Kotiläksyjä

Vieläkin ihan pähkinöinä sunnuntain koulutuksesta! Ollaan ehditty jo muutama päivä testailla Oilin vinkkejä kotona ja kentillä. Helppohan siinä on tehdä, kun guru sanoo että tee näin ja noin, mutta vasta omissa treeneissä kokeilu alkaa kunnolla. Pitää ihan itse muistaa, miten korjaan ja mikä vaikeinta, ihan itse pitää omista kriteereistään kiinni.

Tunnarin pidon Oili uskoi korjaantuvan aika äkkiä, kunhan vain pidän uudesta kriteeristä kiinni. Koska sääntöjen mukaan koira saa korjata otetta kerran, olen antanut Kiiran rouskaista kapulaa ja torunut vasta kun rouskutus jatkuu. (Tai aina en silloinkaan, hups.) Kiira ei kuitenkaan tällaista sääntöä tunne. Eikä se pure kapulaa otetta korjatakseen vaan vain omaksi ilokseen. Jatkossa kriteeri kuuluukin näin: valittu ote on pidettävä. Jos nostaa huonosti, vaikka kapulan päästä, nostakoot. Otetta ei saa korjata. Oililla kuvattu video näytti aika toivottomalta, reagoin niin piinallisen hitaasti aina kun Kiira puraisi kapulaa... Mutta kotona olen tsempannut ja Kiira on vastannut treeniin tosi hyvin. Eilen tehtiin jo ensimmäistä kertaa oman piilotusta, missä Kiira aluksi innostui (juoksen ja läimin kapulaa maton alta esille, jeeee) ja sitä myöten myös yritti pureskella, mutta heti uudella yrityksellä muisti nostaa kiltisti. Illalla tehtiin vielä kenkätunnaria, missä kapulasta näkyi vain pää, ja sekin sujui yhden mokan jälkeen toosi hyvin. Lupasin Oilille pistää itse tunnarin tauolle siksi aikaa, kun väännetään pitoa, mutta eipä siitä taida pitkää taukoa tulla. Varmaan parin päivän sisään voi jo ottaa väärät mukaan. Tämä siis kotona, kentälle ajattelin siirtyä vasta sitten, kun on kotona tosi varma nostoissa.

Kotona ollaan tehty myös kaukoja. Oili kehui Kiiran kaukoja vähän liiankin kanssa, ei ne nyt niin kummoiset ole. :) Mutta Kiiralla on hyvin ajatus takajalalla. Ei kuulemma tarvitse murehtia, jos se nyt liikkuu sen 2 cm taakse seiso–istu- tai seiso–maahan-vaihdoissa (mutta ei yhtään enempää!). Koirat usein tarvitsee vähän tukea vaihdon tekemiseen, ja jos jaksan, myöhemmin voin viilata vielä paremmaksi. Jos Oili jaksaisi tehdä tälle jotain nyt (sanamuoto oli just tämä), niin opettaisi seisomisen tiiviimmäksi. Niin, että istu–seiso saa ottaa vain yhden askeleen per tassu. Laitoin kotona sateenvarjon Kiiran eteen. Kiirahan ei oikein mitään esteitä kunnioita, mutta oikeita palkkaamalla tämä toivottavasti vahvistuu. Oili on opettanut Zipunsa nousemaan ylös ja siirtämään etutassuja taaksepäin, tämä voisi sopia Kiiran maahan–seiso-vaihtoon. Joskus tekeekin niin, jospa sitä saisi vahvistettua.

Niin, ja sekä Kiiralle että Metelle projektiksi myös perusasennosta ylös nouseminen peruutusta ajatellen. Tätä ei vielä ole tehty kuin muutamia kertoja. Metelle pitää tehdä myös namin kanssa peruutusta, jolla Torreksen peruutus saatiin suoristumaan.

