Ilman aivoja

Viikonloppu meni messarissa. Perjantaina oli tarkoituksena käydä Ojangossa tai jossain muualla tekemässä päivänvalo-tokot, mutta unohdin näyttelykengät Turkuun ja jotenkin se päivä siinä suhahti kenkiä metsästäessä. Oli muuten ainakin kolmas kerta tänä syksynä, kun ostin uudet kengät tokokokeeseen/agilitykisaan/näyttelyyn ja tulokset puhuvat puolestaan... tästä tulee ehkä joku mun onnen-juttu.

Näyttelyissä oli mukavaa, ei vähiten siksi, että naapurinpoika-Dalton pärjäsi kivasti: lauantaina VSP ja sunnuntaina PU2. Lauantaina Dalton oli vähän liian huoleton lihapullien suuntaan, joten sunnuntaina vaihdoin ne vinkuhiireen ja jopas parani spanielipojan keskittymiskyky. Daltonissa on jotenkin tosi paljon sitä, mihin joskus aikoinaan irlanninvesispanielissa ihastuin: se on energinen ja huoleton, vähän sellainen norsu posliinikaupassa. Se on myös aina yhtä onnellisena tulossa syömään lihapullia tai leikkimään vinkuhiirellä. Hauska koira.

Tätinsä Mette on myös jättänyt ajatustyön vähemmälle, varsinkin nyt kun hampaan poistamisen jälkeen ollaan edelleen otettu aika rauhallisesti. Tänään käytiin testaamassa TSAUn hallin uutta tekonurmea. Hyvästi pölyiset tassut ja mettekoiran surkea "suussani on hiekkaa"-ilme!

Tennispallo treenin jälkeen. Nolla hiekanmurua.

No, Mettehän oli kuin kesälaitumelle päästettu nuori hevonen. Ohjatussa meni merkistä läpi kohti keskikapulaa ja seuraavaksi haki oikean kapulan mutta meni se suussaan keskikapulalle... Ei kun voivottelut ja perinteinen pannasta oikeaan paikkaan -kävelytys kehiin. Onnistui kyllä sitten, kun mettekoira suvaitsi käyttää korviaan. Käskyllä lähti joka kerta oikealle kapulalle eikä keskelle, mikä on ollut aiemmin ongelmana. Se hyvä.

Seuruu oli tosi kivan tuntuista. Nyt kun katsekontaktin pitämistä on ihan oikeasti vaadittu vaikeissa tilanteissa, Mette on ruvennut välillä jopa tiivistämään seuraamispaikkaansa. Kiva lisäbonus.

Ruutua tehtiin myös EVL-tyyliin. Olen huomannut, että jos menen treenaamaan jonkun kanssa, teen helpompia juttuja kuin mitä yksikseni tekisin. Yksikseen on kiva näpertää EVL-liikkeitä ja sitten treenikavereille sanoa, että ei me olla paljoa treenattu ja ei tää koira oikeastaan mitään edes osaa. Vitsi miten typerältä kuulostaakaan auki kirjoitettuna. ;) Mutta aion nyt päästä tästä eroon.

Muutenkin nyt, kun mitään koetta ei ole kalenteriin merkittynä, Mette voisi ihan hyvin keskittyä EVL-liikkeisiin. Oikeastaan se osaa kaiken, mutta kokonaisuuksia on tehty tosi harvoin.... mikä ei ratkea viilaamalla niitä yksityiskohtia entisestään. Ihan pelkästään jotain "liike alkaa"-liikkurointia on tehty niin onnettoman vähän, että siihen voitaisiin totutella vaikka tästä päivästä eteenpäin.

Paras osuus reissuviikonlopuissa: jääkaapin tyhjennys.

Kiira on tehnyt semiahkerasti kotona kaukoja, jäävien asennoissa pysymistä, seuraamista yms. yms. Kaukoihin on tullut parempaa ajatusta, kun olen vähentänyt toistomääriä ja antanut superpaljon palkkaa oikeista vaihdoista. Varsinkin m-s-i on vaikea, koska seisomisasennossa Kiira on niin pitkänä, että mieluummin yrittää valua takaisin maahan kuin mennä istumaan.

Eilen Kiiralla oli hyvät treenit Vantolla: tehtiin ensinnäkin kentälle saapumista. Sahattiin pari kertaa Torreksen ohi, koska Kiira oli menossa sinne onnellisena kuin pieni pentu. Tämä on myös sarjassamme muuttuu NYT, koska se ohi pääseminen ei ole paljon vaadittu kun Kiira pystyy kuitenkin poistumaan kentältä muita koiria vilkaisematta.

Siellä kentällä Kiira teki noutoa, jossa se pitäisi saada keskittymään enemmän perusasentoon. Tavaroiden tuominen mulle ei ole ylipäätään ollut sille kovin tärkeä asia, tai ehkä en vahvistanut sitä tarpeeksi pentuaikana. (Mette-pentua kehuin kaikesta kantamisesta, mutta toisaalta Mette ei ollutkaan niin kova tuhoaja kuin Kiira. Meten suussa käynyt lapanen oli korkeintaan kuolainen, mutta Kiiran suussa käynyt lapanen oli... no, entinen lapanen.) Nyt tehtiin niin, että olin selin Kiiraan, näytin namikättä ja kutsuin Kiiran sivulle. Vaikutti toimivalta. Näen jo tulevaisuuden häiriötreenit, joissa paluumatkalla lentää leluja yms. ja silti Kiiran pitää keskittyä tulemaan kapulan kanssa sivulle.

Häirittynä tehtiin ruutua ja seuraamista. Kiira on tavallaan hyvä häiriöissä, mutta eka kerta sen täytyy aina mokata ennen kuin muistaa pelin hengen. Nyt yritin olla hakematta sitä pannasta, menin vain kohti ja toruin sekä viittomin ohjasin oikeaan paikkaan. Taas muutoslistalle: Kiiralle jotain vastuuta sen omista vääristä valinnoista. Sen pitäisi itse nähdä vaivaa ja siirtää itsensä oikeaan paikkaan, pois häiriöiden luota. Siitä on varmaan vain kivaa, kun äippä taluttaa pannasta eikä itse tarvitse miettiä, minne on menossa. (Se on tavallaan Metteä fiksumpi koira, tai ehkä oppimiskykyisempi, mutta välillä se on kyllä niin aivoton ettei toista olekaan. <3)

Kiira teki myös parin minuutin paikkamakuun. Se haisteli paljon tavallista enemmän (mihin puutuin), joten pitää seurata, jos semmoinen jatkuu. Kotona tietty makoilee tosi kiltisti. On myös ollut jo pitkään suora, en edes muista milloin olisi viimeksi mennyt lonkalle. Hyvin siis edistyy.

Matkustusmukavuus huipussaan.