No replay no rewind

Takana on jo kuukausi sheltitöntä elämää. En pysty enkä haluakaan sanoa, että elämä jatkuu, mutta elämä soljuu kyllä eteenpäin. Vieläkin tuntuu käsittämättömältä, ettei Viliä vain enää ole. Muutaman kerran on tullut järjetön itkukohtaus, mutta muuten olen löytänyt jonkinlaisen sisäisen rauhan. Vili ei ollut vain pikkukoira, se oli mun lapsuus, mun nuoruus ja mun aikuistuminen. Se ei ollut pala mua, mutta se teki musta tämän mitä olen. Ja siksi jokin siitä on kyllä täällä vaikkei se fyysisesti täällä olekaan. 

Snif.

Spanieleiden kanssa on tietysti nyt ollut tavallistakin helpompaa nauttia elämästä ja siitä, että niiden kanssa on mahdollisuus mennä ja harrastaa. Oltiin 12.7. Oililla ja vaikken ollut saanut edellisenä yönä juuri unta Vilin takia (normaalisti olen ihan maajoukkuetason nukkuja), oli tosi hyvä käynti taas kerran. Puhuttiin Oililla mm. siitä, että vaikka itsekin tiedän, ettei Mette ole maailman teknisesti taitavin koira, se ei silti tarkoita etteikö se olisi valionarvon arvoinen. Oili puhuu aina niin järkeviä. :)

 

Metu kesällä Ojangossa.

Mette ehti jo avata syksyn koekaudenkin. Ensimmäinen koe Maskussa oli aika hyvä. Vähän spontaania aivottomuutta (lotossa kierron jälkeen suunta kohti ruutua, minkä sain kuitenkin korjattua), mutta kokonaisuus toimi eikä Mette ollut kiinni purkissaan. Vastasi sosiaaliseen palkkaan tosi kivasti ja oli liikkeiden väleissä aktiivinen. Saatiin kuitenkin nolla lotosta ja olisiko ollut jostain muustakin liikkeestä.

Sitten oltiin Sastamalassa, jossa asenne ei ollutkaan yhtään niin hyvä. Hitsiläinen. Ennen kehää -kuvioissa Mette oli alkuun vähän aivoton (pärski ym.), mutta häiriöjutuilla se tsemppasi ja oli lopulta tosi, tosi kiva. Mutta kehään se ei tullut yhtään tarkkana. Yksilöliikkeet olivat kolmessa osassa ja yritin joka välissä tehdä vähän eri asiaa. Asenne vähän parani loppua kohden, kuten sillä on tapanakin parantua. Nollattiin ekan setin z asenteella ja vikan setin lotto, kun Mette jostain syystä jäi esteeseen kiinni (ei mikään tyypillinen vika, joten siitä en ole huolissani).

Viimeisimpänä oltiin Forssassa. Päivä oli lämmin ja olin vähän jopa huolissani Metestä, koska se vaikutti väsyneeltä. Sen kuumankestävyys on aina ollut huono, mutta en tiedä, oliko tässä nyt taustalla jotain muutakin...? Mette kyllä teki kaiken (yksi tuplakäsky taisi tulla), paitsi lotossa vain kieltäytyi bongaamasta kiertokartiota. Asenne oli eri tavalla huono, kuin mistä yleensä käymme keskusteluja ja se oli sellainen asia, mikä jäi tässä kokeessa askarruttamaan. Tein ennen kehää aimo kasan häiriöjuttuja.

Olen aika lailla yrittänyt saada asenneongelmaa esille koko kesän, siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisinaan Mette tulee huonosti treenikentällä ekalla yrityksellä, mistä varmaan pitäisi sanoa sille voimallisemmin. Pääasiassa on kuitenkin ollut tosi kivalla asenteella. Viime aikoina olen ehkä tehnyt vähän liikaakin asenneasioita. Ei ehkä pitäisi kaivaa ongelmaa joka kerta väkisin esille, jos Mette on treenissä tosi kiva? Pitää myös muistaa tehdä sen kanssa välillä superhelppoja treenejä, koska motivaatio on kuitenkin kaiken a ja o.

Kirpusta joku kesäkuva.

Kiira-koira puolestaan on kovasti harjoittanut agilitytaitojaan. Koska se on ylipäätään elossa (heh), ilmoitin sen Run For Funin Tanjan ratakurssille. Tähän asti treenit ovat olleet ulkokentällä, jossa Kiira ei ole leikkinyt kovin hyvin, mutta muuten olen tykännyt kurssista tosi paljon. Kiira on pysynyt kuulolla, vaikka toistoja tulee suht paljon ja rata keskeytyy vähän väliä. Oman seuran viikkoryhmä toimii kivana tasapainotuksena, kun siellä teemme helpompaa rataa. 

Kujakeppiprojekti ei ole edennyt toivomallani tavalla. Olenkin nyt ruvennut kylmästi taluttamaan Kiiraa tavallisista kepeistä läpi. Eteenpäin ei pääse, ellei mene oikeasta välistä. Luulen, että läpimurto on lähellä. Kujakepeillä Kiira osaa jo hakea monenlaisia kulmia, kestää sivuirtoamista ja sen tekniikka on kiva, joten olen toiveikas, että sen kepeistä tulee lopulta hyvät.

Kiira oli tänään peräti ensimmäisissä epiksissään. Vielä keväällä koko radan pääseminen tuntui ihan utopialta, mutta liekö sitten tottumus, pitkä kesätauko (juoksut ja muu), oma parantunut juoksunopeuteni (olen alkanut taas maaniseksi lenkkeilijäksi), lelupalkkaukseen vaihtaminen vai mikä, mutta ollaan edistytty tosi paljon. Mikä on toooosi kivaa. Agility on tehnyt tosi hyvää meidän väleille, minkä huomaan ainakin omassa asenteessani myös tokotreeneissä. :) Toko on edelleen Kiiran(kin) ykköslaji ja syy myös agilityn harrastamiseen. 

Tulipas taas tekstiä. Lopetamme perinteiseen päivän lainaukseen: