Kiirettä pitää, mutta sain kuin sainkin gradun valmiiksi. Kohta alkaa kesäloma myös töiden puolesta. Kaikenlaista koira-aiheista on ollut kalenterissa normaaliin tahtiin, ja välillä yöunet ovat olleet vähissä. Kivoja aikoja, vaikka vähän on joutunut priorisoimaan. :) Tässä toukokuun alkupuoli pikakelauksella, kännykkäkuvilla kuvitettuna:
Heti Espoon kokeen jälkeisenä päivänä kävin tekemässä jälkiä Lounais-Suomen Spanielikerhon kokeeseen, jonne Mette sai varasijalta paikan. Koe sitten maanantaina eli 4.5. Oli tosi kiva tunnelma ja mukavaa porukkaa. Mulla alkaa olla ikävä yhdistystoimintaa, mietinkin että jos alkaisi harrastaa mejä-kokeissa käymistä ilman koiraa... ja toki koirankin kanssa silloin, kun onnistuu saamaan paikan.
Mette mejä-kokeessa.
Mette oli ihan über-iloinen, kun odoteltiin jäljelle pääsemistä. Annoin sen käydä vapaasti haistelemassa oppaan ja tuomarin, jotta ei ainakaan heitä ihmettelisi. Eikä ihmetellytkään. Lähti tosi hyvin ja suoraviivaisesti eteenpäin, mutta ekan suoran loppupuolella tuli aukea täynnä peuranpapanoita, siinä matka pysähtyi hetkeksi. Olisi varmaan pitänyt heti sanoa "jälki", koska Mette kuitenkin jatkoi matkaa heti kun uskalsin sitä käskeä. Sitten taas ihan hyvää menoa kulmalle, mutta kulmasta matka jatkui suoraan. Blah, eka hukka. Toista suoraa vähän matkaa hyvin, mutta sitten lähti päättäväisesti kaksi kertaa jäljen sivuun ja niistä hukat. Ryhti nousi ja nenä kävi siihen malliin, että näin heti, että nyt ei enää mennä verijäljen perässä. Opas sanoi nähneensä peuran meidän edellä, joten taisi olla erityisen tuore haju, joka spanielin nokkaa vei. Loppupätkä harjoitusmielessä meni ihan hyvin. Harmitti pienesti mutta no, mettekoiralla oli kivaa ja mullakin oli kivaa, joten kaipa sen rahan olisi huonomminkin voinut käyttää. :) Mejä on kyllä niin kiva laji! Tuomari Mikko Ahti kertoi kaikkia kivoja treenivinkkejä (aika paljon sellaista, miten olenkin tehnyt) ja sanoi Metteä kivaksi koiraksi.
Mette itseensä tyytyväisenä.
Sitten Mette treenasi taas tokoa, koska olin ajatellut ilmoittaa sen helatorstaiksi kokeeseen Lohjalle. Saatiin paikka ja mentiin sitten samantien EVL:ään. Kauheasti ei reilussa viikossa ehtinyt tehdä, mutta ne muutamat treenit meni ihan ok. Pientä aivottomuutta oli nähtävissä. Jännä huomata, että aiemmin Mette muuttui passiiviseksi vaikeissa tilanteissa, mutta nyt tuntuu, että se toteaa vain että okei en osaa – ja juoksee aivottomana jonnekin. Lähdin siis kokeeseen ihan hyvillä mielin, koska luotto kokeenomaiseen kokonaisuuteen (tai siis siihen, että koira ei murene pieniksi passiivisiksi muruiksi) alkaa olla korkealla. Jopa niin korkealla, että uskoin hyvän mielen kestävän, vaikka joku liike menisikin pieleen. Pitkällä ollaan!
Vanha paikkisongelma tuli esiin jo edeltävällä viikolla. Tehtiin jopa kisapaikan parkkiksella noin neljä tai viisi istumisen jättöä, joista yhdellä nousi ja muilla oli aivan tyyni. Paikkiksissa sitten olikin aivan onneton. Ihan kamalaa seistä piilossa ja kuunnella kun koira ulvoo. :( Harmitti aivan käsittämättömän paljon, koska en näe logiikkaa mettekoiran toiminnassa. Nyt on onneksi aikaa pureutua tähän ihan kunnolla, kun seuraava koe ei ole nurkan takana.
Kaikki yksilöliikkeet tehtiin kerralla, oltiin ihan viimeinen koirakko (EVL:ssä oli kymmenkunta koiraa). Hyvää oli: tunnari hyvä, merkit hyvät, ruutuun superhyvin syvälle, seuruun normaalikäynti tuntui tosi kivalta, liikkeiden alut hyvät. Treenattavaa: ruudussa aktiivisena makoilu, zeta kokonaisuudessaan, luoksetulon stop, häiriöt kaukoissa. Joku tiputti ilmeisesti kassalippaan juuri kun käskin koiraa sivulta maahan, ja eihän se mennyt kuin triplakäskyllä > nolla. Meten moka, mutta silti ärsytti. Sain itseni kuitenkin äkkiä yli tästä kommelluksesta ja pääsin taas hyvään fiilikseen. Avoimet ovet, avoimet ovet. :) Pysyin hyvällä ja keskittyneellä tuulella, ja niin pysyi Mettekin. Vahvistui se fiilis, että Mette kyllä osaa nuo temput, pitää vain saada sille lisää rutiinia niihin.
Mette menestyksestään häikäistyneenä.
Jotta Kiirakin pääsisi uutisotsikoihin ja Facebook-päivityksiin, se alkoi pari päivää ennen Meten koetta iltalenkillä ontua. Itse asiassa jo maanantaina kiinnitin huomiota, kun käveltiin metsästä mäkeä alas kävelytielle, ja Kiira ykskaks potkaisi takajaloillaan hassusti ilmaan. Tiistai-iltana ontui. Anturasta oli pieni pala ihoa repeytynyt irti, mutta verta ei näkynyt. Levitin siis Vetramiliä ja ajattelin seurata tilannetta. Keskiviikkoiltana anturoiden välinen alue oli turvonnut ja eritti nestettä. Torstai oli pyhäpäivä ja perjantaina olin töissä, mutta lauantaina vihdoin päästiin lääkäriin, jossa anturoiden välistä ajettiin karvat ja turvonnut alue putsattiin. Mitään tikkua tms. siellä ei tuntunut olevan, mutta voi olla, että se oli jo tullut itsekseen pois. Hoito-ohjeeksi antibiootit pariksi viikoksi ja päivittäin vaihdettava tassuside noin viikoksi. Koska tulehdus oli aika ärhäkän näköinen (jalan imusolmukekin oli turvonnut), käydään vielä kontrollikäynnillä ensi viikolla. Tassu on jo tosi paljon siistimmän näköinen, eikä Kiira ole yrittänytkään repiä sidettä.
Kiira eläinlääkärissä.
Kiira aloitti samaan hässäkkään juoksunsa, joten tuleepa pidettyä sekin "sairasloma" tässä samalla. Ollaan tehty kotona jotain pientä naksuttimen kanssa, ja Kiira on ollut tavallistakin innokkaampi. Taidan olla sille aika monta lenkkiä velkaa, jahka tassu tuosta toipuu. Nyt koira kyllä jo kulkee neljällä jalalla, mutta siteen (ja sitä varjelevan muovipussin) takia ei tietysti voi antaa ihan normaaliin tyyliin rymytä.
Tarkoituksena olisi tietysti mennä erikoisvoittajaan mahdollisimman pian: ennen kesän helteitä ja ennen syksyn sääntömuutoksia. Ollaan tehty paljon kokeenomaista treeniä, jonka seassa olisi voinut tehdä myös EVL:n liikkeitä (koska pointtina oli vain kokeenomaisuus), mutta eipä tullut tehtyä. Joku psykologinen juttu varmaan.
