Ojasta allikkoon

Eilen oman seuran kokeessa. Pakko sanoa, että aika hienot olosuhteet meillä! Valoisa, lämmin halli, hyvin odottelutilaa ja kehän vieressä vielä lisätilaa treenata ennen kehää.

Mette vähän aikaa sitten, kun sillä vielä oli karvaa. Ja vakava ilme.

Metelle kävi vähän kuten pelkäsinkin: sen palkkaodotusta on nyt nostettu niin paljon, että kehäänmenot olivat kyllä aiempaa parempia, mutta samalla pakka levisi toisesta päästä. Ei pystynyt keskittymään, kun piti vähän tarkkailla kippoa. Purkki oli kauempana kuin treeneissä, joten jos se sieltä vaikka katoaa teille tietämättömille kesken kaiken. Pääasiassa kuitenkin spanielin päässä soi korvamatona (kuvittele tähän iloisen lastenlaulun melodia) kohta me mennään palkalle, kohta me mennään palkalle, kohta me mennään palkalleeee. 

Mette on semihyvä kaikissa palkkapurkin lähellä ja ohitse tehtävissä jutuissa, mutta keskittyminen huononee heti, kun palkka on kaukana. Nyt kyllä motivaation puolesta kesti olla siellä kaukana (aiempi ongelma), mutta keskittymisen puolesta ei.

Otin jotenkin itse tosi raskaasti sen, että vihdoin koira oli täynnä energiaa ja kuunteli jokaisen mun käskyn – ja sitten se nollaa sille itselleen varmasti helpoimmat liikkeet eli liikkeestä istumisen (pidätteli aivastusta koko seuruun; ai mikä palkkaodotus...) ja tunnarin. Tosi kuvaavaa ja vireen kannalta loogista, että Mette ei ole näissä monissa voittajaluokan kokeissaan ikinä nollannut tunnaria väärän kapulan takia (triplalähetyskäskyn takia on), ja nyt sitten nollasi. (Näytti kyllä ihan siltä, että yritti rauhoittaa itseään, ja luulin myös että toi oikean, kun en katsonut pisteitä.)

Enkä edellisellä tarkoita sitä, että Mette olisi kaiken muun tehnyt hyvin, koska ei se tehnyt. Joka ikisessä liikkeessä, ehkä kaukoja lukuun ottamatta, se mokasi jonkun osa-alueen. Se vain osaa nuo jutut sen verran kohtuullisesti, että kiltillä tuomarilla sille riittäisi tuollainen vasemmalla tassulla tehty, JOS se tekisi kuitenkin kaikki liikkeet. Mitä se ei selvästikään pysty tuolla fiiliksellä tekemään. Jos se tekisi niin kuin se kotona osaa, se saisi kilteiltä tuomareilta 280+ pistettä ja tiukemmilta sen vaadittavan 256, olen siitä varma. Haluaisin vaan niiiiiin paljon helvettiin eeveeällään voittajaluokasta, mutta nyt otan tavoitteeksi sen hyvän ykkösen ja oikeasti mettekoiran, joka tekee niin hyvin ja niin keskittyneesti kuin ikinä osaa.

Mikä mua suretti oli se, että Mette oli samaan aikaan niin kiva, niin mun kanssa, ja sitten kuitenkin siellä omassa ajatuskuplassaan palkkakippoineen. Niin paljon olen tehnyt töitä, että saan sen nostettua motivaatio-ongelmien suosta, ja tässä sitä taas mennään, koira hyppii ja pomppii ympäri koekehää eikä sillä edelleenkään ole mitään käsitystä asiasta nimeltä vastuu. Siitä, että Mette ei osaisi jotain liikettä riittävän hyvin, tämä homma ei ole ollut enää pitkään aikaan kiinni.

Noh, se niistä ajatuksista. Jos olisin ajatellut luovuttaa Meten kanssa, olisin tehnyt sen jo kauan sitten.

Koepäivän ehkä ainoa järkevä ajatus liittyi siihen, että kaikkea ei vain voi suunnitella minuutilleen ja itseltään ei tarvitse vaatia täydellisyyttä. (Ihan kuin olisin miettinyt tätä joskus aiemminkin...) Tein parhaani, en jännittänyt superpaljoa ja virittelyt sai toteutettua hyvin. Mette olisi voinut valita toisinkin. Minä en ole se, jonka pitää onnistua täydellisesti, että toinen voi tehdä vasurilla siinä vieressä.

Tuumasta toimeen, tai siis räntäsateeseen. Vein kipollisen broilerin siipiä keskelle kenttää ja tuupin istuvaa Metteä sillä lailla kannustavasti. Sitten tehtiin kipon ympärillä:

