekuntia siltä, että sorry. Meten kanssa olemme molemmat ylianalyyttisiä, miellyttämiseen taipuvaisia ja herkästi paineistuvia olentoja... Kiira on enempi semmoinen if you don't like me it's not my fault. Siihen nähden, millainen mutkaton ja suoraviivainen koira Kiira on, analysoin sitä välillä ehkä liikaakin... Ehkä pitäisi enemmän vain antaa mennä ja nauttia matkasta.

2015:

Meten tavoitteena on "suoritusvarma merileijona". Metestä ei ikinä tule supernopeaa eikä supernäyttävää eikä SM-tason koiraa... mutta jos Metestä tulisi paras mahdollinen Mette, niin olisin tosi tyytyväinen. Ei siis varsinaisia tulostavoitteita tällekään vuodelle.

• ...mutta Mette menee EVL:ään. :) 
• Paikkamakuusta tulee niin mukava tilanne, ettei Meten tarvitse huokaista kertaakaan paikkaistumisen tai -makuun aikana.
• Seuraamisesta tulee oikeasti koekestävää. Niin, että se voi olla vaikka viimeinen liike ja pitkä kuin nälkävuosi, mutta mun ei tarvitse pelätä, että Mette tiputtaisi katsekontaktin.
• Mette myös opettelee tulemaan kehään seuraten.
• Mette opettelee täpäkämmän luoksetulon seisomisen. Ja saa aina palautetta, jos uskaltaa olla pysähtymättä heti.
• Ylipäätään Mette treenaa EVL-liikkeitä. Joka treenissä.
• Varmuutta/totuttelua siihen, että liikkeet tehdään kolmessa osassa (paikallaolot + kaksi osaa) ja viimeisessä kannattaa tsempata oikein superpaljon.
• Metelle vielä lisää itseluottamusta koetilanteisiin.
• Itse vähennän kokeissa hössöttämistä.
• Treenejä vieraiden ihmisten kanssa/seassa. Tämä on ehkä tavoite enemmän itselleni. Pidä pääsi äläkä kuuntele sellaisia ohjeita, joiden et oikeasti usko toimivan Metellä. Tunnet sen niiiiin hyvin.

Muut matolaiset äänestivät Meten parhaiksi liikkeiksi ruudun, seuraamisen (!) ja tunnarin. Itse sanoin ohjatun, ja meidän tuleva bravuuri on zeta. Lisää vain kaukot (suht ok), paikallaolot (ks. tavoitelista), hyppynouto (perushyvä), luoksetulo (okei no tässä on viilattavaa)... ja kappas, siinä ne EVL-liikkeet olivatkin. Mette osaa k a i k k i temput, mitä vaaditaan tokovaliolta (toim. huom. uudet tokosäännöt 1.8.2015... no, sen ajan murhe). Mette rupeaa nyt vain tekemään EVL-kokonaisuuksia. Se on niin pitkällä, että  nyt vain vähän vielä treenataan lisää.

Kiira:

• Kiira menee kokeeseen. Vihdoin :)
• Kokeenomaisia vieraissa paikoissa ja koemaisesti viriteltynä.
• Muutenkin Kiiralle laajempi ajattelu, toko ei ole pelkkiä yksityiskohtia.
• Yksityiskohdista... Noudon palautuksiin enemmän keskittymistä, vähemmän rouhimista.
• Tehdään pidempiä seuraamisia.
• Kiiran paikallaoloista tulee pomminvarmoja.
• Kiira osallistuu koulutuspäiviin. Kiira muutenkin ottaa enemmän ja enemmän ykkösharrastuskoiran paikkaa, koska Mette osaa jo "kaiken" ja Meten kanssa pärjään nykyään aika hyvin itsekseni treenaamalla. Kiiran kanssa minä tarvitsen enemmän taustatukea.
• Kiira opettelee tulemaan kentälle siististi eikä aivottomana pomppien.
• Kiiralle enemmän vastuuta ja sen teoille enemmän seurauksia.
• Ylipäätään Kiirasta tulee keskittyneempi, vahvempi ja intensiivisempi tokokoira.
• Keskityn Kiiran tulevaisuuteen enkä katso mitä virheitä olen aiemmin tehnyt. :)
• Musta tulee luottavaisempi ja päättäväisempi Kiiran kanssa.

Kiiran parhaiksi liikkeiksi äänestettiin: seuraaminen, seuraaminen, ruutu ja omastakin mielestäni ruutu. Kumpaakin on veivattu pieni ikuisuus, ja silti edistytty hitaasti. Kuvaavaa. Kiira kyllä osaa yksityiskohtia tosi hyvin, mutta sillä ei oikein ole kokonaisuuksien tajua. V i e l ä. Se vähän luulee, että kokeenomaisissa voi tehdä vasurilla ja loppupalkka sitten vain tupsahtaa jostain tyhjyydestä hänen työpanoksestaan riippumatta. Ehkä koska se ei ole vielä käynyt kokeissa, olen vähän arka viemään sen ylempien luokkien liikkeitä eteenpäin. Ja sitten kuitenkin luulen, että se kokonaisuusajattelu rakentuisi juuri niitä tehdessä, kun niissä pitää keskittyä pidempiä aikoja... Tätä työstämme ensi vuonna.

Ilman aivoja

Viikonloppu meni messarissa. Perjantaina oli tarkoituksena käydä Ojangossa tai jossain muualla tekemässä päivänvalo-tokot, mutta unohdin näyttelykengät Turkuun ja jotenkin se päivä siinä suhahti kenkiä metsästäessä. Oli muuten ainakin kolmas kerta tänä syksynä, kun ostin uudet kengät tokokokeeseen/agilitykisaan/näyttelyyn ja tulokset puhuvat puolestaan... tästä tulee ehkä joku mun onnen-juttu.

Näyttelyissä oli mukavaa, ei vähiten siksi, että naapurinpoika-Dalton pärjäsi kivasti: lauantaina VSP ja sunnuntaina PU2. Lauantaina Dalton oli vähän liian huoleton lihapullien suuntaan, joten sunnuntaina vaihdoin ne vinkuhiireen ja jopas parani spanielipojan keskittymiskyky. Daltonissa on jotenkin tosi paljon sitä, mihin joskus aikoinaan irlanninvesispanielissa ihastuin: se on energinen ja huoleton, vähän sellainen norsu posliinikaupassa. Se on myös aina yhtä onnellisena tulossa syömään lihapullia tai leikkimään vinkuhiirellä. Hauska koira.

Tätinsä Mette on myös jättänyt ajatustyön vähemmälle, varsinkin nyt kun hampaan poistamisen jälkeen ollaan edelleen otettu aika rauhallisesti. Tänään käytiin testaamassa TSAUn hallin uutta tekonurmea. Hyvästi pölyiset tassut ja mettekoiran surkea "suussani on hiekkaa"-ilme!

Tennispallo treenin jälkeen. Nolla hiekanmurua.

No, Mettehän oli kuin kesälaitumelle päästettu nuori hevonen. Ohjatussa meni merkistä läpi kohti keskikapulaa ja seuraavaksi haki oikean kapulan mutta meni se suussaan keskikapulalle... Ei kun voivottelut ja perinteinen pannasta oikeaan paikkaan -kävelytys kehiin. Onnistui kyllä sitten, kun mettekoira suvaitsi käyttää korviaan. Käskyllä lähti joka kerta oikealle kapulalle eikä keskelle, mikä on ollut aiemmin ongelmana. Se hyvä.

Seuruu oli tosi kivan tuntuista. Nyt kun katsekontaktin pitämistä on ihan oikeasti vaadittu vaikeissa tilanteissa, Mette on ruvennut välillä jopa tiivistämään seuraamispaikkaansa. Kiva lisäbonus.

