The harder you work, the luckier you get

Koska kesä lähestyy kovaa vauhtia eikä Mette siedä lämmintä säätä kovin hyvin, oli toukokuulle pakko suunnitella useampi koe. Ihan perättäisinä päivinä en sen kanssa kuitenkaan voi kuvitella kisaavani ja ilmoittautumisajat menivät tietysti sen verran epäloogisesti, että lista tulevista kokeista meni aika monimutkaiseksi. Jos A, niin B, mutta jos ei A, niin ei myöskään B vaan C ja D.

Janakkalan koe oli siis lauantaina 14.5. Sunnuntaina kävin Ojangossa tekemässä suht kevyet palauttelut, joissa Mette oli tosi iloinen ja tosi skarppi. Siellä oli uusi avohyppykin, joten saatiin taas testattua vähän erinäköinen este. Olen omallakin hallilla rakennellut jos jonkinlaisia hyppyhökötyksiä, koska Mette ei jotenkin alkuun tuntunut yleistävän uuden liikkeen loppuosaa eri esteille ollenkaan.

Olin tehnyt lauantain jälkeen nopean korjauslistan, josta puolet jäi maanantaille. Listalla oli lähinnä merkin, kiertotötsän, ruudun ym. bongausta ruohokentällä, että sain itselleni luottavaisen olon. Tiistaina vapaapäivä.

Keskiviikkona sitten Sastamalaan, jossa oli kiva pieni iltakoe. Koepaikka oli kiva, suht tilava ja rauhallinen, nurmi lyhyttä. Sääkin oli kiva, aurinkoinen muttei turhan lämmin. Pidin varmuudeksi Metellä viilennyspyyhettä kaikki odotusajat. Tein vähän samantyyppisen kehäanlussuunnitelman kuin Janakkalaan, mutta nyt Tuulia sai häiritä lihapullilla. Perusasentoon kutsumisia ja "Mette"-kävelyä (ts. vapaamuotoista katsekontaktissa kävelyä, erityisesti ihmisiä ja muita koiria kohden). Mette oli kyllä tosi hyvä, en joutunut montaakaan kertaa sille sanomaan ja ottamaan uudestaan! Silti paikallaoloon mennessä tuomarin tervehdyksen jälkeen sen nenä painui maahan, josta kyllä sekunnin miettimisen jälkeen nappasin sen ylös, sanoin nyt sitten ja katsoin sitä pahasti (annaollaviimenenkertaperkele) - ja astuin kehään. Liikkurin luona se oli jo ihan herännyt ja tuntui kuuliaiselta. Paikkaistumisessa sen pää oli pyörinyt, sitä pitäisi päästä tekemään vieraiden koirien kanssa enemmän. Maahanmeno ok ja luoksetulo taas hyvä ja suorahko. Talvemmalla kun teimme häiriökäskyjä, ne olivat Metelle ihan tosi vaikeita, mutta nyt se on ihana kun kääntelee aavistuksen korviaan mutta silti ei hievahdakaan, kun vierestä kuuluu "maahan". Hymyilyttää aina katsella sitä. :)

Ekassa yksilökehässä Mette tuli skarppina kehään. Hyvä!! Bongasi kartion, mutta vähän meinasi usko loppua. Plus etsiskeli palkkapurkkiaan, kun olin maanantain varmistelutreenissä halunnut palkata sinne. Loton jälkeen oli ihan lähdössä palkalle (kiva sinänsä, että ajatteli kokeessakin voivansa sinne päästä ekan liikkeen jälkeen!), ja zetassa ehkä vähän yliyrittikin, kun istui ekan asennon (jonka piti olla seiso). Muuten oli tosi kiva mettekoiran zeta! Ohjatussa ei tuntunut bongaavan merkkiä, mutta huomasi sen sitten jossain välissä ja lähti sinne hyvin. Muisti nostaa katseen liikkurin käskyllä. Nostossa jäi sekunniksi miettimään. Vasemmassa nurkassa oli ehkä joku haju, koska toinenkin koira siellä pysähtyi sekunniksi. Luoksetulossa Metteä häiritsi seisomisen kohdalla ollut valokuvaaja ja/tai mun selän takana oleva palkkapurkki, koska sillä ei ollut yritystäkään jarruttaa. Aijai. Toisella käskyllä istui. Kiva tästä nyt sitten päästää palkalle, mutta minkäs teet.

Tuulia piti mun ajatukset kasassa ennen seuraavaa settiä, kiitos! ♥ Hetken mietin jo, että saatiinkohan ihan onnettomat pisteet, kun Tuulia oli niin kylmän analyyttinen, mutta siinä kohtaa ei toki sovi spekuloida ja niinpä katsoin seuraavien liikkeiden aloituspaikkoja ja tein taas perusasentoja ja kontaktikävelyä edellisen koiran kohdalla.

Mette tuli taas tosi hyvin kehään! Alkoi ruudulla, Mette katsoi hyvin eteen vihjeellä. Lähti hyvin, mutta aavistuksen vinoon vasemmalle. Ruutu oli keskellä lyhyttä reunaa eikä Mette sitä heti nähnyt, lähti kuitenkin, vaihtoi raville ja kipitti ruudun takareunaan asti. Hyvä loppuosa. Seuruu ei tuntunut superhyvältä, mutta itse asiassa näytti kuitenkin videolla tosi kivalta Meten seuruuksi. Viimeisessä perusasennossa uinahti, mutta muuten tämäntasoinen riittää mun puolestani. Tunnarikapulat vähän hukkuivat nurmeen, mutta sinnikkäästi Mette haisteli ja löysi lopulta oman. Viimeisenä kaukot, joissa seiso-istu tuli vähän eteen, muissa Mette teki niin kuin osaa. (Video löytyy muuten täältä.)

Olin niiiiin tyytyväinen kehäänmenoihin ja liikkeidenväleihin ylipäätään, Mette tuntui skarpilta ja tuli aina heti vierelle kulkemaan, kun sanoin sen nimen. Ekassa setissä sillä oli ajatus vähän liikaa palkkapurkissa, mutta tokassa osassa se oli liikuttavan kiinnostunut pieni mettekoira. Ainakin kymmenen kertaa parempi asenne kuin Janakkalassa.

Tuloksena EVL1, 277,5 pistettä ja voitettiin vielä luokkakin. Saatiin kamalasti palkintoja ja Mette sai taas ihan ilmaisen Ceasarin ykkösen kunniaksi. 

Jos joku olisi viikko sitten sanonut, että Mette on viikon päästä yhtä ykköstä vaille tokovalio, niin en olisi kyllä uskonut. Aika epätodellista.

Jokaisel tääl on ongelmii mut mä voitan ne

Blogi ei suinkaan ole ollut tuuliajolla, mulla on pari pohdintaa tuolla luonnoksissa odottamassa loppusilausta ja kuvia. Ollaan oltu aika syvissä vesissä kevään mittaan. Just nyt elämä kyllä hymyilee niin koirapuolella kuin muunkin elämän saralla. :)

Meten kanssa oli hetken aikaa ikävä kierre, joka alkoi pääsiäisen Oililla käynnistä, jossa tehtiin sellainen sukellus-kokeenomainen ettei tosikaan. (Kiira teki muuten vielä huonomman! Palaan yksityiskohtiin sitten, kun olen tosi pro huippukouluttaja ja lohdutan koulutettaviani kertomalla, miten olen itsekin ollut joskus ihan pohjalla. Koska vielä en ole,) itseluottamukseni koki melkoisen kolauksen ja siinä oli keräämistä joksikin aikaa. Huhtikuun koe Porissa meni meiltä molemmilta heikosti, en itse saanut tsempattua itseäni ja Meten ajatus oli tosi, tosi vahvasti palkkapurkissa. Olin tosi pettynyt itseeni, mutta toisaalta tämä oli työkuvioiden kannalta stressaavaa aikaa, joten annoin anteeksi. Tokoahan tämä vain on. 

Seuraava koe oli helatorstaina. Ikaalisten perämetsiin ajellessa mietin aktiivisesti koko pari tuntia sitä, että harjoittelun tarkoitus on muuttaa tekeminen automaattiseksi. Kisatilanteessa ei pidä noudattaa usein kuultua ohjetta "keskity siihen, mitä olet tekemässä". Ylianalysointi on harjoittelun aliarviointia. Tärkeämpää on keskittää ajatukset siihen, että löytää itse hyvän mielentilan. (Ns. analyysistä johtuva lamaannus.) Sen päivän tavoitteeni oli olla päättäväinen ja rento, missä onnistuin aika hyvin. Hyvä minä! :) Sää oli tosi kuuma ja Mette oli ekassa setissä vähän vaisu, mutta tokassa setissä tosi kiva. Olipas superhyvä fiilis jäähkälenkillä, kun löysin kahden huonomman kokeen(omaisen) jälkeen taas sen ihanan, ihanan yhteisen fiiliksen.

Alettiin Ikaalisten reissulla kerätä matkamuistopostikortteja. Ajattelin kisapaikkakuntien kuvia, mutta päädyin tyylilleni uskollisesti mietelauseisiin :)

Ennen Ikaalisten koetta oltiin tehty kehäänmenoihin kamalasti motivaatiota, mikä ei kuitenkaan kokeessa oikein kantanut, joten varauduin seuraavalla Oili-kerralla vain purkamaan sydäntäni koko meidän ajan. Ei siihen koko aikaa mennyt (siis sitten kun ylipäätään päästiin paikalle; matkalta piti soittaa Oilille, että tulossa ollaan, mutta joudutaan ehkä vaihtamaan vielä autoa, mutta se onkin toinen tarina se) vaan saatiin tehtyä parit kehäänmenot ja namihäiriöjuttuja. Sain vahvistusta omille ajatuksilleni eli siihen, että nyt on motivaatiota tehty taas loppuelämän tarpeiksi, ja seuraavaksi nostetaan kriteerit kattoon. 

Kovin montaa treeniä ei ehditty viikossa tehdä ennen kuin oltiin taas kokeessa. Olin edellisenä iltana tehnyt suunnitelman kisapaikalle, ja siinä oli niin paljon hommaa, että jännittäminenkin jäi. Yleensä en tee Meten kanssa kuin vähän häiriöseuruuta ja paikallaolon jätön, jonka jälkeen se on kaiken mahdollisen ajan autossa/häkissä keräämässä virtaa. Nyt tein perusasentoja ja kontaktissa kävelyä niin paljon ennen joka kehää, että meinasi järki lähteä. Kehäänmenot eivät vieläkään olleet sellaiset kuin haluaisin, mutta paremmat, ja ylipäätään Metellä oli aika järkevä asenne. Isoina virheinä se ei lähtenyt seuraamisessa alussa mukaan, plus jumahti kaukojen ekassa vaihdossa ajattelemaan purkkiaan. Se tuntui vähän voimattomalta, koska vaihtoi raville eteenmenossa, merkissä ja luoksetulon lopussa. Toisaalta parempi mennä hitaasti ja ajatella, kuin lujaa ja ajattelematta. Olin ihan tyytyväinen, itseeeni ja koiraani.

Saatiin palkintoja!

En tietty katsonut pisteitä, mutta oletin meidän jääneen pari pistettä ykkösestä. En edes jossitellut, keskityin vain olemaan tyytyväinen kaikkiin hyviin asioihin. Palkintojenjaossa leuka sitten loksahti, kun saatiin ykkönen ja kymmenkunta pistettä jäi vielä varaakin. Tuli kyllä sellaiseen saumaan, etten yhtään osannut odottaa! Ja ihan tosi hyvään saumaan sikäli, kun on ollut usko koetuksella. Ihana tietää, että pystytään vielä paljon parempaankin, mutta tämäkin riittää. Mette sai paljon lihapullia, Ceasaria ja jauhelihaa sinä iltana. ♥

Kiirasta jatkan toiste, koska nyt lähdetaan treeneihin!

Vililtä myös terkkuja!