Loppumietelmät

Vuosi on pyörähtänyt ympäri tavallaan tosi hitaasti, tavallaan tosi nopeasti. Tuntuu, että talvesta Vilin hoitamisineen ja keväästä gradustresseineen on ikuisuus. Kesä lomineen sujahti tulevaisuuden suunnitelmia miettiessä, syksy muuttoa suunnitellessa, toteuttaessa ja uuteen työhön sopeutuessa. Harrastettu on paljon, mistä kiitos sitkeille treenikavereille. Viimeiset puolitoista kuukautta ovat kuitenkin menneet – ikävä kyllä – puoliteholla, kun Metellä ja Kiiralla on ollut peräjälkeen tassuongelmia.

Tervetuloa kotiin, ja tervemenoa vartin hihnalenkille tassu paketissa.

Kirjoitan Kiiran tassu- ja korvaongelmista pidemmin myöhemmin. Tällä hetkellä Kirppu on lopettelemassa niin juoksuaan kuin parin viikon korvatippakuuriaankin. Kulkee sentään jo neljällä jalalla. :) Laskin, että viime toukokuun jälkeen se on ollut sairaslomalla treenaamisesta yhteensä yli kuukauden... Kertoo paljon. Toivon todella, että a) tämänhetkinen ruoka (lammasta ja tattaria) sopii sille, ja b) päästään joskus palaamaan rahvaanomaisempaan (lue: kukkaroystävällisempään) ruokalistaan. Ajattelin tässä päivänä eräänä jonottaessani kauppahallissa Reino Jokisen tiskillä, että kukapa olisi uskonut, että maailman ahneimmalle koiralle pitää hakea kotitreeninameiksi karitsan sydäntä, maksaa ja kieliä.

Nöyräksi vetää, vaan muistaapa taas arvostaa terveitä treenikavereita, jahka pääsemme monikkomuodossa treenaamaan. 

Joululomalla. Rakkaus.

Kiiran terveyshuolien lisäksi peukut pystyssä, että myös Mette (joka täytti kahdeksan) ja Vili (jonka ikä pitää melkein laskurilla tarkistaa... 17) pysyisivät hyvässä kunnossa. Meten kanssa on tarkoituksena ja toiveena edelleen treenata täysipäiväisesti – ja on nyt toki treenattukin, kun se on saanut sijaistaa Kiiraa mm. Oililla. Vilin näkö tuntuu entisestään heikenneen, varsinkin pimeällä. Korostuu tietysti nyt kun ei ole ollut edes lunta. Sitkeästi se silti lenkkeilee kolmesti päivässä. Jotkut päivät ovat jäykkiä ja jotkut vähemmän jäykkiä, mutta BoT-loimi tuntuu auttaneen hankalinta aluetta eli lannetta ja takapäätä. Pienellä haikeudella sitä usein pikkukoiraa katsoo, mutta samaan aikaan niin suurella kiitollisuudella.

Toivo(ta)mme siis tervettä ja harrastuksien osalta täysipainoista uutta vuotta 2016 meille, teille ja ihan jokaiselle!

Menkööt tämä pakollisesta tokokuvasta!