Kentällä luoksetuloa. Kiiralla on hyvä asenne ja vauhti, ja pysähtymisasento on oikealla tavalla vahva ja etupainoinen. Kun se pysähtyy, se oikeasti pysähtyy, eikä enää hiivi eteenpäin. Mutta Kiiralla kestää tooosi pitkään, ennen kuin se reagoi mun käskyyn, siinä ongelma. Oili esitteli tosi kivan pomputetaan palloa koiran takana -systeemin, jolla opetetaan reagoimaan käskyyn heti. Mutta blah, Kiira sai slaagin, kun pallo paukahti sen selän takana. Ei siis yhtään tajunnut, että se oli palkka. Kokeiltiin sitten yksi ilta vinkupallolla, ja sen Kiira kyllä tajusi, mutta toistoilla ei silti tuntunut tapahtuvan mitään edistystä. No, namipalkalla samantyylistä. Nyt alkoi jo jollain kolmannella toistolla stopatessa kääntyä palkan suuntaan. Eilisissä treeneissä juoksutettiin Kiiraa eestaas, jolloin reagoi jo aika kivasti (kai? kauhean vaikea pitää kriteeristä kiinni!). Oli ehkä vähän aivottomampi kun sai juosta, jättömäisesti tehtynä ehtii ehkä sulatella vähän enemmän.

Kokeenomaista tehtiin hmm, oliko maanantaina. Suunnitelmana oli, että jos/kun Kiira mokaa ensimmäisen liikkeen (kuten sillä on nyt ollut tapana), korjataan se, mutta sitten jatketaan liike loppuun (ei aloiteta virheen korjaamisen jälkeen liikettä uudestaan alusta, kuten yleensä tehdään). Ei suoda Kiiralle sitä iloa, että se pääsee jaloilleen, vaan jos se mokaa esim. jäävän liikkeen, korjataan asento ja jatketaan. Kerrotaan, että tämä nyt vain tehdään, yritit sinä mitä tahansa. Kiira oli vähän levoton maanantain kokeenomaisessa, mutta teki ekan liikkeen kyllä kiltisti. Pitää muistaa tuo vinkki kuitenkin jatkossa. Ja pitää kriteereistä kiinni. Ja palkata muustakin kuin liikkeiden aluista, Kiira varmaan tykkäisi yllärivapautuksesta esim. ruudusta palkalle. Ja pitää myös kokeenomaisessa muistaa rikkoa kaavoja kesken liikkeiden, ettei Kiira rutinoidu.

Olisi paljon enemmänkin ajatuksia, mutta tässä päällimmäiset. Oli niin hyvä koulutus, sanoinko jo? :)))

"Tehdään tää vähän ylivaikeaksi"

Kauan odotettu päivä, reissattiin T&T:n kanssa Lahteen Oilin oppiin. Hyräilin eilen koko päivän "Huomenna mennään Oilille Lahteen" (Korkeasaari-sävelmää mukaillen), ja tänään aamullakin heräsin heti kuuden pintaan täynnä tarmoa. Ehdin jopa käydä metsälenkillä väsyttämässä kotiin jäävän mettekoiran.

No niin Kiira, nyt keskityt.

Paljon oli etukäteen toivelistalla – asennepuolta, luoksetulon stoppeja, tunnaria, kaukoja – ja niistä sitten arvoin kaksi itseäni eniten häiritsevää eli stopit ja tunnarin. Ehdittiin kuitenkin käydä kaikki neljä läpi, osa enemmän puheen tasolla mutta kaikki myös vähän käytännössä. Tämä kaikki meidän kahdessa setissä, yhteensä 45 min (ei mennyt edes pahasti yliajalle!). Niin kivaa! Kiitos Oilille kaikista viisaista sanoista, Tuulialle taustatuesta ja kameramiehelle kaiken ikuistamisesta! :) Katsoin juuri videot läpi ja kirjoitin pari sivua muistiinpanoja treenipäiväkirjaan. Pitää vielä pyytää Tuulian leffa lainaan, koska sen juoneen kuului ainakin tosi hyviä ajatuksia merkittömästä merkistä ja peruuttamisesta.

Päällimmäisenä jäi mieleen, että Kiira oli Oilin mielestä paljon paremman näköinen kuin viimeksi. Ihana kuulla. Itsellänikin oli paljon luottavaisempi olo sen kanssa. Paljon on vielä hommaa, mutta Kiira kyllä osaa jo niin paljon, että vääntöjen käyminen kannattaa ehdottomasti. Kirjoitan myöhemmin ehkä tarkemmin, mitä tehtiin & miten (että saan siteerata lisää Oilin sanoja :)), mutta nyt on kiire tekemään ylivaikeita tunnarin pitotreenejä.

Kylläpäs on motivaatio taas huipussansa treenata kaikki kotiläksyt ennen seuraavaa kertaa! Ja kaikki kuulostaa taas niin mustavalkoiselta ja niin selkeältä.

I met you for a reason

Mette on luvatusti saanut huilia edellisen kokeensa jälkeen. Se on ollut vain kerran tai kaksi viikkoon kentällä tekemässä pieniä kokonaisuustreenejä. Kotona se on kyllä ahkerasti saanut opetella peruuttamista ja merkin kiertämistä.

 

Kiira puolestaan on treenannut ahkerasti. Ei kahden koiran treenaaminen vie ajallisesti kovin paljoa enempää, mutta treenien suunnittelussa ja purkamisessa tuntuu pakostikin jompikumpi jäävän vähemmälle huomiolle. Tavallaan on siis ollut tosi kiva keskittyä kunnolla pelkästään Kiiraan.

Oikeastaan ajatus, jota olen Kiiraan liittyen viime aikoina pyöritellyt, lähti liikkeelle jonkun tutuntutun blogista. En edes muista mikä se teksti oli ja mihin se varsinaisesti liittyi, mutta jossain sivulauseessa luki, että ennen sen koiran kanssa treenaaminen oli ikävää (ja nykyään tosi kivaa). Niinhän se menee, että if you love what you do, you will be succesful. Olisi kauhean rankkaa sanoa, etten tykkää Kiirasta, mutta no, olen välillä antanut itseni miettiä, että entä jos se ei vain ole minun tyyppiseni koira, tai entä jos en ikinä saa siihen luotua niin syvällistä suhdetta kuin Metteen. Tietysti tykkään Kiirasta, en vaihtaisi sitä mihinkään, mutta ehkä mun pitäisi rakastaa sitä pikkuisen enemmän, että meidän treenaaminen olisi kivempaa ja sitä kautta tehokkaampaa. Ei siis sallia Kiiralta mitään ylimääräisiä sääntöjen noudattamatta jättämisiä, mutta kuitenkin olla pienesti ylpeä siitä, millainen hyvin leikkivä, ahne ja nopeasti oppiva koira se on. Kaikista tuntemistani vesispanieleista ottaisin treenikaverikseni juuri Kiiran.

Mietin siis: miten saisin itseni tykkäämään Kiiran kanssa treenaamisesta enemmän? (Gradutakuu-kirjassa oli tehtävä, jossa piti keksiä mahdollisimman monta vaihtoehtoista tapaa, jos ongelma on esimerkiksi "en jaksa istua tietokoneen ääressä kirjoittamassa gradua". Ratkaisuvaihtoehtoja: 1. Kirjoita käsin. 2. Palkkaa joku muu kirjoittamaan. 3. Plagioi. Mietin aika pitkän listan tällaisia Kiiraan liittyen, mutta tässä karsittu versio:)

1. Mette treenitauolle. Done.

2. Sitä rakkautta etsimään. Tyhjiltä kentiltä löytyy aika hyvin ilta-aikaan. Ilman ihmisiä, ilman treenikavereita, ilman Metteä. Vain minä ja Kiira. Ja joskus pari rusakkoa. Ollaan tehty yksittäisiä ruutuun juoksuja kentän toisesta päästä, luoksetulon stoppeja nameja heittelemällä (ei mitään ideaa näihin vieläkään...), tunnaria piiiitkältä matkalta. Silloin kun fiilis on ollut hyvä (puhun siis omasta fiiliksestäni), ollaan palattu teknisempiin treeniaiheisiin. Silloin kun ahdistaa, annetaan Kiiran juosta ja katsotaan että Kiira osaa ja Kiiralla on kivaa ja kas, mullakin on ihan kivaa.  Kiira on itse asiassa ollut tosi kiltisti, ja itselläni on ollut parhaimmillaan tosi hyvä fiilis. Pystyäpä aina olemaan zen-mielentilassa, päättäväinen mutta huoleton. 

Vantaalla on tällainen kiva nurmikenttä koirapuiston vieressä. Kiira se siellä pötköttelee treenin jälkeen.

3. Ollaan leikitty. Paljon. Ihan vaan koska se on kivaa. Olen yrittänyt vahvistaa sellaista kuviota, että leikki jatkuu mua vasten hyppimällä. Vaikkei tässä nyt mitään sanallisia kehuja kummempia vahvisteita ole käytetty, niin olen saanut vahvistettua lelun palautusta ja vetoleikin ihanuutta. Kiirahan on vähän sellainen, no, lelunsyöjä, luonnostaan. Treenin lopuksi olen vielä heittänyt lelua niin pitkään, että Kiira alkaa näyttää jotain väsymisen merkkejä. Ihan vaan koska lelun heittäminen on kivaa. Ettei nyt ihan liian kivaksi ja helpoksi menisi, niin leikin seassa olen treenannut "tule"- ja "istu"-käskyjä, joissa Kiira on aina ollut aika hyvä, mutta nyt niihin pitää reagoida sillä samalla sekunnilla. Heti, kun sanon "tule", pitää spanielin olla jo nokka kohti mua, tai muuten haen pannasta. Ja näitäpä onkin ollut kiva treenata myös niiden rusakoiden kustannuksella. :)

(Tässä on yksi kokeenomainen pari viikkoa sitten. Kiira on tällä hetkellä hirveästi kiinni palkkapurkissa, varsinkin ensimmäisessä liikkeessä, mistä en tykkää yhtään. Tässä yritti vielä myöhemminkin olla että minä lähden tästä kipolle kun sanoin "ruutuun".)

4. Ollaan myös lenkkeilty ilman Metteä. Laatuaikaa. On ollut ihanaa.

Kotikoivikko Vantaalla.

5. Ja, tadaa, ollaan tehty agilitya. Ei olla tehty sitä itse asiassa koko alkuvuonna, koska no, Kiira kiihtyy ja vinkuu ja juoksee esteiden ohi ja mua alkaa ahdistaa. (Plus miksi tehdä muuta, kun voit treenata tokoa.) Mutta nyt tästäkin on  tehty sellaista kahdenkeskistä aikaa. Vain minä ja Kiira. Tarkoituksena vain puuhastella sen kanssa ja hokea itselleni, että vitsit se on kiva koira. Tauko ja/tai oma asenteeni on tehnyt hyvää, koska Kiira on tullut tosi hyvin ohjauksen mukana. Ojangossa käydessä sain sen jopa kääntymään putkesta takaisin, kun lähdin eri suuntaan. Wow. Mun mielikuva Kiira-agilitystä on tähän asti ollut sellainen, että mitä tahansa teenkin, koira on joka tapauksessa juoksemassa ensimmäistä silmiin sattuvaa putkea kolmatta kertaa läpi. Mutta näissä hmm, kolmessa treenissä, Kiira on ollut tosi kiltti. Okei, vähän ulissut parilla ekalla toistolla, mutta ei ole esimerkiksi varastanut lähdöstä kertaakaan. Houkuttaisi hakea agilityn ryhmäpaikkaa, mutta se nyt ehkä odottaa vielä hetkeä, kun meillä on oma auto (toivottavasti pian, jee!).

Ojangossa oli kauhean kuuma. Ei haitannut Kiiraa, mutta treenien jälkeen se nukahti A:n alle.

Oltiin vajaa viikko Vantaalla, missä lenkki- ja treenimaastot ovat kyllä huiput. Sain flunssan näin kesäloman kruunuksi (kuka sairastaa flunssaa heinäkuussa?), mutta muuten oli mukavaa. Vaikken ole kesäihmisiä, niin jotenkin hellejaksokin tuli tosi hyvään saumaan. Kesäiltojen lenkit ja niiden jälkeiset treenit takapihan nurmikolla, elämän pieniä iloja parhaimmillaan.

Olivat Vantaalla hommanneet koirapuistoon agilityesteitä. Tanskandoggikoon rengas, superliukas mini-A ja viisi rautatolppaa, jotka kai markkeerasivat pujottelukeppejä. Mut hei ajatus oli hyvä.