Mette on paranemaan päin. Ennen ruokaa on tehty lihapullien kanssa varsinkin seuraamista, jossa on nyt päästy jopa ruokakupin ohi katseen tippumatta. Se on ollut meidän piiiitkän ajan keittiöhaaste: Mette on väistänyt kuppia ja jäykistellyt, mutta eilen oli suorastaan rento. Kohta voidaan varmaan tehdä seuruuta kupin yli ja ympäri monta kierrosta ennen ruokailulupaa.
Tänään Meten ilme oli näkemisen arvoinen, kun se pääsi kentällä hommiin. Ressukka on nyt saikkunsa aikana saanut vain istua reunalla ja heilutella häntäänsä toiveikkaana. Mette oli superinnokas ja yritti ennakoida, ryysiä sekä olla kaikilla muilla tavoin huoleton, mistä kaikesta toruin ja laitoin sen tekemään uudestaan. Hauska peli: kulkea kenttää ympäriinsä kuin ei koiraa olisi olemassakaan (koska on Meten tehtävä seurata minua eikä päinvastoin), sivusilmällä katsoa koiraa ja yrittää aloittaa "voivoivoi...."-litania mahdollisimman nopeasti, kun katsekontakti tipahtaa. Alkuun helppoa, kun Mette pärski innostuksissaan joka askeleella, mutta lopussa sai jo tehdä joka askeleella käännöksiä ja kävellä aitoja päin, että Meten katse herpaantui.
Mietin kotiin kävellessä taas sitä, miten paljon Mette on oppinut kevään jälkeen. Sitähän ei silloin voinut torua yhtään, kun se vain passivoitui ja meni laamaksi. Nykyään se tietää, että vaikka torun, en ole vihainen sille, vaan haluan vain kertoa, että tää tokojuttu tässä on mulle tosi tärkeää ja töistä ei voi spanielit lähteä ennen kuin ne on kunnolla tehty. Toki sitten kun joku juttu tehdään kunnolla, siitä saa kolme lihapullaa kahdeksaan osaan pilkottuna ja yksitellen syötettynä. <3
Kiira oli MATO-treeneissä keskiviikkona ja perjantaina, ja tänään tein sen(kin) kanssa lähikentällä. Se on ollut tosi hyvä. Kertoo ehkä eniten Kiiran viikosta, että keskiviikkona Elina sanoi sen näyttävän nöyrältä ja itse kirjoitin treenipäiväkirjaan, että se oli jotenkin tosi tyynen ja järkevän oloinen.
Tässä on Kiiran keskiviikkotreenejä videoituna. Pitäisi videoida useamminkin. En esimerkiksi tiennyt, että Kiira heiluttaa häntää seuraamisessa... Ja no, mun näkövinkkelistä se ei kyllä näytä puoliksikaan näin söpöltä.
Perjantaina Kiira oli vielä keskiviikkoistakin parempi. Ehkä siksi, että se teki ensimmäisenä, ja makoili hallissa käskyn alla vartin verran ennen kuin aloitettiin...? Keskiviikkona se taisi olla kolmas koira, ja tuli autosta suoraan vuorolleen. Tarkoituksellinen lenkkeilyttäminen/väsyttäminen/hengauttaminen on mulle aika vierasta, kun olen Meten kanssa tottunut siihen, että vireen puolesta olisi parasta tyyliin kantaa koira kentän laidalle. Kiiralla tulee olemaan ihan erilaiset koerutiinit, sille varmaan täytyy tehdä koepaikoilla jotain kuuntelujuttuja ja muistutteluja. Mikä on ihan kätevää varmaan myös.
Kiira on ottanut projektikseen paikallaolot, koska eivät ne itsekseenkään valmistu. Muuten Kiiralla ei kauheasti projekteja olekaan (alokasluokka-näkökulmasta), koska kuulemma sen seuruu ei ollutkaan niin levällään kuin luulin. "Ei se tuon tiiviimpi voi olla", ai eikö? No, ei sitten. Problem solved.