• kehäänmeno, hyvin
• liikkeestä istu: ekalla yrityksellä lähti huonosti seuruuseen > oijoi mitä sinä teet > no se on zip > uudestaan alusta, nyt oli tosi tarkkana ja istui hyvin. Sosiaalisella palkalla meinasi livahtaa purkille, oho. Kanipallo nopeana välipalkkana siirtymän jälkeen.
• tunnari: tämä noin sata kertaa, kävin vaihtamassa kapuloitakin välillä. Räjäytti heti ekalla kapulat ilmaan > oijoi nyt olit tosi huono > uudestaan alusta. Monta kertaa sama aivoton lähtö. Sitten ajattelin auttaa stoppaamalla ennen kuin ehti kapuloille. Superstoppi, palkkasin kun kuunteli. Mutta siitäpä se riemu repesi, koska alkoi tarjota kaukoja, peruuttamista, tunnarilaatikon päälle kiipeämistä, sitä stoppia, maahanmenoa jne. jne. Vein kapuloille toruen. Tai hain kapuloilta toruen, jos/kun maistoi väärää. Lopulta meni siististi, haisteli siististi, otti oman ja *rumpujen pärinää* palautti rouskutellen > oijoijoi > no se on parempi (kun paransi otetta) ja alusta taas uudestaan. Ja nyt oli täyden kympin tunnari. Kunnon sosiaalinen palkkaus, siirtymä ja siirtymän jälkeen taas kanipallo.
• nouto: Ekalla hyvä, kunnes sivulla suu aukesi > oijoijoi > noin on hae > uudestaan, nyt oli täydellinen. (Hauskasti on alkanut nostaa kapulan takakautta keskittyessään, näyttää tosi hienolta!)
• siirtymä hyvin, sosiaalinen palkka sen jälkeen > "loppu" eli sai juosta purkille

Pitää nyt vaan vaatia siltä ihan kaikessa korrektiutta ja keskittymistä, koska se kyllä osaa. Ajattelin, että se saa loppupalkan nyt alkuun heti, kun onnistuu tekemään minkä tahansa liikkeen ykkösellä oikein. Treenisuunnitelmasta viis. Tai siis onnistumisen jälkeen siirtymä ja uuden perusasennon kautta sosiaaliseen palkkaan ja loppupalkalle, koska haluan palkkaodotuksen liikkeiden alkuihin. Tän päivän perusteella näytti vähän siltä, että saadaan joko tehdä kaikki liikkeet moneen kertaan onnistumista odotellessa, tai sitten pitää loppupalkata jostain, missä tekee kakkosyrityksellä oikein.

Ajattelin myös alkaa leikkiä ja palkata joistain liikkeiden osista, jotta fokus siirtyy muhun. Palkkapurkki on kiva juttu, jonka saa aina lopuksi (ja itse saa toiminnallaan valita, tuleeko se loppu ennemmin vai myöhemmin), mutta kehässä kannattaa olla myös siksi, että sielläkin saa palkkaa.

Piti kirjoittaa vielä, mitä siellä kokeessa konkreettisesti kävi, mutta noh, eiköhän videosta näe kaiken oleellisen. Eli sen, että mettekoira siellä keksii kaikenlaisia omia sovelluksia joka liikkeeseen. Tässä se:

Kiira sai tänään aamulla toimia terapiakoirana. Tuli tosi hyvin kentälle, vaikka Tuulia yritti kovasti sitä kutsua mokaamaan. Noutoa ja ruutua ekassa setissä. Kiira oli aika jousilla ja se on tavallaan tosi siistiä, mutta vähän mietin, pitäisikö sitä vähän jotenkin rauhoittaa...? Vaikka se aika harvoin päästää ääntä, se on koko ajan jotenkin sen tuntuinen, että tekee aivan valtavasti töitä saadakseen itsensä hillittyä. Semmoinen, köh, patoutunut. En oikein tiedä Kiirasta, onko se vain yksinkertainen vai onko se vain tosi kiihkeä.

Toisella kierroksella sillä oli ehkä juoksemisvaihde päällä, vaikka selvisikin kentälle asti. Jee, ajattelin, näistä tulee tosi hyvät treenit kun Kiira ei ole mokannut kertaakaan. Mutta sitten erehdyin käskin sen "käy siihen" ja laitoin namin tassujen väliin. Ja lähdin suoristamaan putkea, jonka avulla piti tehdä luoksetulon stoppeja. Millä välin armas opportunistimme nappaa sen lihapullankäntyn, klunks vaan, ja siihenhän sitten oli pakko pistää uusi nami. Ja toinen. Ja kolmas. Ja neljäs. Ja jokaisen tilalle vuorotellen uusi, koska vaikka istuin siinä 10 sentin päässä, Kiiralla oli pokkaa katsoa mua viisi sekuntia ja sitten pakonomainen liike kohti namipalaa. Aika helvetin pitkään siinä istuttiin, ja en tiedä päädyttiinkö yhtään mihinkään lopputulokseen. Niin perusjuttu, ja yhtäkkiä se oli niin kamalan vaikeaa. Muuten jäi kiva fiilis Kiiran treeneistä.

Kannattaako sitä kehäänmenoa nyt niin treenata

Meten koepalkka oli joskus alunperin (silloin kun mitään koepalkkaa alettiin ylipäätään rakentaa joskus ekoissa voittajaluokan kokeissa...) kehänreuna-purkki, mutta pahimman laamailukauden aikana siirsin palkan taskuun, koska kokeissa Mette ryhdistäytyi vasta purkin suuntaan kävellessä ja ajattelin, että mulla oleva palkka saisi sen aktivoitumaan mua kohtaan. 

Jonkin verran niin on käynytkin. Aika hyvin olen saanut opetettua Meten donkkailemaan liikkeiden väleissä, mutta se on välillä vähän, hmm, väkinäistä. Mette tietää, että sen pitäisi hyppiä saadakseen palkkaa, mutta toisaalta palkka kuitenkin tarjoillaan kaikki neljä tassua maassa olevalle koiralle. Lisäksi Mette on sen verran herkkä koira, että mua vasten hyppiminen tuntuu opetuksista huolimatta herättävän siinä ajoittain sellaista ethän nyt pahastu, että hypin sinua vasten -fiilistä. Kaukana olevalle palkkapurkille sen on paljon helpompi juosta vapautuneesti ja itseensä tyytyväisenä.

Aloin Oilin koulutuspäivän jälkeen miettiä, että kehän ulkopuoliselle palkalle voisi antaa uuden mahdollisuuden. Meten asenne on kuitenkin mennyt valovuoden eteenpäin sitten edellisen kokeilun, passivoituminen ei varmaan olisi niin vahvaa ja osaisin puuttua siihen paremmin. Ajatus lähti oikeastaan siitä, kun Oili mainitsi yhden koiran, johon hän on aiemmin Metteä verrannut (tai luulen, että se oli sama koira), ja taisi käyttää termiä "sähköjänis"... :)

Niin ryhdyttiin myymään Metelle loppupalkkaa. Yhtenä aamuna TSAUlla heitettiin Mette hallin ovesta ulos varmaan kymmenen kertaa, kun se oli aina ensin jeejee minun palkkapurkki ja sitten kehään astuessa metri, kaksi tai viisi hyvin ja sitten blah blah enpäs jaksa seurata ollenkaan. Kehään astuminen kyllä parani, mutta seuruu ei. Seuraavana päivänä Vantolla helpotettiin, eli ei yritetty heti ottaa niin pitkää pätkää, ja vietiin myös purkki ensin kehään, sitten oviaukolle, sitten vasta kehän ulkopuolelle. Ja yhdistettiin tähän se, että joku treenikavereista piti Metteä ja hetsasi sitä. (Hassua, kuvittelin että se vain katsoisi silmät suurina ihmisiä, mutta kyllä se nosti kierroksia hetsauksesta. :))

Aamuisia keskusteluja, olen tuo aamuvirkumpi :D

Maanantaina Metestä tuli silakka-Mette, ja luulen että keventynyt olomuotokin on sitä helpottanut (meidän hallissa on +17 astetta), tällä viikolla on muistanut purkin tosi hyvin. Vähän liiankin hyvin, sillä ollaan päästy ihan vakiosti sinne toiseen ääripäähän, joka on Metelle vielä sen verran harvinainen tila, ettei se ihan handlaa itseään ja tekee outoja virheitä (noudon nostot ja pidot, tunnari, ruudusta ennakointi jne.).

Muistilistana tuleville viikoille:

• Välillä sosiaalinen palkka ja vapautus kipolle jo hyvästä kävelystä, ei vasta siirtymän jälkeisestä perusasennosta.
• Välillä palkka kehään -> on helpompaa, joten voi tehdä vaikeampia juttuja (enemmän liikkeitä, källejä liikkeisiin, kuuntelujuttuja yms.).
• Välillä palkka kehän ulkopuolelle, joskus tosi kauaskin -> on vaikeampaa, ehkä näissä astetta helpommin/kokeenomaisemmin.
• Välillä treeneissäkin siististi kehästä ja sitten vasta saa juosta purkille.
• Välillä vähennetään hetsausta/lisätään odottelua...? Kokeessa kuitenkin joutuu joskus odottamaan.
• Ei saa pitää ääntä kehään lähdettäessä, silloin ajattelee liikaa purkkia. On pari kertaa päästänyt ihmeellisen mörähdyksen sivulle tullessa, ja silloin myös tullut kaartaen sivulle. En ole ihan varma, miten tuohon puutun, mutta en halua mitään purkin kyttäämisiä.

Puhuttiin myös Tuulian kanssa siitä, että koiraeläin ei parin päivän paastoihin kuole, ja voin ihan hyvällä omalla tunnolla ruokkia Metteä enemmän treeneissä ja vähemmän kotona. Mette saa joka päivä keittiötokoistakin niin paljon nappulaa. Tällä viikolla Mette ei ole syönyt kuin treeninameja ja loppupalkkojaan (ja parina päivänä kotona, kun katsoi niin anovasti :)), ja onkin tullut tosi innoissaan treenaamaan.

Torstaina muistin, että hyper-Meten kanssa pitää tehdä kuuntelujuttuja. En tajua, minne olen jättänyt nuo kuuntelujutut, koska ne ovat tokossa kaikkein hauskinta. On nii-in siistiä, kun koira joutuu oikeasti ajattelemaan, mitä siltä pyydetään, eikä vain uraudu ja tee liikkeitä ulkomuistista. Ja hyper-Meten kanssa noita on tosi kiva vääntää, koska kun lamppu syttyy, niin vauhti ei katoa minnekään, se kaikki energia vaan kohdistuu siihen oikeaan tehtävään.

Tehtiin mm. hyppynouto hypyn vierestä (tämän muisti tosi hyvin) ja ruutu-nouto-erottelua (video). Tänään perjantaina tehtiin ruutu ruokakipon ohi, ja hyppynouto vinona heittona. Oli edelleen pikkaisen överi, mutta liikkeiden väleissä oli tosi hyvä. Ja metallin palautti laukalla! :) Otetaan näitä ohjelmaan taas jatkossa!!

Kiira ei ole tällä viikolla päässyt oikein mihinkään, mutta ensi viikolla sitten, kun saadaan Meten koe alta pois. Varattiin porukalla pitkäperjantaiksi Oilin yksäri, ja jännitän sitä jo nyt ihan kamalasti. Tavallaan toivon, että Kiira olisi mahdollisimman huono (että saataisiin paljon treenivinkkejä) ja tavallaan tietysti toivon, että Kiira olisi tosi kiltisti (että saisin kuulla, miten kiva ja hieno koira se on).

Kiiran kanssa on nyt ollut käytössä sääntö, että jos se lähtee mun luota eikä reagoi ensimmäiseen kieltoon, sen treenit loppuu siihen. Parina aamuna TSAU-hallilla (jossa on hipihiljaista aamukuudelta) se on ollut ok namivirittelyssä ja lähtenyt "tässä"-käskyllä mukaan, mutta sitten vaan lipsahtanut ja käynyt kurkkaamassa putken ja/tai juossut kierroksen yksikseen ympäri kenttää. Kuulostaapa pieneltä ongelmalta näin kirjoitettuna, sen kuin ottaisi koiran hihnaan. :D Mutta minähän en ota. Jos minä olen sinne hallille ennen kukonlaulua raahautunut, niin minä olen siellä treenaamassa, en hihnalenkillä enkä varsinkaan juoksuttamassa Kiiraa. Jos se kehään käveleminen on niin pirun vaikeaa, niin siinäpä sitten katselee reunalta kun muut treenaa. Olen vielä pitkästi ja rauhallisesti puhutellut sen, että voi voi kun sinä nyt menetit kaikki ne broilerin sydämet ja kaikki pallonheitot ja vetoleikit, ja loppupalkkakin sinulta jäi nyt saamatta jne. Välillä se tulee tosi kiltisti kehään, ja silloin yleensä on lopputreeninkin hyvä. (Tässä videossa se haistelee kesken kaiken, mitä ei yleensä tee, joutui siitä kuitenkin tauolle. Näihin aikoihin se vielä sai toisen mahdollisuuden taukonsa jälkeen. Vierailevana tähtenä Torres.)

Kotona Kiiran kanssa on tehty paljon namien päällä -juttuja, hämykäskyjä ym. malttamista, ja tuntuu että ne ovat vähän auttaneet sitä, se ei ole voinut höösätä ihan niin paljoa. Hävettää myöntää, mutta olen antanut sen esim. ovista loikkia ihan miten sattuu... nyt se osaa jo odottaa, että Kiiraa kutsutaan (naapurit varmaan ihmettelee, kun huutelen rappukäytävässä Iinaa, Veeraa ja Koiraa :)). Olen joitain juttuja videoinutkin, mutta nämä jää nyt seuraavaan kertaan.

(Joku kysyi pari viikkoa sitten, että kannattaako kehään menemistä ylipäätään treenata. Päätelmä kahden koiran otannalla: paljon muuta ei tarvitsekaan treenata! :D)

Joskus onnistuu

Ja joskus taas ei. Käytettiin eilen meidän aamutreeniaika siihen, että yritin saada Meten hyvin kehään ja sieltä sosiaalisen palkan kautta ruokakipolle. Mette oli kehän reunalla jo vähän jähmeä ruoan suuntaan, olisi ehkä pitänyt jo siinä kehua se kunnolla silloin kun tuli hyvin. Aina jos tipahti kehäänmeno-seuruussa, pidin kevyen puhuttelun ja vein tauolle. Se istui hallin seinässä niin kiltisti, että päädyttiin viemään se pihalle, missä sillä oli vähän kurjempaa. Se rupesi toistoilla tulemaan päättäväisemmällä asenteella (sellaista jes nyt on minun vuoro hypin onnesta -asennetta siitä on vaikea saada, mutta ehkä ei tarvitsekaan, jos se ei luonnostaan tule?), mutta kyllä se kehän toiseen päähän seuraaminen oli vaikeaa. 

(Turhauttaa vähän, kun Mette ei ollut yhtään aktiivinen lauantain kokeenomaisessa ja itseäni alkoi ärsyttää ja unohdin sellaiset perusasiat kuin kriteeri, aito kehuminen, avoimet ovet ja mitä näitä nyt on... Mette on taas kotona ollut niin kiva ja niin aktiivinen, että tuli ihan puskista tuollainen.)

Täytyy nyt helpottaa noita kehäänmenoja matkaa lyhentämällä. Niin se kotikenttä-Mettekin on varmaan onnistumisilla rakennettu, eikä epäonnistumisilla. Pitää vain ymmärtää, että syystä tai toisesta sen motivaatio ei muissa paikoissa ole yhtä korkealla kuin kotikentällä, ja se pitää saada tulemaan kentälle joka paikassa samalla tavalla luottavaisena ja skarppina. Onnistumisilla. Ja kyllä myös sillä, että huonoihin kehäänmenoihin puututaan (puhuttelu + pois) tai niiden esiintyminen karsitaan (silloin kun treenisuunnitelmassa jotain muuta; namiapuseuruu tai luoksetulo kentälle).

Koesuorituksesta tulee kyllä hyvä, jahka ekasta kehäänmenosta tulee se Oilin sanoma yhteinen, kiva juttu.  Se vaikuttaa niin paljon siihen, millä asenteella Mette tekee loput liikkeet.

Voitin!

Niiden aamutreenien jäljiltä olikin kiva käydä kohottamassa omaa fiilistä pokkaamalla parit palkinnot Lounais-Suomen Spanielikerhon kokouksessa. Onhan Mette kuitenkin rotuisekseen (ja spanieliksikin) pärjännyt kivasti eri harrastuksissa, ja onhan se ihan käsittämättömän rakas koira, vaikka joskus sen kanssa harrastaminen tuottaakin harmaita hiuksia. Se sai palkinnon viime vuoden parhaana agilitykoirana (se olikin hyvä agilityvuosi meille!) ja vuoden monitoimikoirana (pisteitä tokosta, agilitystä ja niistä parista näyttelystä). Tokokoirakisan voitto olisi vaatinut ykköstuloksen, mutta kyllä Mette tietääkseni on yksi ainoista tällä seudulla ylemmissä luokissa kisaavista spanieleista, saavutus sekin.

Agilitypalkintoja ei viimevuotinen voittaja ollut palauttanut, mutta tuskin sitä on vesispanieli aiemmin saanut. Monitoimikoiran palkinto on kiertänyt 70-luvun puolivälistä, joten korkea aika saada sinne ensimmäinen vespamerkintä! :)

Vihreästä trimmipöydästä tuli hyvä tausta St. Patrick's Dayn kuvalle :))

 Instagram-projekti on vaikuttanut juuri kuten toivoin, eli olen taas löytänyt valokuvausintoni. Se oli jotenkin ihan hukassa viime vuonna. Kivaa! Vielä kun ehtisi gradun äärestä tuonne ulos aurinkoon.

Oilia kuuntelemassa 7.3. ja Kiira vloggaa

Vietettiin eilen piiitkä päivä Lahdessa A-qilityn hallilla staffiyhdistyksen tokopäivässä kuuntelemassa Oili Huotaria. Oilia on aina yhtä siistiä kuunnella, hän on jotenkin niin vakuuttava ja uskoo siihen, että jokaisen koiran kanssa voi päästä pitkälle, kun vain tekee ahkerasti töitä.

 

Pari koirakkopaikkaa vapautui vielä aamulla, mutta me oltiin ikävä kyllä siinä vaiheessa jo matkalla, joten olin vain kuunteluoppilaana. Staffit eivät ole mulle yhtään tuttu rotu Luumua lukuun ottamatta, mutta on aina tosi mielenkiintoista nähdä jotain rotua isompi porukka kerralla. Miltä ne näyttää ja miten ne toimii, onko jotain tyypillisiä ongelmia (staffeilla näytti olevan ainakin takapään käyttö ja kapulan pureskeleminen) tai yhteisiä hyviä puolia (ne söivät ja leikkivät hyvin, ne näyttävät ihanan voimakkailta ja tomerilta, varmaan kroppansakin takia).

 

Kuva ei liity mihinkään, mutta tämä tukkamettekuva tuli vastaan yksi päivä.

Olen jo lukenut pariin kertaan muistiinpanoni, mutta ne ovat niin sekalaiset, että kirjoitan niistä olennaisimmat vielä tähän omieni mukaan ryhmiteltynä. Joitain juttuja kävin jo aamulla testaamassa, oli superkivat treenit! Tässä on aika paljon mun omia ajatuksia, jotka tulivat mieleen jostain koulutuksessa esille tulleesta asiasta, kaikki ei siis ole sellaista mitä Oili olisi välttämättä sanonut.

Kiira

• Tärkeää reaktiivisella, vilkkaalla koiralla: palautetta ei anneta koiraan nopeasti kiinni nappaamalla, koska tällainen koira ei ehdi edes tajuta, mitä tapahtui. On tällaiselle koiralle reilua, että se ehtii tiedostaa saamansa palautteen. Päättäväisesti ja rauhallisesti otetaan koirasta kiinni ja samaan tyyliin hoidetaan puhuttelu.
• Puhuttelussa voi puhua hitaasti: "Nyt. Lopetat. Et. Voi. Käyttäytyä. Noin."'
• Istuminen/käy siihen ei ole niin vaikea temppu, että siitä pitäisi syöttää namia koko ajan. Päinvastoin jos koira ei välitä istuskella, heitetään nameja sen tassuille ja sen on pakko keskittyä istumiseen. Kiirahuomio: pitää pystyä kestämään ne namit myös pitkään, ei vain kahta sekuntia tuijottaa mua ja sitten törkeästi palkata itse itseään. Voi pistää namit siihen siksi aikaa, kun juttelee treenikavereiden kanssa.
• Muita variaatioita: namit maahan, kutsutaan sivulle, tehdään maahan-istu-seiso-vaihtoja, joku vetää koiraa hihnasta tai kutsuu liikkumaan. Pitää pystyä olemaan siinä ja tekemään mitä ohjaaja sanoo. Nämä vahvistaa ei-sanan ja ohjaajan uskomista.
• Kun ei tarvitse keskittyä, koira alkaa helposti tehdä sijaistoimintoja (esim. haistelu). Lisäksi jatkuva napit vastakkain oleminen >> molemminpuolinen turhautuminen. Ratkaisu: vaikeita treenejä, joissa koira joutuu valitsemaan työntekemisen ja keskittymisen.
• Treeneissä ja kotona palkataan aika pienestäkin yrittämisestä ja onnistumisista. Koulutuspäivissä aina pitää vähän vetää mutkia suoriksi ja tehdä vähän liiankin vaikeita juttuja, että saa ajatuksen esiteltyä koirakolle.
• Jos koira on hyvällä asenteella, se pääsee helpolla. Jos se itse valitsee viisveisaamisen, ohjaaja on vain että "kyllä se mulle sopii". Kyllä me voidaan olla koko ilta täällä kentällä keskustelemassa.  Kiira-ajatus: tee plan a ja plan b.
• Treenit ei kuitenkaan saa mennä siihen, että taistellaan koko ajan. Silloin kun koira on hyvä ja yrittää, se pitää palkata tosi hyvin.
• Mitä vilkkaampi ja reaktiivisempi koira, sitä mustavalkoisempi pitää olla. Älä turruta koiraa voivottelemalla ja höpöttämällä koko ajan. Kiira-ajatus: voisi aina sanoa sen yhden "ei" ja jos ei reagoi, enemmät voivottelut puhutellessa.
• Koiran on opittava arvostamaan ohjaajan tyytyväisyyttä, vaikka ohjaajalla ei olisi mitään palkkaa annettavaksi.
• Suhdetta pitää rakentaa ja mokia saada esille arjessa, josta ne siirtyvät kentällekin. Kentästä tulee tylsä paikka, jos siellä joutuu aina vain käymään vääntöä. Toista kaikkia namit maassa -kuvioita yms. kotona kaikissa tilanteissa, joissa vain pystyt.
• Kentällä koiran pitäisi tuntea olevansa vahva ja haluavansa mennä tekemään kentälle yhdessä, joten treenaa vaikeat asiat kotona.
• Arkiharjoituksia:
• hämykäskyt ennen ruokaa: koirat istuvat rivissä olohuoneessa, kutsutaan keittiöstä Kallea ja jos joku uskaltaa liikkua, viedään takaisin ja sanotaan, että et sinä ole Kalle.
• ruokakipon ohi sivulletulot. Pitää pystyä tulemaan sivulle.
• ulos lähtiessä koira paikallaoloon ja taas hämykäskyjä, joilla ei saa vapauttaa itse itseään.
• Oililla "käy siihen" tarkoittaa, että makoile lonkalla. Silloin ei saa maata maahanmeno-tyylisesti jalkojen päällä. Kiira-ajatus: asennon vaikuttaminen myös mielentilaan!
• Tunnari: viedään oma ja väärät normaalisti, sitten täyskäännös ja ohjaaja vie vastakkaiseen suuntaan yhtä kauas oman kapulan. Lähetetään ensin etsimään yksi, palkataan se, käännytään ja lähetetään sinne, missä on oma ja väärät. Kiira-ajatus: tällainen, missä homma jatkuu nopeasti, voisi auttaa kapulan pureskelemiseen.
• Seuruu: pysähdy, jos leviää > "oijoi, miten sinä siellä olet" > palkkaa kun on oikeasti hyvä. Älä salli huonoa seuraamista ja palkkaa superhyvin kun on hyvä.
• Seuruu: lelu vasemmassa kädessä ja siitä luopuminen on nykyään yleinen tapa opettaa. Nostaa virettä ja vahvistaa oikeaa fokusointia > olisi tosi hyvä Kiiralle!
• Nouto: jes-sanaa eli leluun vaihtamista voisi vahvistaa kahden lelun leikissä ajoittamalla sanan siihen kohtaan, kun koira vaihtaa lelua.
• Luoksetulon stopit: peruuttaen ja juosten peruuttaen. Jos falskaa jo näissä, ei voi olla hyvä kokeenomaisesti suorallakaan. Jos on huono, ota seuraava lähemmäs eli helpota, että onnistuu. Vasta kun pystyy tekemään kriteerin mukaisesti kaikissa tilanteissa (naminheittely, kierrot, putkesta), voi kokeilla suoralla. 
• Luoksetulo: jeejee-laukalla ja hyvillä stopeilla saa hyvät pisteet. Arvosta hyviä stoppeja enemmän kuin kovaa luoksetulovauhtia.
• Tunnarikapulan pito: selkeä "äp äp" aina, kun alkaa pureskella, ja silti pitää tulla sivulle asti.

Mette

• Ensisijaisen tärkeää on se, että liikkeiden aluissa ollaan yhdessä. Liikkeidenalut on kiva, yhteinen juttu! Tee niistä sellainen!
• Kokeenomaisissa Metteä ei tarvitsisi palkata liikkeiden lopuissa oikeastaan ikinä. Sosiaalinen palkka, siirtymä seuraavaan aloituspaikkaan, liike alkaa > jes, bileet ja palkka tässä kohtaa.
• Kääntäisi siis kuvion ihan kokonaan toisinpäin, koska nyt Mette odottaa palkkaa liikkeiden lopuissa, mutta ei aluissa, vaikka niitä on satunnaisesti palkattu. 
• Mettetavoite: olla liikkeiden aluissa niin iloinen, että pystyisi leikkimään. Nyt leikkii liikkeiden lopuissa, mikä kertoo siitä, että odotusarvo kaikkeen kivaan on vain siellä päässä.
• Mette ei ole aikoihin tehnyt kehääntuloja kehän ulkona olevan kipon kanssa, voisi palata niihin nyt! Asenne on mennyt niin paljon eteenpäin, ettei varmaan enää lamaannu yhtä pahasti kipollemenemisen kieltämisestä.
• Oili puhuu ihanasti siitä, että koira ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä. :) Mette-esimerkki: pureskeleeko se kapulaa siksi, että se ei tykkää tuoda sitä mulle vai siksi, että se ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä? Jälkimmäinen!
• Ei kannata ottaa tyhmiä pieniä pistemenetyksiä huonoista noutojen lopuista. Opeta pitämään kapulaa kunnolla loppuun asti. Kädet menee pois + "äp äp" heti, jos suu alkaa aueta. Kun pitää hyvin > jes (jolloin koira saa liikkua) > saa palkkaa mutta se ei tule perusasentopaikalla.
• Hyppynouto: "äp äp" heti kun suu alkaa käydä, silti koiran pitää tulla sivulle asti. Sitten jätetään uudestaan, kutsutaan uudestaan jne. Palkataan, kun tulee purematta sivulle.
• Luoksetulo: saan pysähtyä vrt. joudun pysähtymään. Nosta pysähdysten arvoa!

Yleistä

• Koira on hyvä tai huono. Jos sallit "ihan kivan", alkaa koira kohta tehdä koko ajan vain "ihan kivan".
• Treenaa seuraamista. Intensiivinen seuraaminen on nii-in siistin näköistä.
• Kokeeseen pitää mennä rinta rottingilla. Maailmassa on kamalampiakin asioita. Minä SAAN mennä kokeeseen. Ole ylpeä koirastasi!
• On aika paljon koiria, jotka saavat liikkeiden väleissä mennä ja nuuskutella, ja jotka eivät edes osaa "käy siihen"-käskyä. Ja sitten mä stressaan, jos mun koira vilkaiseekin lyhyesti jonnekin... Onko se suuri ongelma? :)
• Kiira-ajatus: mielikuva Kiirasta, joka valvoo öisin ja miettii, että miksiköhän se ihminen laittoi niitä nameja mun eteen eikä antanut ottaa niitä, entä jos se ei tykkää musta, mitähän se keksii mun pään menoksi huomenna... minä en ansaitse huonoja yöunia. :)
• Loppujen lopuksi se on vain koira ja tämä on vain tokoa. Vaikka maailman paras harrastus onkin. ♥

Ajattelin alkaa videoida Kiiran treenejä, ihan tällaisia kotijuttujakin, että voisi jälkikäteen katsoa ja miettiä sen ajatuksia ja asennetta. Tässä tältä aamulta. Yllättävän kiltisti se oli, vaikka käyn alussa keittiössä enkä näe sitä. Maahanmeno namien päällä on vaikeaa.

Satasella

Mietin tuon edellisessä postauksessa purkamani Lahden kokeen jälkeen, että Meten treeneistä pitää saada laadukkaampia. Nyt kun sen työmoraali on saatu hinattua ennenkokemattomalle tasolle, kokonaisen suorituksen jaksaminen ei ole enää (kopkop) ongelma. Nyt pitäisi ehkä taas hetkeksi palata vahvistamaan teknisiä yksityiskohtia, sillä esimerkiksi noutokapulan nostoa ei ole ikinä mitenkään erityisesti treenattu. Kun nostoihin ei ikinä ole ollut mitään kriteeriä, niin ei ihme, että iloisessa koevireessä alkaa pulikat lennellä ynnä muuta ylimääräistä.

Nyt Mette onkin treenannut nostoa ja kapulan palautusta lelulla. En olisi vielä varmaan vuosi sitten uskonut, että Meten kanssa voisi ikinä tällaisia juttuja treenata, koska se jaksoi leikkiä ehkä yhden toiston ja seuraavalla meni jo ravia eikä lelu kiinnostanut. Mutta nyt on nyt, ja nyt tämä on toiminut tosi hyvin! Mette ei uskalla tiputtaa kapulaa matkalle jes-sanalla, mutta silti olen saanut sen tulemaan luokse kiireellä. Vähän vielä mietityttää, noinkohan saan leluodotuksen siirrettyä koemaisiin olosuhteisiin (uusissa paikoissa leikkiminen ei vieläkään ole niin vahvaa kuin kotikentällä), mutta katsotaan.

Mette on vähän sellainen käsijarru päällä -koira. Vaikka se näyttäisi keskittyneeltä ja katsoisi mua, se saattaa miettiä liikaakin, eikä ole sellaisessa minä menen ja minä osaan -mielentilassa. Osittain varmaan ihan temperamenttiasia. Haluaisin kuitenkin vahvistaa voimaa tai päättäväisyyttä, millä sanalla sitä nyt sitten haluaakaan kuvata. Semmoista päättäväistä ja itsevarmaa juoksemista (huom, ei aivotonta juoksemista). Tiedän sen tulevan Metelle varmuuden kautta. Siksi niitä yksityiskohtia. Superpalkka ja seuraavaan treeniaiheeseen, jos tekee jonkin asian ensimmäisellä yrityksellä tosi hyvin.

Prosenttiajatus lähti kuitenkin Kiirasta. Kiira ei sekään anna sataa prosenttiaan, tai on se kyllä aina satasella läsnä eikä mieti menneitä tai tulevia (kuten minä ja Mette toisinaan), mutta se ei anna sitä satastaan mulle. Treenikaverit, muut koirat, roskat, levällään olevat treenitavarat, you name it, kaikki ovat potentiaalisia äiti mä käyn nopee tuolla -kohteita. Jos Kiiralla olisi ihan 100% motivaatio tokoon/muhun (tai edes sinnepäin), se ei huomaisi suurinta osaa häiriöistä. Joskus se ei huomaakaan, ja ne ovat tosi kivoja treenejä, joissa muu maailma unohtuu itseltänikin.