Ruutua tehtiin myös EVL-tyyliin. Olen huomannut, että jos menen treenaamaan jonkun kanssa, teen helpompia juttuja kuin mitä yksikseni tekisin. Yksikseen on kiva näpertää EVL-liikkeitä ja sitten treenikavereille sanoa, että ei me olla paljoa treenattu ja ei tää koira oikeastaan mitään edes osaa. Vitsi miten typerältä kuulostaakaan auki kirjoitettuna. ;) Mutta aion nyt päästä tästä eroon.

Muutenkin nyt, kun mitään koetta ei ole kalenteriin merkittynä, Mette voisi ihan hyvin keskittyä EVL-liikkeisiin. Oikeastaan se osaa kaiken, mutta kokonaisuuksia on tehty tosi harvoin.... mikä ei ratkea viilaamalla niitä yksityiskohtia entisestään. Ihan pelkästään jotain "liike alkaa"-liikkurointia on tehty niin onnettoman vähän, että siihen voitaisiin totutella vaikka tästä päivästä eteenpäin.

Paras osuus reissuviikonlopuissa: jääkaapin tyhjennys.

Kiira on tehnyt semiahkerasti kotona kaukoja, jäävien asennoissa pysymistä, seuraamista yms. yms. Kaukoihin on tullut parempaa ajatusta, kun olen vähentänyt toistomääriä ja antanut superpaljon palkkaa oikeista vaihdoista. Varsinkin m-s-i on vaikea, koska seisomisasennossa Kiira on niin pitkänä, että mieluummin yrittää valua takaisin maahan kuin mennä istumaan.

Eilen Kiiralla oli hyvät treenit Vantolla: tehtiin ensinnäkin kentälle saapumista. Sahattiin pari kertaa Torreksen ohi, koska Kiira oli menossa sinne onnellisena kuin pieni pentu. Tämä on myös sarjassamme muuttuu NYT, koska se ohi pääseminen ei ole paljon vaadittu kun Kiira pystyy kuitenkin poistumaan kentältä muita koiria vilkaisematta.

Siellä kentällä Kiira teki noutoa, jossa se pitäisi saada keskittymään enemmän perusasentoon. Tavaroiden tuominen mulle ei ole ylipäätään ollut sille kovin tärkeä asia, tai ehkä en vahvistanut sitä tarpeeksi pentuaikana. (Mette-pentua kehuin kaikesta kantamisesta, mutta toisaalta Mette ei ollutkaan niin kova tuhoaja kuin Kiira. Meten suussa käynyt lapanen oli korkeintaan kuolainen, mutta Kiiran suussa käynyt lapanen oli... no, entinen lapanen.) Nyt tehtiin niin, että olin selin Kiiraan, näytin namikättä ja kutsuin Kiiran sivulle. Vaikutti toimivalta. Näen jo tulevaisuuden häiriötreenit, joissa paluumatkalla lentää leluja yms. ja silti Kiiran pitää keskittyä tulemaan kapulan kanssa sivulle.

Häirittynä tehtiin ruutua ja seuraamista. Kiira on tavallaan hyvä häiriöissä, mutta eka kerta sen täytyy aina mokata ennen kuin muistaa pelin hengen. Nyt yritin olla hakematta sitä pannasta, menin vain kohti ja toruin sekä viittomin ohjasin oikeaan paikkaan. Taas muutoslistalle: Kiiralle jotain vastuuta sen omista vääristä valinnoista. Sen pitäisi itse nähdä vaivaa ja siirtää itsensä oikeaan paikkaan, pois häiriöiden luota. Siitä on varmaan vain kivaa, kun äippä taluttaa pannasta eikä itse tarvitse miettiä, minne on menossa. (Se on tavallaan Metteä fiksumpi koira, tai ehkä oppimiskykyisempi, mutta välillä se on kyllä niin aivoton ettei toista olekaan. <3)

Kiira teki myös parin minuutin paikkamakuun. Se haisteli paljon tavallista enemmän (mihin puutuin), joten pitää seurata, jos semmoinen jatkuu. Kotona tietty makoilee tosi kiltisti. On myös ollut jo pitkään suora, en edes muista milloin olisi viimeksi mennyt lonkalle. Hyvin siis edistyy.

Matkustusmukavuus huipussaan.

Kivoja pelejä

Mette on paranemaan päin. Ennen ruokaa on tehty lihapullien kanssa varsinkin seuraamista, jossa on nyt päästy jopa ruokakupin ohi katseen tippumatta. Se on ollut meidän piiiitkän ajan keittiöhaaste: Mette on väistänyt kuppia ja jäykistellyt, mutta eilen oli suorastaan rento. Kohta voidaan varmaan tehdä seuruuta kupin yli ja ympäri monta kierrosta ennen ruokailulupaa.

Tänään Meten ilme oli näkemisen arvoinen, kun se pääsi kentällä hommiin. Ressukka on nyt saikkunsa aikana saanut vain istua reunalla ja heilutella häntäänsä toiveikkaana. Mette oli superinnokas ja yritti ennakoida, ryysiä sekä olla kaikilla muilla tavoin huoleton, mistä kaikesta toruin ja laitoin sen tekemään uudestaan. Hauska peli: kulkea kenttää ympäriinsä kuin ei koiraa olisi olemassakaan (koska on Meten tehtävä seurata minua eikä päinvastoin), sivusilmällä katsoa koiraa ja yrittää aloittaa "voivoivoi...."-litania mahdollisimman nopeasti, kun katsekontakti tipahtaa. Alkuun helppoa, kun Mette pärski innostuksissaan joka askeleella, mutta lopussa sai jo tehdä joka askeleella käännöksiä ja kävellä aitoja päin, että Meten katse herpaantui.

Mietin kotiin kävellessä taas sitä, miten paljon Mette on oppinut kevään jälkeen. Sitähän ei silloin voinut torua yhtään, kun se vain passivoitui ja meni laamaksi. Nykyään se tietää, että vaikka torun, en ole vihainen sille, vaan haluan vain kertoa, että tää tokojuttu tässä on mulle tosi tärkeää ja töistä ei voi spanielit lähteä ennen kuin ne on kunnolla tehty. Toki sitten kun joku juttu tehdään kunnolla, siitä saa kolme lihapullaa kahdeksaan osaan pilkottuna ja yksitellen syötettynä. <3

Kiira oli MATO-treeneissä keskiviikkona ja perjantaina, ja tänään tein sen(kin) kanssa lähikentällä. Se on ollut tosi hyvä. Kertoo ehkä eniten Kiiran viikosta, että keskiviikkona Elina sanoi sen näyttävän nöyrältä ja itse kirjoitin treenipäiväkirjaan, että se oli jotenkin tosi tyynen ja järkevän oloinen.

Tässä on Kiiran keskiviikkotreenejä videoituna. Pitäisi videoida useamminkin. En esimerkiksi tiennyt, että Kiira heiluttaa häntää seuraamisessa... Ja no, mun näkövinkkelistä se ei kyllä näytä puoliksikaan näin söpöltä.

Perjantaina Kiira oli vielä  keskiviikkoistakin parempi. Ehkä siksi, että se teki ensimmäisenä, ja makoili hallissa käskyn alla vartin verran ennen kuin aloitettiin...? Keskiviikkona se taisi olla kolmas koira, ja tuli autosta suoraan vuorolleen. Tarkoituksellinen lenkkeilyttäminen/väsyttäminen/hengauttaminen on mulle aika vierasta, kun olen Meten kanssa tottunut siihen, että vireen puolesta olisi parasta tyyliin kantaa koira kentän laidalle. Kiiralla tulee olemaan ihan erilaiset koerutiinit, sille varmaan täytyy tehdä koepaikoilla jotain kuuntelujuttuja ja muistutteluja. Mikä on ihan kätevää varmaan myös.

Kiira on ottanut projektikseen paikallaolot, koska eivät ne itsekseenkään valmistu. Muuten Kiiralla ei kauheasti projekteja olekaan (alokasluokka-näkökulmasta), koska kuulemma sen seuruu ei ollutkaan niin levällään kuin luulin. "Ei se tuon tiiviimpi voi olla", ai eikö? No, ei sitten. Problem solved.

Ensi viikon ohjelmassa on varmaan kokeenomaisuutta, temppuratoja/muuta kuuntelua ja häiriöjuttuja. Kuuntelujuttuja olen yrittänyt keksiä keittiötokoihinkin. Eilen tehtiin sellaista, missä Kiiran piti juosta eteisen matolta ("takas") koiraportin läpi toiseen huoneeseen ("huone"). Ruokakuppi reitin varrella. Ei se kipolle uskaltanut mennä, mutta voi kun sen ajatus oli alkuun niin paljon ruoassa, että pari askelta kipon jälkeen se jäi hämmästyneenä miettimään, että mihin hemmettiin mä olinkaan menossa. Nojasin siinä seinään ja seurasin eläinkoetta välillä käskyjä toistellen ja välillä voivotellen. Ja tunsin kerrankin olevani ylivoimaisessa johdossa tässä meidän välisessä pelissä. 6–0-voitot, täältä tullaan.

Potilas Mannonen

Eilen hammaslääkärissä. Aika oli aamukahdeksaksi, ja jo puoli kymmeneltä Metteä sai alkaa herätellä kotiinlähtöä varten. Olipas se onneton, ei meinannut tolpillaan pysyä mutta autossa pysyi istuallaan ihan periaatteesta. Päästiin helpolla, kun ihana Elina lähti kuskiksi ja seuraksi.

Kuten FB:n puolelle kirjoitin, niin "Koira nukutettiin, ikeneen tehtiin läppä, leukaluuta porattiin pois juurten ympäriltä, hammas paloiteltiin kolmeen osaan, juuret väännettiin irti, tulehtunutta leukaluuta porattiin pois ja ienläppä ommeltiin takaisin paikoilleen sulavilla ompeleilla.". Semmoinen operaatio.

Ihan siististi se kuitenkin oli sujunut, siihen nähden että hammas ja sen ympärys oli kamalassa kunnossa. Hammas on voinut murtua jo kuukausia sitten, minkä kuultuani pidin itseäni hetken maailman huonoimpana koiranomistajana... mutta toisaalta, minkäpä näille voi, jos koira ei kipuaan näytä. Ja tärkeintä on tietysti, että hammas on nyt väännetty irti eikä enää haittaa menoa. Muut hampaat olivat hyvässä kunnossa, mutta vähän hammaskiveä poistettiin samalla.

Aamulääkkeenne.

Mysteeriksi jäi silmä, joka on vuotanut edelleen parin viikon takaisen rokotuskäynnin jälkeen. Ajattelin, josko sinne olisi jäänyt joku ylimääräinen ripsi, mutta sellaisia ei nyt löytynyt (joten oliko nekään sitten mitään koiraa vaivaavia karvoja, joita rokotuskäynnillä nypittiin...?). Ei näkynyt mitään muutakaan ihmeellistä. Putsattiin varuiksi kyynelkanava. Ell ei pitänyt kovin todennäköisenä, että tuo hammas vaikuttaisi silmään asti, tai se kai tarkoittaisi, että hammas on murtunut oikeasti ikuisuus sitten. Saman puolen silmä ja hammas siis kyseessä. Seurataan tilannetta.

Iltapäivä meni tokkurassa ja iltakin aika rauhallisesti, mutta tänään Mette on ollut jo oma ihana itsensä. Tuli aamulla pallo suussa herättämään ja sukelteli aamukävelyllä ihan onnessaan lumeen.

Ruokalistalle tuli muutamaksi päiväksi kipulääkettä ja viikoksi antibiootteja. Pureskella ei saa pariin viikkoon. Luulenpa, että päästään kuitenkin aika pian taas tekemään tokoa namipalkalla. Lelut ja noutokapulat saavat tietysti odottaa sen aikaa, että suu ehtii kunnolla toipua. Hauskaa on ollut huomata, että Mettekin on tässä kahden viikon totaalitauon aikana kaivannut tokopuuhastelujaan: se on haljeta innosta, kun kuulee nimensä ja kuvittelee pääsevänsä tekemään jotain. Voi muru, malta vielä vähän. :)

Viimeiset kuvat the hampaasta.

Kiiran juoksun alkamisesta on nyt 3 viikkoa, joten kohta pääsee senkin kanssa taas ihmiten ilmoille treenaamaan. Kivaa!

Anyone can give up, it's the easiest thing in the world to do.

Meillä oli maanantaina MATO-palaverissa teemana ahdistukset. Mua on viime aikoina painanut epämääräinen tokoahdistus, joka osaltaan johtuu vuodenajasta (valaistujen kenttien puute ja sää), osaltaan koirien terveystilanteesta (Kiiran juoksu ja Meten hammas) ja osaltaan sitten siitä kuuluisasta muusta elämästä omine stresseineen. Treenaan yleensä sen verran tunnollisesti (ainakin 4-5 kertaa viikossa), ettei vähempitreeninen kausi sinänsä ahdista; tiedän, että aktiivisempia kausia tulee taas. Mutta huomaan, että mun on vaikea löytää flow'ta, jos treenaan vain kerran tai pari viikossa.

Tässä Kiira on jotenkin tosi paljon itsensä näköinen :)

Jossain siinä kolmannen suklaakakkupalan päälle vadelmia asetellessani mielessä kävi huojennus siitä, että muillakin on ongelmia (sorry kaverit!). Yksikseen tuolla pimeän koulunpihan ainoan lampun alla puuhastellessa alkaa ehkä suhteellisuudentaju rakoilla. Vaikka koirillani on omat vaikeutensa, niin on silti myös paljon asioita, joiden kanssa olen päässyt helpolla tai joista ei ole tarvinnut kantaa huolta ollenkaan. Niinhän se menee: yksi taistelee häiriönsiedon, toinen matalan vireen ja kolmas ääntelyn kanssa. Siihen treenikavereilta saatu tuki kai perustuukin, että se, mikä minusta tuntuu maailman vaikeimmalta, ei treenikaverin näkövinkkelistä kuulosta yhtään niin mahdottomalta. 

Tätä kaavailin meidän kisakirjan kansikuvaksi.

Yön pimeinä tunteina kotiin hipsiessäni päätin, että nyt oikeasti riittää masistelu. Ihan turhaa miettiä etukäteen sitä, millaisia ongelmia joskus saattaa tulla ja entä jos en selviä niistä. Ei koiraa voi kouluttaa ilman että tulee tehtyä virheitä, eikä se haittaa, jos ei heti onnistu. Ja ongelmien iskiessä on ainakin ympärillä ihmisiä, joilta kysyä apua ja neuvoja.

Sitten käytäntöön. Kiira on treenannut tokoa aika EVL-lähtöisesti, eli se osaa palasia oikeastaan kaikista liikkeistä ja varsinkin mitä ylempiin luokkiin tulee. Tässä viime aikoina on tehty mm. luoksetulon maahanmenoa ja ruudusta seuraamaan tulemista.

Kuitenkin kun teen kokonaisuuksia (ja nyt olen tosiaan alkanut tehdä niitä enemmän), teen alempien luokkien juttuja ja huomaan, että siellä on yksityiskohtia, joihin en ole tyytyväinen ja joita en oikeastaan ole ikinä edes treenannut. Sitten se kokeenomainen treeni menee korjailuksi ja toisteluksi, mistä ei Kiiralle ole hyötyä, ei tekniikkatreeninä eikä kokeenomaisena treeninä.

Joten tässä Kiiran ALO-katsaus ja lisätäytettä treenilistalle:

• Luoksepäästävyys: En ole ennen huomannut juoksulla mitään vaikutusta, mutta viimeisimmäksi jääneellä Vanton treenikerralla Kiira oli kumman epäluuloinen ihmisten suhteen. Toivottavasti oli joku juoksuun liittyvä päähänpistos. 
• Muista tehdä tätäkin välillä. Ihmiset voisivat vaikka liverrellä, niin Kiira muistaisi keskittyä istumiseen ekstrapaljon.
• Paikkamakuu: On tehty max. 3 minuutin pituisia yksin, eli aikapuoli suht' ok. Välillä vielä menee lonkalle tai laittaa pään maahan, mutta se on vähentynyt koko ajan, kun olen siihen puuttunut. Tässä on kyllä paljon tekemistä, ennen kuin luotan siihen, että Kiira kestäisi vierestä lähtevän vieraan koiran (tai vinkuvan, haukkuvan, hiipivän, tuijottavan... mitä siellä kokeessa nyt voikaan käydä). Tehdään siis 
• häiriöitä 
• ja toisaalta paikkamakuita, joissa ei tapahdu yhtikäs mitään ja joista saa silti paljon kehuja ja palkkaa.
• Seuraamiset: Katsekontakti on hyvä, mutta suoralla irtoaa vähän, mistä en tykkää yhtään. Yhdessä vaiheessa tein stoppeja aina kun levisi, mutta se ei tuntunut vaikuttavan. Pysähtyessä Kiira korjaa kyllä tosi hyvin paikkansa. 
• Tähän tiiviysjuttuun tarvitaan ulkopuolisia silmiä.
• Myös täyskäännöstä pitäisi katsoa: vastapäivään se tuntuu paremmalta, mutta en ole varma, miltä se näyttää. 
• Tässäkin voisi ruveta tekemään häiriöitä, niitä on tehty lähinnä vain perusasennossa.
• Liikkeestä maahan: Tässäkin seuruu... Lopussa välillä ennakoi istumista, mikä on ärsyttävää.
• Lopun perusasentoon hämykäskyt ym., että varmasti mokaa ja pääsen huomauttamaan.
• Luoksetulo: Jossain vaiheessa reagoi vähän hitaasti kutsuun, sitä pitää tarkkailla.
• Liikkeestä seiso: Seuruu... Tässä ennakoi sitä istumista vielä herkemmin.
• Lopun perusasento!!!
• Hyppy: Ei olla tehty aikoihin, mutta tässä ei kai ole muuta kuin se lopun istumisen ennakointi.
• Lopun perusasento!!!!!

Noita lopun perusasentoja ei ole edes tehty montaa kertaa (sanoinko jo, ettei olla tehty kokeenomaista...?), mutta ehkä siksi ne ovatkin sitkeässä. Otetaan keittiötokolistalle.

Söpöksi lopuksi Kiira-pentu ja metallinoudon alkeet. Hyvältä maistuu.

Hammashuolia

Tässä muutama päivä sitten aamunenutteluja mettekoiran kanssa suorittaessani vilkaisin sen hampaita ja ihmettelin vähän, miten toisen puolen yläposkihampaaseen (P4) oli kertynyt hammaskiveä. Se oli ihan erivärinen kuin muut hampaat.

Pari päivää myöhemmin tuli mieleen katsoa tilannetta virkein silmin ja ihan päivänvalossa. Tuossa punaisen viivan yläpuolella voi ehkä nähdä ohuen viirun, joka ei ole koirankarva vaan halkeama. Kidan sisäpuolelta katseltuna (on käännelty ja väännelty, joo-o) näkyy vielä selvemmin. Kuvassa oikeanpuoleinen, v a l t a v a pala myös heiluu, jos sitä erehtyy törkkäämään.

Hamppilääkärille ei niin vain marssitakaan, mutta venkslailujen jälkeen sain ajan hampaan poistoa varten viikon päähän perjantaille 21.11. Tuntuu, että siihen on ikuisuus, mutta kaipa se on vain kärvisteltävä. Kävin tässä yksi yö jo läpi kaikki mahdolliset itsesyytökset siitä, että olisin voinut huomata halkeaman aiemmin, olen treenannut kipeäsuisen koiran kanssa metallikapulan pitoa ja mitähän uskallan koirille enää syöttää jne. jne. jne. Vililtä on poistettu kaksi hammasta, minkä takia suhtaudun jo valmiiksi hysteerisesti hammasjuttuihin(kin)... jatkossa varmaan vielä hysteerisemmin. Huoh.

No, tilanne ei murehtimalla paremmaksi muutu. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja Mette pääsee pian taas normaaliarkeen kiinni. On se niin muru. ♥

Rakas, rakas, rakas mettekoira.

Marraskuu ja Kiiran tokopohdintoja

Odotin kuin kuuta nousevaa, että pääsen tällä viikolla Kiiran kanssa MATO-treeneihin. Mette on saanut olla mukana viime viikot, koska kokeita ajatellen on pitänyt tehdä paikallaoloa ja liikkuroituja kokonaisuuksia. Vaan kuinkas ollakaan, Kiira aloitti juoksun ja se siitä sitten taas pariksi viikoksi. Buu.

Häiriköintivälineet ja häiriköitävä mettekoira.

Meten kanssa treenaaminen on tuntunut jotenkin ei-niin-kivalta, vaikka Mette on ollut hyvä. Ehkä se on tämä pimeä marraskuu, kun vähän kaikki ahdistaa. Vaikken ole laskenut pisteitä tai ajatellut tuloksia juurikaan, niin alitajuntaisesti kuitenkin toivoin, että tämän vuoden kokeet olisivat olleet tässä ja ensi vuonna päästäisiin EVL:ään. (Loppuvuonna on aika huonosti kokeita, saa nähdä mennäänkö enää minnekään.) Mulle jäi myös pieni mörkö viime kokeesta, koska se seuraaminen toi mieleen kaikki muistot laama-Metestä. Vielä kun treenikaverit keskiviikkona sanoivat palkkaussuunnasta yms. (mistä heille kiitos ♥ niillä vinkeillä onkin päästy jo hyvin eteenpäin), niin iski ihan kamala en-osaa-mitään-kun-en-osaa-opettaa-koiralleni-edes-seuraamista-olo. Pikkaisen ehkä taipumusta ottaa palaute henkilökohtaisesti. Olinpa epäreilu Metelle, kun murenin siinä keskenäni vaikka Mette yritti tosi paljon.

Entä minä?

No, Kiirasta piti kirjoittamani. Olen tässä monena päivänä istunut Kiiran treenipäiväkirjan ääressä ja halunnut kirjoittaa jotain syvällistä, mutten ole keksinyt mitä tai miten. Yritetäänpä nyt.

Musta tuntuu aika usein, etten vielä tunne Kiiraa kovinkaan hyvin. Ihan loogista sikäli, ettei mulla ole vielä sen kanssa sellaista reissaamis- ja kisakokemusta kuin Meten kanssa. Kiira on tosi, tosi erilainen kuin Mette. Se on niiiin paljon sitä mitä toivoin: ahne, energinen, käyttää kroppaansa hyvin, sopivalla tavalla yksinkertainen opportunisti jota ei huolet paljon paina. Silloin kun näitä asioita toivoin, ei tainnut tulla mieleeni, että vaatii itseltänikin pikkaisen kehittymistä ja mukautumista kouluttaa koiraa, jonka haasteet on eri ääripäässä kuin mettekoiran kanssa. Juuri kun olen kauhealla vaivalla esim. opetellut keittämään kaikkia mahdollisia sisäelimiä, käyttänyt kissanruokapalkkaa ja pitänyt mettekoiraa nälässä ennen treenejä – niin nyt mulla onkin koira, joka vetää kierrokset kaakkoon ihan niistä kuivanappuloistakin. Sitähän sä pyysit, no nii-in. Eikun takaisin lähtöruutuun ja ihmettelemään, miten tällaista peliä pelataan.

Tänään tehtiin temppurataa. Siinä oli parikin vaikeaa kohtaa, joissa jouduin korjaamaan Kiiraa. Esmes tunnarikapuloiden yli merkille meneminen. Kiira ei mennyt kapuloille, mutta oli merkillä mitensattuu. Kylläpäs se ilahtui, kun lopulta onnistui tekemään oikein ja sai palkkaa. Kiiran kanssa pitäisi tehdä nimenomaan tuollaisia treenejä, missä se mokaa (menee väärään paikkaan) JA missä se saa kunnon palkkauksen, kun tekee oikein. Ja niiden tehtävien pitää olla niin vaikeita, että voin oikeasti olla iloinen ja vähän yllättynytkin, kun Kiira onnistuu.

...mistä päästäänkin palkkaamiseen. Koska Kiiralle maistuu ruoka ja lelut varsin hyvin, mä en aina pistä itseäni likoon siihen palkkaushommaan. Siinä on vissi ero, vippaako koiralle lihapullan vai vippaako lihapullan ja kertoo samalla, että olit muuten maailman paras koira kun teit noin.

Ai lihapulla, kyllä tänne suuhun pari lihapullaakin mahtuu.

Haluaisin Kiiralle lisää:

1. sellaista asennetta, että se tietää tekevänsä oikein ja myös kun mokaa. >> Temppuratoja ja häirittynä ruutuun/merkille/kapulalle tms. menemistä. Vaikeita juttuja ja superpalkka kun onnistuu.
2. palkkaodotusta vähän eri asioihin kuin nyt, monessakin liikkeessä. Haluaisin, että sen mielestä kivointa ei olisi merkille juokseminen vaan merkillä aktiivisena odottaminen. (ruudussa sillä muuten on tämä asenne?!) >> Palkkaa malttamisesta ja kuulolla olemisesta. Juokseminen on Kiirasta kivaa vaikkei siitä niin palkkaa saisikaan.
3. ylipäätään sellaista me-henkeä ja mun kuuntelua. Tää varmaan vahvistuu noilla kuuntelujutuilla ja siihen omaan läsnäoloon/palkkaamiseen panostamalla.
4. hyvin menee vaikka hommat jatkuu -asennetta kokeenomaisiin. >> Kokonaisuuksia. Jos joku yksityiskohta ei ole hyvä, treenataan se erikseen kuntoon.
5. sääntöjä ja niiden noudattamista. >> "Käy siihen" -olemista. Treenikentälle ei saa tulla loikkien ja ylipäätään loikkimista ei harrasteta kuin luvan kanssa. Suuta ei käytetä mun sormiin, ei vaikka olisi miten hyviä nameja. Ja lelusta irrotetaan käskyllä heti eikä jäädä mälväämään sitä. Ainiin, ja treenikassille ei mennä omin luvin. (oho, olipas näitä...)

Itselleni haluaisin vain ihan pirusti lisää päättäväisyyttä, koska Kiiraa ei voisi vähempää mun masistelut kiinnotsaa. Haluaisin itselleni myös vähän lisää huolettomuutta, semmoista hetkessä elämistä. On kuitenkin lopulta Kiiran oma valinta, mitä se valitsee tehdä. Hyvä vaan, jos se mokaa ja pääsen puuttumaan siihen. Kiira osaa niin monia juttuja, että sille ei tarvitse tehdä helpotettuja treenejä. Ei varsinkaan mitään pentu juoksee lelulle ruutuun -treenejä. Se ei ole pentu. Se ei ole Mette. Se on Kiira.

Ja sen kanssa treenaaminen on kivaa.

Aamutokojen jälkeinen kaverikuva.

Seuranmestari :)

Kolmostulos, taas siinä kakkostuloksen rajalla. Koska muillakaan ei mennyt kummoisesti, voitettiin luokka ja saatiin seuranmestaruus. Oi, muistan kun oltiin ekassa alokasluokan kokeessa ja hävittiin seuranmestaruus pisteellä tai jotain sinnepäin.

(Lisäsin videon tänne. Puuttuu eka liike eli paikallaolo ja vika liike eli seuruu.)

Seuruu nolla, ei edes yrittänyt tehdä perusasentoja. Olisi pitänyt korjata heti ensimmäinen huono, mutta kun en korjannut, Mette lintsasi huoletta ne loputkin. Seuruu huono myös ruudussa ja liikkeessä istumisessa. Kauneusvirheitä hyppynoudossa (tuplakäsky, mur!!!!!), kaukoissa (vilkaisi takana jotain liikehdintää -> tuplakäsky yhdessä vaihdossa), luoksetulon vikassa perusasennossa.

Mutta paljon oli myös hyvää: ruutu (meni syvälle!), noutojen pidot (mietti näitä oikein kovasti), kaukot (teki niin hyvin kuin osaa), luoksetulo (tasaisen mettehyvin kaikki osuudet). Paikkamakuussa pysyi suorassa, vaikka oli pari kertaa huokaissut.

Mette ei tuntunut parhaalta. Kun otin sen halliin, sillä oli sellainen "huh, pääsin pois autosta"-ilme, ei niinkään "jee, pääsen töihin"-ilme. Silti se valitsi tehdä hommansa ja sai itsensä liikkeelle. Se on aina hyvä. Keskivaiheilla oli jopa tosi hauskaa meillä molemmilla. Seuruuta lukuun ottamatta tämä oli ehkä jopa teknisesti paras koe tähän mennessä. Oli monta kohtaa, joissa Metestä näki, että se mietti. Silloin on hitaampi, mutta niin kauan kuin miettii (kes-kit-tyy), saa vaikka kävellä.

Hidastelu ilman miettimistä (laa-mai-lu) tulkitaankin sitten pyynnöksi saada treenata kyseistä asiaa seuraavat x viikkoa. Aloitettiin heti tekemällä ennen iltaruokaa seuruuta maassa olevien lihapullien yli. Terveisiä vaan kaikille koirille, jotka saavat iltaruokansa istumalla kaksi sekuntia kipponsa edessä. :)

Kiira sai kisakirjan ja eteni lihapullapelissä jo kakkoslevelille: seuraamista lihapullien yli ja samalla heitin lisää lihapullia. Kiira ei hidastele vaan tulee mun sormille, alkaa keulia ja vähän pomppia. Söpöä mutta kiellettyä. Olipas hyvä harjoitus Kiirallekin.

Olin esim. paras.

Opettele säännöt, niin voit rikkoa niitä

Näin tuntuu mettekoira tällä hetkellä ajattelevan. Siitä on kasvanut sellainen lätkä...eikun tokofanaatikko, että se kyllä tietää millaisilla säännöillä tätä peliä pelataan. Rauhallisella hihnalenkilläkin jos kutsun sitä nimeltä, se oikein loikkaa mun luo ja katsoo sen näköisenä, että tein muuten ekalla käskyllä. Alahan kaivaa sitä lihapullaa, puusilmä.

Tällä viikolla on tehty varsinkin ruutua, luoksetuloa ja tunnaria. Mette on testaillut, että löytyykö säännöistä aukkoja, joista porsas voisi juosta läpi. Tuntuu siltä, että kaikki on palasina, vaikka toivottavasti ihan näin ei ole. Nämä ovat kuitenkin olleet tosi kivoja treenejä, koska aina jää jotain hampaankoloon seuraavaa kertaa varten ja treeni-ideoita on pilvin pimein.

En minä fuskaa, minä vain olen hölmö spanieli. (toissa kesältä tämä kuva)

Ruudussa kaukaa lähetettynä ei ole pystynyt joka kerta menemään edes kosketusalustalle. Tai siis pystyisi varmaan, mutta ajattelee siinä vaiheessa jo tulevaa palkkaa. Kuola vain valuu, kun mettekoira juoksee eestaas ja on joka kerta yhtä varma, että nyt se palkka tulee kun melkein menen ruutuun. Tänään tehtiin häiriöruutua (heitin pallon koiran jalkoihin vähän ennen ruutua) ja se olikin hyvä, siinä Mette joutui oikeasti keskittymään päästäkseen ruutuun/kosketusalustalle.

Luoksetulossa maahanmeno on parantunut, mutta nyt Mette on ruvennut tekemään asentoja (myös istumista) omavalintaisessa järjestyksessä. Joskus harvemmin myös yrittää tulla läpi tai ennakoida. Tätäkin on jouduttu välillä juoksemaan monta kertaa, ja ihan yhtä huolettomalla laukalla se mettekoira sieltä aina tulee. Silloin kun korvat ovat päässä alusta alkaen, luoksetulo on näyttänyt tosi kivalta. Luulen, että siitä tulee hyvä ja varma, kunhan tämä vaihe saadaan keskusteltua läpi.

Tunnarissa olen vahvistanut paluun askellajia (laukkaa) ja se sinänsä ei liene syypää, mutta eniveis Mette on vähän hutiloinut kapuloilla ja yhtenä päivänä jopa maistoi väärää. Paluu on kyllä ollut parempi (olen tehnyt ylipitkältä matkalta tai peruuttanut ennen kuin koira lähtee kapuloilta takaisin) ja Mette onkin tullut laukalla ainakin osan matkaa, välillä jopa loppuun asti. Myös pito on parantunut. Sivulla ei itse asiassa ole aukonut suuta nyt ollenkaan.

Tänään Mette myös ennakoi ruutuun lähtemistä, tuli mun sormille leikkiessä eikä kaiken huipuksi oikein malttanut irrottaa lelusta käskyllä. Ihan hauskaa tavallaan verrattuna niihin ongelmiin mitä meillä aikaisemmin oli. Mutta kun toko ei ole sen enempää laamailua kuin päättömänä juoksemistakaan. Tiedä se, mettekoira. Ennustan vaikeita temppuratoja tuleville viikoille.

Kirppulaisen treenipohdinnot jää nyt toiseen kertaan, iltalenkki kutsuu. ->

Kirpun kootut jäljestykset

Ajattelin, että Kiira voisi tehdä vielä yhden jäljen tälle syksylle. Jos sitten ensi keväänä jo joku alkukauden koe...? Tämä oli nyt kai Kiiran kolmas jälki tälle kesälle. Viime vuonna se jäljesti myös muutamia kertoja, ja silloin ensimmäisenä kesänä (onko Kiira ollut mulla näin monta kesää jo...?) kerran vai kaksi lyhyitä vauva-jälkiä.

Kesän ensimmäinen oli vasta heinäkuussa. Se oli varmaan 300-400 metriä pitkä, semmoista perusmustikkametsää ja osin kalliota. Oli kuuma päivä, mutta Kiira jäljesti kivasti. Kallio-osuudella se vaihtoi ilmavainulle (se on selvästi Metteä maavainuisempi muuten) ja oli herkemmin hukassa. Taisin kokeilla piilottaa ruokaa makauksiin, mutta niistä Kiira ei kyllä piitannut vaikka muuten ahne onkin.

Toinen oli Vantaalla, varmaan elokuuta. Silloin oli myös lämmintä ja metsä oli kuiva. Tästä ei jäänyt mitään erityistä mieleen, selvittiin kaadolle asti. Kiira taisi yrittää oikoa jonkun kulman. Matkaa oli varmaan taas sellaiset 300 metriä.

Tänään olikin sitten pikkuisen kalseampaa, yöllä oli varmaan ollut pakkastakin. Eilen jälkeä tehdessä tuli vähän mutkia (lue: jyrkkä kalliotiputus) matkaan, joten lopullinen jälki oli varmaan vain  parisataa metriä pitkä. Sen jyrkän kallion alakautta kiertävällä reitillä olikin sitten "pari" kaatunutta puunrunkoa, mutta olin siinä vaiheessa jo niin täynnä koko jäljenvetoa, että kiipesin läpi vaan. Piti tänään vähän tuuppia Kiiraa isoimpien yli, ups.

Menomatkalla oli jo näin itseensä tyytyväinen ilme.

Kiira oli valjaita pukiessa innoissaan (tosin milloinpa se ei olisi) ja kuunteli mun jäljestämään-höpötystä sen näköisenä että ymmärsi mitä on tulossa, meni myös aloitusmakaukselle määrätietoisesti. Jäljellä se kuitenkin aloitti aika rauhallisesti, minkä takia jäin miettimään, että onko sillä nyt kuitenkaan millainen käsitys tästä touhusta. Vauhti kyllä kiihtyy sitten matkan varrella. Jotenkin Kiiran luonteella olettaisin, että se sähläisi enemmän, mutta se menee oikeastaan aika kivan keskittyneesti.

Jälki kulki alkuun pellonreunaa, missä Kiira meni kiltisti nenä maassa. Kulmia oli kolme, ja Kiira haisteli ne oikein perusteellisesti. Hyvä. Olin vain hyppyyttänyt sientä niissä. Parikymmentä metriä ennen kaatoa Kiira vaihtoi ilmavainulle: en ole varma johtuiko kaadosta vai takana olevasta pellosta, jolta tuli melkoinen puhuri. Nuuskutteli pitkään ja huolella sorkkaa, otti sen mukaan kun pyysin.

Tehtiin ennen kotiinlähtöä parit noutoharjoitukset sorkan kanssa. Ensimmäisellä kerralla Kiira yritti omia sorkan, mutta kerran kun hain sen takaisin toruen, niin seuraavalla yrityksellä tulikin laukkaa mulle asti. Tuommoista voisi tehdä toistekin, vaikka ihan tavallisen lenkin yhteydessä. Tai lyhyitä laahausjälkiä sorkalla? Haluaisin vahvistaa sitä, että sorkan kantaminen on tosi hyvä homma. Plus Kiira on muutenkin aika itsenäinen jäljellä (tänään se varmaan ekan kerran ikinä vilkaisi mua jäljen aikana, kun jäin kiinni yhteen niistä puunrungoista... katse oli halveksiva :D), joten haluaisin myös vahvistaa mielikuvaa, että tämä(kään) laji ei ole vaan itseään erinomaisina pitäville pikkuspanieleille vaan tiimiin kuuluu myös toinen osapuoli.

Sorkkakuva jäi ottamatta, kelpaisko bussikorttikuva?

Poikkitieteellistä pohdintaa

Olen lykännyt gradun aloittamista pienen ikuisuuden. Koska aiheen rajaaminen on vaikeaa. Koska pitää lukea teoriaa, se on vaikeaa ja sen soveltaminen on vielä vaikeampaa. Koska koko maailma tuntuu huutavan, että gradun tekeminen on tylsää ja turhaa ja hidasta ja vaikeaa.

Heeetkinen, ihan kuin olisin kuullut tämän ennenkin. Toko! Se on niin tylsää ja turhaa ja hidasta ja vaikeaa eivätkä irlanninvesispanielit edes sovellu siihen.

Treeneistä kotiin käveleminen se vasta vaikeaa onkin.

No, siitä se ajatus sitten lähti. Olen saanut yhden suhteellisen vaikeasti motivoitavan mettekoiran suoriutumaan tokotreeneistä ja -kokeista. Se on vaatinut pitkiä iltoja kentillä hytisemistä, monet itkut, monet pienistä hetkistä iloitsemiset ja tuntikaupalla treenien suunnittelua ja analysointia. Ei kai yksi tutkielma voi vaatia kovin paljoa enempää omistautuneisuutta.

Jos haluaa tokovalion, pitää vain treenata niitä kaukokäskyjä. Joka päivä. Jos haluaa valmistua, pitää vain kirjoittaa sitä gradua. Joka päivä. Vaikka yhden illan kaukokäskysessio ei siinä hetkessä näytä vievän koiraa yhtään eteenpäin, niin joka päivä toistettuna riveistä alkaa muodostua sivuja, joista alkaa muodostua kokonaisuuksia. Pienistä puroista jne.

Olen kuitenkin periaatteessa sitä mieltä, että mistä tahansa suhteellisen terveellä fysiikalla varustetusta koirasta saa tokovalion. Toisten kanssa se vain vaatii vähän enemmän. Sama pätee varmaan tämmöiseen tutkielman väkertämiseen.

Toisaalta mun tavoitteissa ei ole huippututkijan eikä tokomaajoukkkueen jäsenen ura, joten voinen suhtautua graduun kuten mettekoiran tokoonkin: jos se tekee tarpeeksi hyvin mun kriteereillä mitattuna, se riittää. Jos mä näytän gradua kirjoittaessa yhtä keskittyneeltä (ja vielä iloiselta) kuin Mette nykyään, niin väliäkö sillä arvosanalla sitten.

Ja toisaalta, jos ei huvita eikä innosta, niin aina voin soveltaa itseeni mettekoiran kanssa hyväksi havaittuja keinoja: pannasta kiinni ja gradun ääreen mars. Mitä vähemmän tästä tykkäät, sitä enemmän joudut tänään kirjoittamaan. Milläköhän korvaisin kissanruokapurkit, hmmm.

Kyllä se kivikasan päälle kiipeäminenkin näytti mahdottomalta aluksi.

Käytännössä aloin lähestyä graduani kuten lähestyn koirankouluttamista: ilman suunnitelmaa ei treenata. Itse gradu ei ole vielä juuri fontti- ym. asetuksia pidemmällä (muuten en kai kirjoittaisi tätä näin hyväntuulisena), mutta kirjoituspöytä on täynnä kirjoja, lappuja, listoja ja ajatuskarttoja. Vähän kuin pakkaisi treenikassin edellisenä iltana valmiiksi.

Ajattelin sitäkin, että ehkä joskus tulee aika, kun katson treenipäiväkirjojen pinoa ja mietin, miten olenkaan joskus jaksanut nähdä noin valtavan paljon vaivaa. Joskus varmaan muistelen graduakin sillä tavalla, että miten jaksoin tutkia tuollaista aihetta ja vielä tuollaisesta näkökulmasta. Ehkä koko gradu ei edes vaikuta loppuelämääni yhtään sen enempää kuin tokon treenaaminenkaan. Mutta jos se gradun aihe (joka ei btw liity mitenkään koiriin) just nyt tuntuu kivalta ja merkitykselliseltä, niin miksi en voisi olla siitä ihan pähkinöinä. Onhan se nyt nii-in siistiä, kun se koira osaa vaihtaa asentoaan takajalkaansa liikuttamatta.

 

P.S. Lainasin kirjastosta graduoppaan, jossa neuvottiin antamaan gradulle kutsumanimi. Että jos mun puheissa alkaa vilahdella uusi nimi, niin ei, en ole ottanut uutta koiraa.

Tough times never last but tough people do

Tää viikko oli tosi kiireinen, en tainnut käydä kertaakaan itsekseni treenaamassa. Mikä tarkoitti toisaalta sitä, että oli treenikavereita, mikä taas tarkoitti paikallaoloseuraa Metelle. Mikä puolestaan tarkoitti, että Kiira ei ole treenannut juuri yhtään. No, Kirppu saa olla ykköskoira ensi viikolla.

Mette oli tänään kokeessa, villakoirien koe meidän hallilla. Mulla oli perjantaina vikoissa treeneissä tosi luottavainen olo ja se säilyi oikeastaan koko viikonlopun. Mette on ollut niin tasaisen varma treeneissä, eikä sen vireestä ole tarvinnut kantaa huolta.

Mette suoritti VOI2, 244,5 pistettä. Paikkamakuu oli tosi hyvä, vaikka siinä oli vähän sählinkiä kun liikkuri ei kysynyt onko valmista, annoin väärän käskyn ja sitten onneksi otettiin käskytykset alusta uudestaan. Mette oli eka koira, mutta kävin kehän ulkopuolella makuuttamassa sen + kutsuin kehään. Kävi vähän sniffaamassa tuomaria mutta oli muuten ihan messissä.

Olin vähän huolestunut, ehdinkö tylsistyttää Meten makuuttamalla sitä pihalla ja hallissa ennen paikallaoloa, mut kiitos Tuulialle kun muistutit, että en halua koiran olevan yli-iloinen vaan haluan sen olevan keskittynyt. Toko ei ole aivottomana juoksemista vaan tokossa pitää keskittyä ihan superpaljon. 

Stiplu kävi ruudussa. Lähti ihan normaalisti, mutta alkoi hidastaa jo ennen etunauhaa. Pysäytin siihen ja tiesin, että on liian edessä. Muistan kun mulla kävi mielessä, että pitäiskö käskeä "ruu" (eli peruuta), mutta ajattelin että sitä Mette ei osaa noin kaukana musta. Miten olis ollut ihan vaikka toinen "ruutuun"-käsky??? Voi että miten tyhmä olin. Mutta tää oli kyllä myös Meten virhe, koska treeneissä en läheskään aina anna koko pysäytyskäskyä vaan sen pitää itse hakea oikeaan paikkan seisomaan. Tosin olin myös koko viime viikon pitänyt ruudussa kosketusalustaa, ettei nyt vaan tarviis vääntää oikeasta paikasta just ennen koetta. No, olisko kannattanut käydä ne keskustelut, olisko.

Tehtiin ruutu kuitenkin loppuun asti normaalisti (seuruuosuus oli muuten tosi hyvä!), joten juttu jatkui ihan kuin ei mitään virhettä olisi ollutkaan. En katsonut pisteitä, mutta paperista selvisi myöhemmin, että saatiin niitä ihan reilulla kädellä. Olin kehästä poistuessa tosi tyytyväinen Metteen. Hyvä etten tippa silmäkulmassa syöttänyt sille kissanruokaa. Oli vaan niin siistiä, ihanaa, parasta, mahtavaa olla sen kanssa kehässä. Mun ei tarvinnut kertaakaan kalastella sitä aloitusperusasentoon eikä mun mielessä käynyt kertaakaan, että se jättäisi tekemättä jotain mitä siltä pyydän. Mulla oli koko ajan sellainen fiilis, että se oli kuulolla ja valmiina reagoimaan mun käskyihin ja myös mun palautteeseen.

Mulle on tullut viime aikoina monien treenienkin jälkeen sellainen kiitollisuus-olo. Mitä oon tehnyt, että oon saanut näin kivasti toimivan mettekoiran? Sitten aina muistan, että nii-in, olen taluttanut sitä pannasta koko kesän milloin ruutuun, milloin noutokapulalle. Vaikeita aikoja on varmasti myös edessä, mutta luulen, että pahin vääntö on nyt käyty läpi. Voi hetken istuskella vuoren tasanteella ja ihailla maisemia.

On treenattu paikkamakuuta.

Kotona.

Bussipysäkillä.

Kaupan edessä.

Kaupan parkkipaikalla.

Juna-asemalla.

Aseman rappusissa.

Laituritasolla.

Hississä.

Rappukäytävässä.

Leikkipuiston reunalla.

Pimeillä kujilla.

Mette on nyt loppuviikosta saanut makoilla kaikissa keksimissäni paikoissa. Olen tehnyt tätä "käy siihen"-käskyllä, jolla on ihan sallittua lonkkautua ja muutenkin olla rennommin. En oikein usko, että käskysanalla olisi vaikutusta mielentilaan, mutta ehkä Meten olisi helpompi olla rennosti paikallaolossa jos se jo jätössä jäisi rentoon asentoon. Sen enempää en kyllä jaa säälipisteitä. Mette on aika hyvä esittämään surkeaa pientä spanielia, joten olen ajatellut vain kylmästi makuuttaa sitä kunnes se luovuttaa.

Viikon saldona keskiviikkona (uudessa hallissa) yksi nousu ja toinen muuten vaan levoton paikallaolo Luumun kanssa. Lauantaina omalla hallilla yksi hyvä yksin, toinen hyvä Torreksen ja kolmas hyvä Siirin kanssa. Tänään sunnuntaina vielä yksi hyvä neliminuuttinen Luumun kanssa, ympärillä oli vieraita ihmisiä eli sikäli vähän jännittävä tilanne.

Kiira on harjoitellut paikkaistumista lihapullat tassujen painoina.

Viikkokatsaus

Maanantaina treenattiin vesisateessa koulun kentällä. Mitä enemmän kärsimystä, sen varmemmin se joskus palkitaan. Eikös. Mette teki EVL-ruutua ja EVL-kaukoja ja oli aivan superhieno. Kaukoissa ekalla vaihdolla yritti jumittaa, mutta kävin nostamassa ylös ja sitten vaan jatkettiin. Lopuksi heittelin Metelle vielä wubbaa pienen ikuisuuden ympäri kenttää. Jos joskus erehdyn pääsemään jonnekin isoihin kisoihin (ja erehdyn siinä kohtaa vielä harrastamaan irlanninvesispanielin kanssa, heheh), niin pitää toivoa märkää keliä ja litimärkää kenttää!

Kiira teki vain pientä leluhäiriötreeniä, koska Meten euforisen treenin jälkeen palasin maan pinnalle ja huomasin, että kengät olivat litimärät

Tiistaina oli MATO-palaveri. Ruoka oli hyvää ja seura ensiluokkaista. Mua jäi mietityttämään, että miten omien koirien kehuminen oli niin vaikeaa. Siitä voisi kirjoittaa joskus erikseen, vaikka nyt tänne blogiin. Koirilla oli siis vapaailta.

Keskiviikkona oltiin Prisman takana Elinan kanssa. Tai tuli sinne muutakin porukkaa kentän toiselle puolelle. Hyvä häiriö, ehdottoman hyvä. Kiira teki kokeenomaisesti neljä liikettä, ja parin minuutin paikallaolon. Kiira oli nyt aika hyvä. Onnistuin jotenkin kummasti itsekin olemaan hyvin. Kiiran kanssa pitää olla niin pirun päättäväinen (tai siis pitäisi varmaan olla vielä sata kertaa päättäväisempi kuin mä parhaimmillani olen). Musta olisi tavallaan aika ihanaa, että koirani olisi energinen ja sen voisi antaa hyppiä ja hengata liikkeiden väleissä ihan vapaasti. Kiira vain taitaa olla sellainen koira, että jos sille ei kehitä kivaa tekemistä (HUOM! Kiiran mielestä jopa sivulla käskyn alla istuminen ON kivaa tekemistä!), niin se menee ja kehittää sitä itsekseen.

Metellä oli myös ihan hyvä treeni. Nyt kun se ennakoi viime kokeessa luoksetulon stoppia, olen tyytyväisenä tehnyt läpijuoksuja. Tyytyväisenä ei siihen, että saisin mitään korjattua, vaan siihen, ettei tarvitse treenata niitä stoppeja. Aijai.

Tasan ei käy onnenlahjat.

Torstaina piti mennä Lietoon ja sitten Metsämäelle, mutta päädyttiinkin taas lähikoululle. Mette oli kuitenkin kotona, tein sen kanssa metsälenkin päivällä. Päivän rentouttavin hetki. Kamalin hetki oli sitten Kiiran treeni. Janina tuli myöhemmin paikalle ja sekös Kiirasta oli kummallista. Sitten mua alkoikin ahdistaa about kaikki. Kiira teki kyllä esmes kivoja noudon palautuksia. Se on alkanut vaihtaa kapulaa leluun, kun olen leikkinyt sen kanssa enemmän ja eri tyylillä.

Juu ei.

Perjantaina olin aika naatti töiden jälkeen, mutta olin ostanut tv-illan eväät valmiiksi ja siinä ennen Vain elämään alkua oli aikaa käydä avaamassa kyynelhanat. Joten paluu rikospaikalle. Tällä kertaa oli tosin ihan mukavaa. Kiira teki leluhäiriköintijuttuja. Se on tavallaan aika hyvä häiriöjutuissa, mutta sitten kun se mokaa, se kyllä lähtee ilman huolen häivää. Nytkin kerran lähti lentävän lelun perään ja vasta lelun luona kääntyi katsomaan, että mitä sä siellä huutelet. Ei puhettakaan että esim. siirtäisi tassua ja sitten muistaisi, että tää ei ollutkaan sallittua.

Mette teki paikallaolon ja erikseen häiriköintiä pläts-asennossa. Se ei ole nyt noussut makuusta sen jälkeen, kun pari viikkoa sitten pidin sille aika perusteellisen puhuttelun. Se ei ole ollut mitenkään passiivinen möllöttäjäkään, vaan enemmän sen näköinen, että näetkös, täällä minä makaan ja eihän tämä mikään kovin vaikea temppu edes ole. Pitäisi päästä tekemään tätä muiden kanssa, ja ehkämahdollisesti pitää vastaava puhuttelu uudestaan.

Viikonloppuna oli sitten sitä kuuluisaa muuta elämää. Lauantaina kävin kyllä Mustin ja Mirrin outlet-päivässä. Peti, lelu, puruluita varmaan parin vuoden tarpeiksi ja pussi nameja 45 euroa. Maksoin siitä puolet vielä lahjakorteilla. Silkkaa säästöä siis. Koirilla itsellään ei ollut kerrassaan mitään ohjelmaa, joten käytiin iltakympin jälkeen juoksuttamassa niitä Kupittaan koirapuistossa. Olipa kätevää, kun oli auto käytössä.

Taitaa mettekoira luulla, että tämänkin kongin sisällä on maksalaatikkoa.

 Sunnuntaina piti käydä hallilla tekemässä paikallaoloa, mutta siellä oli joku tapahtuma menossa. Kävin iltalenkillä koulun pihalla, pelkästään uusi kong-lelu mukana. Mette teki paikalla seisomista lelulla häiriköiden. Se on aina uskonut yhdestä kiellosta ja kestänyt, vaikka sitä heittäisi kaikilla maailman leluilla, mutta sen jälkeen onkin vaikeampi homma saada se uudestaan leikkimään niillä leluilla. Mutta nyt se onnistui tosi hyvin. Alkuun Mette oli varovainen, mutta voi sitä ihastusta, kun se tajusi, että leluun ihan oikeasti saa iskeä jes-sanalla. Pari kertaa se lähti omin luvin lelun mukaan, mutta ei lannistunut vaikka toruin ja vein pannasta takaisin lähtöruutuun. Tää oli kyllä viikon mettehetki. Tuntuu, että siitä saa nykyään jopa kaivaa passiivisuutta esille. Ja vuorotellen me hämmästytään, että vitsi, hetken ahdisti, mutta tästä pääseekin yli. Ihana, ihana mettekoira.

Seepiakuva ilman photoshoppia.