Menee varmaan keskiviikkoon, ennen kuin mettekoira ehtii treenikentälle. En millään malttaisi odottaa! Ihanaa saada vähän vaihtelua treenattaviin asioihin. Tässä ajatuksia siitä, mikä on uutta tai unohduksissa, ja mitä pitäisi muuten vaan lauantaisen perusteella treenata.
Paikalla istuminen 2 min: Ei olla tehty hetkeen.
Pitäisi tehdä enemmän = varmuutta. On kyllä istunut yleensä hyvin.
Vieraiden koirien kanssa rivissä.
Paikalla makaaminen häirittynä 4 min:
Vuorotellen käskytys: pitää palkata kun on reipas eikä epäröi.
Seuraaminen:
Juoksukäännökset ja juoksu muutenkin.
Hidas on nyt ollut aika huonoa, piiiitkiä pätkiä sitä ja tarkkana katsekontaktikriteerin kanssa.
Seuraaminen pidetään muutenkin arvossaan esim. superpalkoilla. Pilkotut broilerin kaulat ovat aika kivoja!
Zeta: Varmuus puuttuu, ei olla kokonaista zetaa kuitenkaan kovin montaa kymmentä kertaa tehty.
Liikkeelle lähtemisissä on vielä välillä pientä tahmeutta. Pitää palkata niissäkin, kun on itsevarma ja tekee.
Luoksetulo:
Stoppia kaukana ja se kriteeri...
Luoksetulokutsuihin voisi ottaa jotain häiriöjuttua. Häiriötreeni on niin kivaa!
Ruutu: Ei olla tehty nyt pitkään aikaan merkin kautta, vaikka sitä on kyllä ensimmäisen kerran tehty jo aikoja sitten. En ole ihan varma, minne paikka asettuu.
...mutta jatketaan varmaan ruudun takana olevaa kippoa aina välillä.
Ohjattu: On suht varma ja kiva liike.
Kapuloiden lähelle tavaraa tai esim. katsojia.
Pitää ostaa isot kapulat!!! Edelleen treenaan noilla pirun keskikokoisilla. :D
Metallihyppy: Hyppää varovasti metallin kanssa, ja siitä pitää nyt päästä eroon. Sekä metalli että hyppynouto (puisella) ovat erikseen tehtyinä olleet varmoja liikkeitä.
Voisi tehdä jotain karkuun juoksemista tai superpitkää matkaa.
Pitää muistaa treenata erilaisilla (= myös painavilla) kapuloilla aina kun mahdollista.
Tunnari
Tunnarin pitoa jatketaan. Joka päivä.
Myös yhden kapulan piilottamista jatketaan. Tehtiin sitä viime viikko kotona, kun en keksinyt muutakaan pikaista parannuskeinoa levottomiin tunnareihin. Oman etsiminen olikin aluksi tosi vaikeaa, Mette loikki ympyrää eikä haistelussa ollut mitään järjestelmällisyyttä. Saa kyllä nyt tehdä tosi paljon vaikeita tunnareita.
Kaukot
Pitää itse totutella menemään 15 metrin päähän. :)
S-i edelleen huonoin vaihto, jatketaan sen korjaamista.
Yllättävän paljon tässä on yksityiskohtia, joihin tarvitaan varmuutta. Pitää olla tarkkana sen suhteen, ettei esim. kokeenomaisissa treeneissä tee liikaa liian vaikeita juttuja. Nyt kun mettekoiran itsevarmuus on saatu hilattua ylös (välillä liiankin ylös...), niin sen ei saa antaa tippua sieltä. Toisaalta kuitenkin kriteereistä pidetään kiinni, koska eivät nämä liikkeet ole Metelle vieraita. Ja koska tämä on minulle tärkeää.
Palkintojenjako. Ei tuntunut missään tuo sää. :) Ihana hetki!
Tänään käytiin kokeessa Espoossa. Tunnen Espoota tosi huonosti (siihen nähden, että olen asunut parikymmentä vuotta naapurikaupungissa...), mutta olisiko paikka ollut Niittykumpua. Kehäkakkosen ja Länsiväylän kulmassa. Kenttä oli rauhallinen: kolmelta sivulta aidattu ja yhdellä sivulla tilaa odottelulle. Vastakkaisella sivulla kulki kuitenkin niin vilkas tie, että meteliä oli aika paljon ja liikkurin käskyt kuullakseen piti olla tarkkana.
Säätiedotus lupasi lauantaille sadetta jo alkuviikosta, joten kävin torstaina tekemässä sadetreenit. Metteä ei kyllä sade haittaa pätkääkään (tein mm. ruudun ja tunnarin lätäköiden läpi, ja luoksetulon stoppeineen lätäkössä), mutta halusin vahvistaa omaa tunnettani siitä, että sateessakin voi olla yhtä kivaa kuin hyvän sään treeneissä.
Siispä pari vaihtovaatekertaa mukaan ja kohti Espoota, jonne ihana Tuulia oli luvannut lähteä kuskiksi ja seuraksi. Kiitos, kiitos, kiitos! ♥ Meidät oli arvottu ensimmäiseksi koiraksi, mutta se ei nyt haitannut niin pahasti, kun paikallaolot olivat kahdessa ryhmässä (voittajassa oli peräti 8 koiraa) eli ei ollut mikään hoppu yksilöliikkeisiin. Tietysti liikkeiden aloituspaikkoja ei tiennyt, joten piti vähän enemmän seurata liikkuria, mutta siitäkin selvittiin. Sade voimistui parin ensimmäisen koiran jälkeen, joten meidän vuorolla oli suorastaan huippuolosuhteet, vain tihkusadetta. Mieluummin kuitenkin sadetta kuin kovin kuuma sää!
Tuomarina oli Laisi, jolla ei ollakaan oltu kuin joskus muinoin avoimessa luokassa. Liikkeet yhdessä osassa mutta sekoitetussa järjestyksessä.
Ennen paikkamakuuta tehtiin vähän häiriöseuruuta. Mette oli tosi tarkka, jossain täyskäännöksessä pärski mutta häiriöiden suhteen oli hyvä. Ei tehty paljoa. Sitten Tuulia piti Metteä, kunnes kutsuin sen mukaan ja kehään.
Paikkamakuu 10. Tosi hyvin kehään! Sitten itse häsäsin koiran viereen ja pois, viereen ja pois, ja käskyn aikaan Mette ei ollutkaan skarppina. Tuplalla maahan. Oli maannut tosi tarkkana, vaikka naapuri ulisi ja yksi koira lähti alkupuolella piiloon ohjaajansa luokse.
Kehästä pois, hyvin kontaktissa, lihapullaa, autoon hetkeksi. Liikkuri tuli vielä ystävällisesti ilmoittamaan, että menee hetki, hän vaihtaa kurahousut. :) Joten rauhassa virittely purkille. En jotenkin uskaltanut kauheasti elämöidä, kun eka liike oli tunnari yms. Ihan hyvin kuitenkin kehään.
Tunnari 8. Oli hyvin mukana kapuloiden viennin, mutta käännöksen jälkeen unohti katsekontaktin > tuplakäsky. Lähti tuplalla kauhealla vauhdilla, mutta ei kuitenkaan ihan aivottomana. Osui melkein heti omalle ja toi sen. Lopun ote löysä ja pyöritteli jonkun verran.
Istuminen 10. Tuntui kivalta seuruussa.
Ruutu 9,5. Meni hienosti syvälle ruutuun, ja sanoin "tök" vasta kun oli varmasti siellä. Seuruu vaikeammalta puolelta, tullessaan oli pikkaisen hälläväliä-asenteella mutta sitten vähän skarppasi.
Seuruu 8,5. Ajattelin vain marssia ja luottaa siihen, että jos Mette lähtisikin huonosti, niin se kyllä skarppaa parin askeleen jälkeen. No, sehän lähti hyvin ja seurasi koko kaavion tosi tunnollisesti. Yksissä sivuaskeleissa uinahti hetkeksi, mutta muuten teki kaikki pysähdykset ja askelsiirtymät (joita oli monessa kohdassa) siististi. En ihan saanut leukaani kammettua ylös, mutta katsoin kuitenkin eteenpäin enkä koiraa. Olipa siistiä kävellä ja tietää, että se tulee siinä. Se ihan itse päätti, että minä tässä seuraan.
Liikkuri oli unohtanut kapulat, ja lähti hakemaan niitä. Pluspiste mulle, kun tajusin käskeä koiran istumaan ja odotin vaan rauhallisesti.
Hyppynouto 10. Ehdin jo pelästyä, että kiertää esteen paluussa, näytti jotenkin siltä. Mutta sen verran on vinoja heittoja tehty, että Mette kyllä hakee sen hypyn. Niin nytkin. Ote oli löysä, kun tuollaisia paksuja kapuloita ei edelleenkään olla treenattu...
Luoksetulo 8. Stoppi aika kehno, maahan hyvin. Liikkuri korjasi kenkäänsä tms., ja Mette vilkaisi sinne, joten tuplakäsky sivulletuloon. Tästä olisi pitänyt ottaa vähän enemmän miinusta, mutta Laisi sanoi että oli muuten niin siisti luoksetulo. :)
Kaukot 8. M-i tuli kunnolla eteenpäin, muuten teki perushyvät mettekoiran kaukot. Ei tainnut muissa liikkua oikein ollenkaan, kun viimeinen seiso-maahankin oli niin siisti.
Metalli 8. Heitti kapulaa nostossa, muuten ok. Olipa hieno tunne seistä siinä, kun Mette laukkasi kohti ja tiesin, että saadaan ykkönen. Tuntui että maailma pysähtyi ihan pieneksi hetkeksi.
Kokonaisvaikutelma 9.
Sitten loppupalkalle, ja auton luona vielä kassista toinenkin purkki Ceasaria. Oon kantanut kahta purkkia joka kokeessa ihan siltä varalta, että tulisi tarvetta, nyt tuli! Olipas uskomaton fiilis. Käytiin vielä jäähkälenkillä, katsottiin hetki muita koiria ja istuttiin toinen hetki autossa teetä juoden. Hoin varmaan koko ajan, että "niin siistiä" ja sitähän se on! Niin monet itkut on itketty milloin minkäkin kokeen tai treenin päätteeksi. Ei siksi, etteikö Mette oppisi jotain, vaan siksi, että sen vireen ja motivaation kanssa säätäessä on välillä vain meinannut loppua usko. Aina olen kuitenkin tehnyt uuden treenisuunnitelman, palannut treenikentälle ja uskonut siihen, että mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu jamitä vaarallisempi taistelu, sitä loistavampi voitto. Mette on parhaimmillaan niin kiva ja kultainen, että sen voimalla olen kahlannut läpi vaikeammatkin hetket. Ja aion kahlata jatkossakin.
Mette oli tänään aika perusmette. ♥ Tämä ei vaatinut siltä mitään supervoimia, vaan oltaisiin voitu tehdä sama suoritus tuossa kotikentällä. Tuntui kivalta ja helpolta.
Saatiin 283 pistettä ja kunniapalkinto (varmaan sään ansiosta :)). Voitettiin myös luokka.
...ja tästä se ilo vasta alkaakin! Erittäin Vaikeat Liikkeet, täältä tullaan! Oikeasti niiiiiin siistiä, varmasti yksi mun koiraharrastukseni hienoimpia ja palkitsevimpia hetkiä. Hymyilyttää ja paljon. :)))
Molemmat spanielit tekivät vuoden ensimmäiset jäljet tällä viikolla. Mette sai koepaikan (!!) ja itse asiassa toisesta kokeesta tuli tieto, että oltaisiin ekalla varasijalla. Sen kerhon jäsen en edes ole. Ei se kokeisiin pääseminen ehkä niin mahdotonta olekaan. :)
Meten jälki ei ollut varmaan edes 200 metriä, vaikka kaksi kulmaa siihen sainkin mahtumaan. Ikää jäljellä oli vain vajaa 10 tuntia. En oikein tiedä, innostuiko Mette jälkivarusteista vai siitä, kun näki mun vievän sorkan loppumakaukselle, mutta tosi innoissaan se joka tapauksessa oli. Meni tosi vahvasti ilmavainulla, ehkä vielä enemmän mitä yleensä. Johtui varmaan osittain siitä, että tiesi sorkan olevan lähellä. Maasto oli aika kallioista, ja sorkka oli alamäessä, ehkä sekin vaikutti hajujen liikkumiseen. Yritti oikoa kulmia, mutta annoin liinaa vasta kun meni makauksen kautta (ja pysähtyikin niissä sitten nuuhkuttelemaan hetkeksi). Lopussa annoin ruokaa vaihtarina, kun nosti sorkan maasta.
Olin vähän kauhuissani Meten innosta, mutta toisaalta tosi kiva, että se meni määrätietoisesti ja kirjaimellisesti veti mua perässään. Vaikka se on aina tykännyt jäljestämisestä, se on silti herkästi hakenut musta tukea ottamalla katsekontaktin. Nyt ei ollut merkkiäkään sellaisesta. Metinkin kotiinpäin kävellessä, että miten siitä on nyt tullut ihan päätön joka lajissa...?
Kiira teki ehkä vähän pidemmän jäljen, mutta tuskin sekään 300 metriä pidempi. Maasto oli helpompi ainakin itselleni: tasaista, hyvin pitävää maata, ei kaatuneita puunrunkoja. :) Ikää jäljellä jotain 26 tuntia. Kiira oli tosi iloinen, kun puin sille valjaat. Sillä lailla hyvällä ja keskittyneellä tavalla. Kirjoitin jo viime kesänä, etten oikein tiedä, onko Kiira ihan syttynyt jäljestämiseen. Se ei ole ikinä ollut pelokas/arka, mutta on aina suhtautunut jäljestämiseen sellaisella tiedemiesmäisellä mielenkiinnolla. Olenkin odottanut, missä vaiheessa se sekoaa ja alkaa vetää jäljen innosta kiljuen... mikä olisi sen luonteelle jotenkin tosi tyypillistä. Mutta ehkä se ei tästä sekopäisemmäksi muutukaan.
(Sidenote koirien eroista: en tiedä, onko ero koirien luonteissa vai kasvatuksessa, mutta Kiira on mun mielestä kaikessa olemisessaan paljon työkoiramaisempi. Metellä heittelee vire yli tai ali. Kiira on aina tosi innokas tekemään, mutta silti sillä ei mene vire yli. Tai jos menee niin se purkautuu "vain" ääntelynä. Itse kun tykkään koirista, joilla flippaa ihan täysin kun ne saavat palkkaa tms., niin olen yrittänyt kasvattaa Kiiraa sellaiseksi. Aivottomaksi. Silti Kiira on näistä kahdesta jollain tavalla järkevämpi ja tuntuu välillä jopa vähän vakavalta.)
No, siihen jälkeen. Alku tosi tarkasti maavainulla. Ainoalla kulmalla teki pienen pyörähdyksen. Pitkä loppusuora ilmavainuisemmin, ehkä koska maastokin vaihtui heinikkoisemmaksi. Ojien ylitykset (2 kpl) hyvin. Parikymmentä metriä ennen sorkkaa nosti ryhtinsä, kiihdytti vauhtia ja veti ilmavainulla sorkalle. Luin tuon viimesyksyisen kirjoituksen ja oli silloin tehnyt saman, eli sitä pitää tarkkailla! Namivaihtarit Kiirallekin, toi sorkan kiltisti mulle.
Kiirallekin voisi yrittää saada koepaikan jossain kohtaa tänä kesänä.