Jos Kiira olisi ihmislapsi, se juoksisi kaukana mun edellä huvipuistoon ja juoksisi hetken päästä ohi silmät hehkuen, äiti, äiti, mä kävin jo viidessä laitteessa. Ja kun kysyisin, ostetaanko hattaraa, se huutaisi heti JOOO, mutta juoksisi samaan aikaan kohti seuraavaa laitetta. (Meten saisi taluttaa kädestä karusellijonoon, ja siinä se tuijottelisi maata ja kuiskaisi hiljaa, että äiti, voiksä tulla mun kaa kun mä en halua mennä yksin.)

Ja eihän se niin voi mennä. 

Kato äiti, mä tein hienon kampauksen.

Kaikkeen ilman aivoja tapahtuvaan hillumiseen on tietysti yritetty puuttua enempi vähempi ystävällisellä puhuttelulla. Joskus ajat sitten Kiira vielä pyristeli vastaan, kun pidin sitä poskivilloista kiinni, mutta sen suhteen luovutettuaan meininki on ollut lähinnä kiva kun kannattelet mun päätä -tyylistä. Kiiran saisi varmaan kantaa joka aamu ovesta ulos niskasta, eikä se silti olisi moksiskaan. Antaa kantaa vaan.

Äiti, äiti... puhutko mulle?

Oikeastaan koko helmikuun ruokin Kiiraa treeneissä ja arjen tilanteissa, en antanut kiposta ruokaa kuin pahimmassa kiireessä. Ainakin nyt tuntuu, että Kiiran asenne on alkanut muuttua. Nyt sillä ei enää ole niin vahva luotto siihen, että illallinen kyllä tarjotaan, vaan Meten ruokakipon kolistessa se hipsii varovasti paikalle ja istuu kiltisti odottamassa, että josko hänellekin vaikka ihan vähän tarjottaisiin.

Tuoreempi juttu on loppupalkkapurkin käyttö, mitä on nyt tehty vajaa pari viikkoa. Olen pitänyt siellä ekstraherkkuja, mutta jossain vaiheessa voinee vaihtaa ihan vain yhteen murskattuun lihapullaan tai vastaavaan. Treeni on selvemmin ajanjakso, joka alkaa aloitusrutiinista (kentälle meno ja parit perusasennot) ja päättyy lopetusrutiiniin (palkkapurkki). Keskity se näiden välinen hetki mun kanssa tekemiseen ja saat palkan.

Äiti kun mä en oo ennenkään pessyt pyykkiä.

Kolmas juttu saatiin viime keskiviikkona Elinan ongelmanratkaisupajasta (kiitos tästäkin!), ja sitä kuvailkaamme tässä vaikka sementtipylvästaktiikaksi. Kiira ei ollut useaan viikkoon päässyt MATO-treeneihin (koska Mette ja Meten koevalmistelut), ja tuli tietysti intoa puhkuen kentälle, ja oli heti menossa nuuhkimaan ties mitä nurkissa olevaa tavaraa. Yksi kielto ja jos ei sitä kuunnellut, hain sen narunpätkään killumaan. Kun hetken hilluttuaan (narussa pystyi mm. jäystämään narua, pyörimään, vetämään, yrittämään maahan lysähtämistä) katsoi mua, kehut ja työt jatkuu. Kaksi tai kolme kertaa tätä tarvitsi tehdä, ja sitten kappas, Kiira oli ihan eri asenteella mukana. Ollaan nyt kolmesti treenattu tuon jälkeen, ja Kiira on ollut jokaisessa tosi keskittynyt. Eiköhän se jossain kohtaa vielä mokaa, ja sitten päästään muistuttamaan samalla tyylillä. Toivottavasti tämä olisi se juttu, jolla saataisiin Kiiraa vähän vakavoitettua. Se on kiva koira, mutta kuten sanottu, se on vähän liiankin tyytyväinen itseensä.

Ehkä sitten vielä neljäntenä kohtana kentälle tuleminen, koska siitäkin oli puhetta keskiviikkona. Vaikka pieni ääni sisälläni sanoo, että siistiä, kun koira haluaa mennä kentälle, niin... Ei voi antaa Kiiran juosta huvipuistoon ja odottaa, että se sitten siellä yhtäkkiä muistaisi mun olemassaolon. Kiiran pitää siis jatkossa tulla kentälle niin, että se pitää jonkinlaista kontaktia muhun (= kulkee mun tahdissa ja pitää mua silmällä). Syystä tai toisesta se on kyllä näissä viimeisimmissä treeneissä tullut kentälle suhtkoht siististi (eli ottanut yhden loikan kohti kenttää ja sitten hypähtänyt takaisin ja tullut kontaktissa).

(Sivuajatus arkikäyttäytymisestä: jos se vähän enemmän joutuisi noudattamaan sääntöjä arjessa, se muistaisi hillitä itsensä paremmin treenikentälläkin. Arjessa se on kyllä vilkas, energinen ja toisinaan pikkuriikkisen rasittava, mutta kun varsinaisia ongelmia ei ole, niin olen antanut sen aika vapaasti elää pellossa toteuttaa spanieliuttaan.)

Kato äiti, kun mä oon näin kamalan söpö.

(Ajattelen aina kirjoittaa tosi lyhyesti, mutta minkäs teet.)