Mette on Oililla käynnin jälkeen seurannut. Seurannut, seurannut ja seurannut. Ollaan jopa lenkeillä raahattu välineistöä* ja pysähdytty jonnekin parkkikselle marssimaan eestaas. En normaalisti treenaa Meten kanssa kovin paljoa lenkeillä, koska suhtaudun edelleen vähän epäilevästi sen motivaation riittämiseen. Nyt asennetta on kyllä riittänyt, kun seuraamisesta on tehty jokapäiväinen juttu. Päivä ei lopu, ennen kuin lähikenttä on sahattu pariin kertaan eestaas.
Ja sitä lähikenttää on tosiaan sahattu. Aika nopeasti sitä tottuu tekemään pitempiä pätkiä, kun vain päättää lopettaa sen palkkaan-aina-viimeistään-10-metrin-seuraamisen-jälkeen-jutun. (Tarvii käydä Oililla asti kuulemassa, että koiran ongelma ei tosiaankaan ole siinä, etteikö se osaisi seurata, vaan siinä, että kokeenomaisissa sitä ei vaan kinosta hoitaa omaa tonttiaan...)
Mistä päästäänkin kokeenomaisiin, joita Mette on tehnyt taas sen jo tavaksi tulleen pari-kolme kertaa viikossa. Mutta nyt seuraaminen on ollut yksi liike joka ikinen kerta (ja lisäksi vielä liikkeidenväli-seuruut!). Jos ei ole kinostanut, niin sitten on väännetty. Pari tällaista vääntöä on käyty ja tullaan varmaan vielä käymäänkin, mutta pääasiassa asenne on ollut aika hyvä. Jos on ollut oikein tosi yritteliäs, on päässyt loppupalkalle seuruusta.
En ole nillittänyt nopeista katsekontaktin tippumisista (paitsi tietysti jos ottaa selvästi häiriötä jostain) enkä myöskään pärskimisestä, mutta olen harpponut reipasta vauhtia ja sanomista on tullut, jos Mette on jäänyt laahustamaan yksikseen. Ei ole kyllä montaa kertaa jäänyt. Vieraissa paikoissa on heti huonompi, ja se onkin asia, jota työstetään nyt: vieraita paikkoja, vieraita ihmisiä, kaikenlaista tapahtumaa.
*Välineistöstä: sahasin tennispallon auki ja tein siitä meidän hyperpalkan juoksuseuraamiseen. Ajattelin nostaa motivaatiota, että voin sitten hyvällä omallatunnolla alkaa nillittää. Noooo, viikon sain heitellä kanafileellä täytettyä tennispalloa, mutta sitten tuli rakkaalta treenikaverilta noottia, että tee jotain, Mette on sivusuunnassa viiden metrin päässä. Nyt on kaksi kertaa sitten nillitetty myös juoksusta ja Mette on niissä kyllä skarpannut nopeasti.
Pääasiassa on näyttänyt ja tuntunut tältä:
Kiira on a) odottanut omaa vuoroaan. Koska se mettekoiran kävelytys ympäri kenttää ei toisinaan näytä loppuvan sitten millään.
b) seurannut:
Ehkä Meten kanssa marssiminen on vaikuttanut jotenkin siihen, miten toimin Kiiran kanssa. Kiira on ollut ihan tosi siisti. Siis ei reikäpää-tavalla siisti vaan tosi korrekti ja sellainen jalan mukana liikkuva. :) Olen tykännyt sen asenteesta ihan tosi paljon.
(Okei, perusasentoon tulemiset ovat vieläkin työn alla. Nekin ovat siistiytyneet, mutta heti kun en tajua puuttua, niin menee törmäilyautomoodi päälle.)
c) noutanut:
Tein jonkun aikaa joka treenissä nostoja kutsumalla Kiiraa ennen kuin se ehtii kapulalle, millä tyylillä Kiiralle on tullut kivaa fokusta muhun. Nyt työn alla ovat perusasentoon kiepsahtaminen ja pito siinä. Jos Kiiralle antaa kapulan, se pitää sitä hyvin ja kestää kaikenlaista koputtelua ym., on aina kestänyt, mutta juostessa se vähän avaa suuta ja saattaa perusasennossa ärsyttävästi ihanvähän purra kapulaa. Huuli liikahtaa ja ilmeestä näkee, että sillä on itsensä viihdyttäminen käynnissä. Vähän inhottavaa pienenpienten asioiden viilaamista, mutta ei auta. Kaikki on kiellettyä tai kaikki on sallittua.
Kiira on käynyt hallilla kerran-pari viikossa ja ollut sielläkin aika kivasti töissä. Välillä pääsee vähän vinkunaa, kun kiihtyy agilitykoirien äänistä. Yhtenä iltana selän takana räyhäävä koira sai sen vähän enemmän ulos meidän kahden kuplasta. Mutta muuten on kanavoinut tarmonsa aika hyvin tekemiseen.