Ensi viikon ohjelmassa on varmaan kokeenomaisuutta, temppuratoja/muuta kuuntelua ja häiriöjuttuja. Kuuntelujuttuja olen yrittänyt keksiä keittiötokoihinkin. Eilen tehtiin sellaista, missä Kiiran piti juosta eteisen matolta ("takas") koiraportin läpi toiseen huoneeseen ("huone"). Ruokakuppi reitin varrella. Ei se kipolle uskaltanut mennä, mutta voi kun sen ajatus oli alkuun niin paljon ruoassa, että pari askelta kipon jälkeen se jäi hämmästyneenä miettimään, että mihin hemmettiin mä olinkaan menossa. Nojasin siinä seinään ja seurasin eläinkoetta välillä käskyjä toistellen ja välillä voivotellen. Ja tunsin kerrankin olevani ylivoimaisessa johdossa tässä meidän välisessä pelissä. 6–0-voitot, täältä tullaan.
Mietin kotiin kävellessä taas sitä, miten paljon Mette on oppinut kevään jälkeen. Sitähän ei silloin voinut torua yhtään, kun se vain passivoitui ja meni laamaksi. Nykyään se tietää, että vaikka torun, en ole vihainen sille, vaan haluan vain kertoa, että tää tokojuttu tässä on mulle tosi tärkeää ja töistä ei voi spanielit lähteä ennen kuin ne on kunnolla tehty. Toki sitten kun joku juttu tehdään kunnolla, siitä saa kolme lihapullaa kahdeksaan osaan pilkottuna ja yksitellen syötettynä. <3
Kiira oli MATO-treeneissä keskiviikkona ja perjantaina, ja tänään tein sen(kin) kanssa lähikentällä. Se on ollut tosi hyvä. Kertoo ehkä eniten Kiiran viikosta, että keskiviikkona Elina sanoi sen näyttävän nöyrältä ja itse kirjoitin treenipäiväkirjaan, että se oli jotenkin tosi tyynen ja järkevän oloinen.
Tässä on Kiiran keskiviikkotreenejä videoituna. Pitäisi videoida useamminkin. En esimerkiksi tiennyt, että Kiira heiluttaa häntää seuraamisessa... Ja no, mun näkövinkkelistä se ei kyllä näytä puoliksikaan näin söpöltä.
Perjantaina Kiira oli vielä keskiviikkoistakin parempi. Ehkä siksi, että se teki ensimmäisenä, ja makoili hallissa käskyn alla vartin verran ennen kuin aloitettiin...? Keskiviikkona se taisi olla kolmas koira, ja tuli autosta suoraan vuorolleen. Tarkoituksellinen lenkkeilyttäminen/väsyttäminen/hengauttaminen on mulle aika vierasta, kun olen Meten kanssa tottunut siihen, että vireen puolesta olisi parasta tyyliin kantaa koira kentän laidalle. Kiiralla tulee olemaan ihan erilaiset koerutiinit, sille varmaan täytyy tehdä koepaikoilla jotain kuuntelujuttuja ja muistutteluja. Mikä on ihan kätevää varmaan myös.
Kiira on ottanut projektikseen paikallaolot, koska eivät ne itsekseenkään valmistu. Muuten Kiiralla ei kauheasti projekteja olekaan (alokasluokka-näkökulmasta), koska kuulemma sen seuruu ei ollutkaan niin levällään kuin luulin. "Ei se tuon tiiviimpi voi olla", ai eikö? No, ei sitten. Problem solved.
Ensi viikon ohjelmassa on varmaan kokeenomaisuutta, temppuratoja/muuta kuuntelua ja häiriöjuttuja. Kuuntelujuttuja olen yrittänyt keksiä keittiötokoihinkin. Eilen tehtiin sellaista, missä Kiiran piti juosta eteisen matolta ("takas") koiraportin läpi toiseen huoneeseen ("huone"). Ruokakuppi reitin varrella. Ei se kipolle uskaltanut mennä, mutta voi kun sen ajatus oli alkuun niin paljon ruoassa, että pari askelta kipon jälkeen se jäi hämmästyneenä miettimään, että mihin hemmettiin mä olinkaan menossa. Nojasin siinä seinään ja seurasin eläinkoetta välillä käskyjä toistellen ja välillä voivotellen. Ja tunsin kerrankin olevani ylivoimaisessa johdossa tässä meidän välisessä pelissä. 6–0-voitot, täältä tullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti