Kiira-koira-asiaa

Lueskelin vanhempia blogitekstejä ja totesin, että Kiira on edistynyt kesän mittaan monessakin asiassa. Nyt kun Kiira on kruunattu talon ykkösharrastuskoiraksi, niin saatetaanpa blogiakin vähän ajan tasalle.

Agility edistyy edelleen tosi kivasti. Juuri eilen Run For Fun -kurssin Tanja-koutsi sanoi, että ollaan edistytty mielettömästi, ja se on kyllä totta! Kurssin alussa päästiin oikeasti 1-2 estettä kerralla eteenpäin. Eilen(kin!) mentiin kevyesti koko kolmosluokan rata kepeille asti eli melkein 20 estettä. Oli kivaa ja paikoitellen jopa helppoa! Jossain tekstissä sanoin, ettei Kiira oikein leiki tuolla pölisevällä hiekkakentällä, mutta sekin on korjaantunut. Kuolleelle lelulle juoksemista haluaisin vahvistaa (mm. kisasuoritusta silmällä pitäen), mutta taskusta lelupalkkaa voi kyllä huoletta heittää.

TSAUn seuranmestaruuksissa otettuja kuvia Kiirasta. © Henri Luomala

Meidän TSAUn viikkoryhmän koutsi puolestaan sanoi, että Kiira vilkuilee mua ihanasti radalla. :) Ja sekin on ihan totta, ei enää tunnu niin yksinäiseltä radalla. TSAUlla on yleensä mekkalaa meidän treenien aikana, mutta odottelun suhteen Kiira on relannut paljon. Palkkailen sitä edelleen pää maassa -makaamisen tarjoamisesta. Nyt olen alkanut myös tuuppia sitä kyljelle ja palkata, kun makailee siinä.

Yritin ensimmäistä kertaa tehdä keppejä radalla tällä viikolla, mutta vielä ei onnistunut kylmiltään. Kiira ei ihan malta käyttää kroppaansa (miksi teinkään kujakeppejä niin kauan...) vaan ryysii sisään ja kai siinä nyt järki lähtee, kun törmää joka keppiin. :) Mutta 12 keppiä kyllä menee, toivottavasti pian radallakin.

© Henri Luomala

Tokon osalta oltiin möllikokeessa muutama viikko sitten. Halli oli aika ahdas ja paikalla oli paljon koiria, jotka osallistuivat mölliluokan jälkeen nakkiluokkaan tai johonkin vastaavaan. Kun kävin pujottelemassa Kiiran kanssa hallissa, saatiin nenillemme parikin rähähdystä, joten jätin paikallaolon suosiolla väliin. Ihan rauhallista paikkiksen aikana lopulta oli, mutta en halunnut ottaa riskiä, että Kiiran ekassa oikeasti koemaisessa tilanteessa käy mitään negatiivista.

Yksilöliikkeissä Kiira oli tosi kivasti kuulolla, vaikka palkkaodotus oli kyllä korkealla. Kaukoissa loikkasi pari senttiä eteenpäin (murr!) ja noutokapulan pidossa oli siinä ja siinä, ettei olisi loikannut ilmaan kapulaa irrottaessaan. Prkeleen levottomat teputusjalat. :) Saatiin seuruusta 9,5 ja muuten 10. Pienistä tekniikkakämmeistä huolimatta olin kyllä tosi tyytyväinen Kiiraan. Kuten sanottu, se oli kivasti kuulolla ja siirtymissä (perusasennossa teputusta lukuun ottamatta...) tosi hyvä.

Teputusta on sittemmin tehtykin kaikenlaisten etäpurkkien suosiollisella avustuksella. Kotona olen ottanut kunnon kuurin kaukoja, sillä seiso-vaihdoissa teputuksen saa kaikista helpoiten esille. Myös perusasentoja on yritetty tehdä, mutta vaihtelevalla menestyksellä, koska niissä teputus on tällä hetkellä tosi tiukassa. Ollaan menossa Oilille ensi viikolla ja ajattelin ottaa tämän yhdeksi teemaksi.

Lomapäivän treenit Riihikoskella.

Noin ylipäätään haluaisin Kiiran tokoon lisää stabiiliutta ja vähemmän sättäämistä. Onhan se kyllä paljon siistiytynytkin. Ykkösteema on kuitenkin edelleen vieraat koirat, vieraat ihmiset ja paikallaolo. Kiiran paikkisrutiini muiden kanssa on vähäistä, koska olen halunnut käyttää kaikki tilaisuudet Metelle.

Mitäs muuta: mettekoirat eivät tee tokoa. He tekevät iltaisin nakillisen verran tassun antamista, kurre-temppua, kosketusalustan tarjoamista. Tai no, myönnetään, myös namihäiriöseuruuta. :) Meten elämä on ollut aika kokonaisvaltaisesti tokoa viimeiset pari vuotta, joten on kyllä tosi hassua nyt, kun voi mennä miten tykkää ja antaa ruokaa milloin tykkää. Mutta niin vain niistä jokapäiväisistä pienistä teoista ja aikataulutuksista tuli pitemmällä aikavälillä iso muutos.

(Itse asiassa pitäisi varmaan luopua tästä mettekoira-nimityksestä. Kotona Metteä kutsutaan nykyään vain tokovalioksi! :))

Lomapäivän lenkillä.

FI TVA Catanka I Have a Dream

Metestä tuli eilen Janakkalan kokeessa Suomen tottelevaisuusvalio. Uskomatonta, että nyt tosiaan kirjoitan näin. Koirani on tottelevaisuusvalio. 

Mette on nyt muutamassa kokeessa epäonnistunut kiertonoutolotossa: lähtenyt eteenpäin mutta kurvannut sitten kapulalle tai hypylle. Sain ongelman lopulta kaivettua esille viime viikon treeneissä, kun sattumalta jätin ruokapurkin selkäni taakse. Mette lähti, mutta sen fokus ja päättäväisyys ei vain riittänyt juosta pariakymmentä metriä kartiolle. Aika väännöksi tämä meni jokaikisissä treeneissä, vaikka vastapainona tehtiin palkkapurkittomia toistoja, jotka (tietysti) onnistuivat sataprosenttisesti.

Tämä avasi silmäni sille, miten paljon Mette on kiinni loppupalkkapurkissaan. Sitähän se on kyllä ollut aina enemmän tai vähemmän. Vaikka oltiin tehty viikolla loton lisäksi jos vaikka mitä purkista luopumista sekä käyty aiheesta parikin keskustelua, niin kokeessa Mette oli kyllä ihan erityisen kiinni purkissaan. Tykkäsin sen yrityksestä esim. juuri kierrossa (joka nyt löytyi hyvin), eteenmenossa, luoksetulossa ja ohjatussa, mutta liikkeiden välien sosiaalisessa palkassa tunsin, miten sen ajatus vaelsi purkille. Siirtymät sinänsä olivat kivat, Mette tuli "Mette"-kutsulla aina kivassa kontaktissa ja oli liikkeiden aluissa skarppi.

Askel kerrallaan ja liikkeenväli kerrallaan Mette sai kolmannen EVL1-tuloksensa ja siitä tuli rotuhistorian ensimmäinen Suomen tottelevaisuusvalio. Eipä tokovalioita taida olla muissakaan FCI-maissa, kun rotu on niin harvinainen.

Vähän jäi hampaankoloon tuo purkkiin lukkiutuminen, mutta tässä kohtaa nostan kädet pystyyn ja totean, että mission completed. :)

Kiitos Meten kasvattajalle Seidille siitä, että sain juuri tämän koiran. Mette on niin hitsin rakas, vaikka helppo harrastuskoira se ei totisesti ole ollut. Sitäkin opettavaisempi kyllä!

Kiitos Oilille, jonka koulutukset ovat opettaneet mulle valtavasti. Ei vain Meten suhteen, vaan koko tokon suhteen. Yhdestä Oilin koulutuksesta vuosia sitten se koko silloin niin utopistiselta tuntunut TVA-tavoitekin lähti.

Kiitos Tuulialle, joka varmaan parhaiten tietää, miten paljon työtä Meten tokovalioituminen on vaatinut. Eikä vain työtä treenikentällä, vaan kaikki treenien suunnittelu, purkaminen ja muu pähkäily. Heikkoina hetkinä ollaan potkittu toinen toisiamme. En olisi tästä Janakkalan reissustakaan selvinnyt ilman Tuuliaa. Kiitos! ♥

Viimeisenä: kiitos Mette. ♥ Kiitos kun olet yrittänyt löytää mustaa ja valkoista toisinaan niin harmaasta maailmasta. Kiitos kun olet tarjonnut haastetta ja opettanut niin paljon. Olen tehnyt paljon virheitä ja tiedostan ne paremmin kuin hyvin - silti olen koko ajan uskonut siihen, että Metestä tulee tottelevaisuusvalio. Sen korkeammalla tavoite ei ole ikinä ollut. Vaikka ongelmia on ollut, niin pääasiassa treenaaminen on ollut tosi kivaa. Eihän sitä muuten jaksaisi. Sitä toko on: vaikeaa mutta kivaa. Ihan parasta.

I don't stop when I'm tired, I stop when I'm done.

No replay no rewind

Takana on jo kuukausi sheltitöntä elämää. En pysty enkä haluakaan sanoa, että elämä jatkuu, mutta elämä soljuu kyllä eteenpäin. Vieläkin tuntuu käsittämättömältä, ettei Viliä vain enää ole. Muutaman kerran on tullut järjetön itkukohtaus, mutta muuten olen löytänyt jonkinlaisen sisäisen rauhan. Vili ei ollut vain pikkukoira, se oli mun lapsuus, mun nuoruus ja mun aikuistuminen. Se ei ollut pala mua, mutta se teki musta tämän mitä olen. Ja siksi jokin siitä on kyllä täällä vaikkei se fyysisesti täällä olekaan. 

Snif.

Spanieleiden kanssa on tietysti nyt ollut tavallistakin helpompaa nauttia elämästä ja siitä, että niiden kanssa on mahdollisuus mennä ja harrastaa. Oltiin 12.7. Oililla ja vaikken ollut saanut edellisenä yönä juuri unta Vilin takia (normaalisti olen ihan maajoukkuetason nukkuja), oli tosi hyvä käynti taas kerran. Puhuttiin Oililla mm. siitä, että vaikka itsekin tiedän, ettei Mette ole maailman teknisesti taitavin koira, se ei silti tarkoita etteikö se olisi valionarvon arvoinen. Oili puhuu aina niin järkeviä. :)

 

Metu kesällä Ojangossa.

Mette ehti jo avata syksyn koekaudenkin. Ensimmäinen koe Maskussa oli aika hyvä. Vähän spontaania aivottomuutta (lotossa kierron jälkeen suunta kohti ruutua, minkä sain kuitenkin korjattua), mutta kokonaisuus toimi eikä Mette ollut kiinni purkissaan. Vastasi sosiaaliseen palkkaan tosi kivasti ja oli liikkeiden väleissä aktiivinen. Saatiin kuitenkin nolla lotosta ja olisiko ollut jostain muustakin liikkeestä.

Sitten oltiin Sastamalassa, jossa asenne ei ollutkaan yhtään niin hyvä. Hitsiläinen. Ennen kehää -kuvioissa Mette oli alkuun vähän aivoton (pärski ym.), mutta häiriöjutuilla se tsemppasi ja oli lopulta tosi, tosi kiva. Mutta kehään se ei tullut yhtään tarkkana. Yksilöliikkeet olivat kolmessa osassa ja yritin joka välissä tehdä vähän eri asiaa. Asenne vähän parani loppua kohden, kuten sillä on tapanakin parantua. Nollattiin ekan setin z asenteella ja vikan setin lotto, kun Mette jostain syystä jäi esteeseen kiinni (ei mikään tyypillinen vika, joten siitä en ole huolissani).

Viimeisimpänä oltiin Forssassa. Päivä oli lämmin ja olin vähän jopa huolissani Metestä, koska se vaikutti väsyneeltä. Sen kuumankestävyys on aina ollut huono, mutta en tiedä, oliko tässä nyt taustalla jotain muutakin...? Mette kyllä teki kaiken (yksi tuplakäsky taisi tulla), paitsi lotossa vain kieltäytyi bongaamasta kiertokartiota. Asenne oli eri tavalla huono, kuin mistä yleensä käymme keskusteluja ja se oli sellainen asia, mikä jäi tässä kokeessa askarruttamaan. Tein ennen kehää aimo kasan häiriöjuttuja.

Olen aika lailla yrittänyt saada asenneongelmaa esille koko kesän, siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisinaan Mette tulee huonosti treenikentällä ekalla yrityksellä, mistä varmaan pitäisi sanoa sille voimallisemmin. Pääasiassa on kuitenkin ollut tosi kivalla asenteella. Viime aikoina olen ehkä tehnyt vähän liikaakin asenneasioita. Ei ehkä pitäisi kaivaa ongelmaa joka kerta väkisin esille, jos Mette on treenissä tosi kiva? Pitää myös muistaa tehdä sen kanssa välillä superhelppoja treenejä, koska motivaatio on kuitenkin kaiken a ja o.

Kirpusta joku kesäkuva.

Kiira-koira puolestaan on kovasti harjoittanut agilitytaitojaan. Koska se on ylipäätään elossa (heh), ilmoitin sen Run For Funin Tanjan ratakurssille. Tähän asti treenit ovat olleet ulkokentällä, jossa Kiira ei ole leikkinyt kovin hyvin, mutta muuten olen tykännyt kurssista tosi paljon. Kiira on pysynyt kuulolla, vaikka toistoja tulee suht paljon ja rata keskeytyy vähän väliä. Oman seuran viikkoryhmä toimii kivana tasapainotuksena, kun siellä teemme helpompaa rataa. 

Kujakeppiprojekti ei ole edennyt toivomallani tavalla. Olenkin nyt ruvennut kylmästi taluttamaan Kiiraa tavallisista kepeistä läpi. Eteenpäin ei pääse, ellei mene oikeasta välistä. Luulen, että läpimurto on lähellä. Kujakepeillä Kiira osaa jo hakea monenlaisia kulmia, kestää sivuirtoamista ja sen tekniikka on kiva, joten olen toiveikas, että sen kepeistä tulee lopulta hyvät.

Kiira oli tänään peräti ensimmäisissä epiksissään. Vielä keväällä koko radan pääseminen tuntui ihan utopialta, mutta liekö sitten tottumus, pitkä kesätauko (juoksut ja muu), oma parantunut juoksunopeuteni (olen alkanut taas maaniseksi lenkkeilijäksi), lelupalkkaukseen vaihtaminen vai mikä, mutta ollaan edistytty tosi paljon. Mikä on toooosi kivaa. Agility on tehnyt tosi hyvää meidän väleille, minkä huomaan ainakin omassa asenteessani myös tokotreeneissä. :) Toko on edelleen Kiiran(kin) ykköslaji ja syy myös agilityn harrastamiseen. 

Tulipas taas tekstiä. Lopetamme perinteiseen päivän lainaukseen: