Ajattelin, että Kiira voisi tehdä vielä yhden jäljen tälle syksylle. Jos sitten ensi keväänä jo joku alkukauden koe...? Tämä oli nyt kai Kiiran kolmas jälki tälle kesälle. Viime vuonna se jäljesti myös muutamia kertoja, ja silloin ensimmäisenä kesänä (onko Kiira ollut mulla näin monta kesää jo...?) kerran vai kaksi lyhyitä vauva-jälkiä.
Kesän ensimmäinen oli vasta heinäkuussa. Se oli varmaan 300-400 metriä pitkä, semmoista perusmustikkametsää ja osin kalliota. Oli kuuma päivä, mutta Kiira jäljesti kivasti. Kallio-osuudella se vaihtoi ilmavainulle (se on selvästi Metteä maavainuisempi muuten) ja oli herkemmin hukassa. Taisin kokeilla piilottaa ruokaa makauksiin, mutta niistä Kiira ei kyllä piitannut vaikka muuten ahne onkin.
Toinen oli Vantaalla, varmaan elokuuta. Silloin oli myös lämmintä ja metsä oli kuiva. Tästä ei jäänyt mitään erityistä mieleen, selvittiin kaadolle asti. Kiira taisi yrittää oikoa jonkun kulman. Matkaa oli varmaan taas sellaiset 300 metriä.
Tänään olikin sitten pikkuisen kalseampaa, yöllä oli varmaan ollut pakkastakin. Eilen jälkeä tehdessä tuli vähän mutkia (lue: jyrkkä kalliotiputus) matkaan, joten lopullinen jälki oli varmaan vain parisataa metriä pitkä. Sen jyrkän kallion alakautta kiertävällä reitillä olikin sitten "pari" kaatunutta puunrunkoa, mutta olin siinä vaiheessa jo niin täynnä koko jäljenvetoa, että kiipesin läpi vaan. Piti tänään vähän tuuppia Kiiraa isoimpien yli, ups.
 |
| Menomatkalla oli jo näin itseensä tyytyväinen ilme. |
Kiira oli valjaita pukiessa innoissaan (tosin milloinpa se ei olisi) ja kuunteli mun jäljestämään-höpötystä sen näköisenä että ymmärsi mitä on tulossa, meni myös aloitusmakaukselle määrätietoisesti. Jäljellä se kuitenkin aloitti aika rauhallisesti, minkä takia jäin miettimään, että onko sillä nyt kuitenkaan millainen käsitys tästä touhusta. Vauhti kyllä kiihtyy sitten matkan varrella. Jotenkin Kiiran luonteella olettaisin, että se sähläisi enemmän, mutta se menee oikeastaan aika kivan keskittyneesti.
Jälki kulki alkuun pellonreunaa, missä Kiira meni kiltisti nenä maassa. Kulmia oli kolme, ja Kiira haisteli ne oikein perusteellisesti. Hyvä. Olin vain hyppyyttänyt sientä niissä. Parikymmentä metriä ennen kaatoa Kiira vaihtoi ilmavainulle: en ole varma johtuiko kaadosta vai takana olevasta pellosta, jolta tuli melkoinen puhuri. Nuuskutteli pitkään ja huolella sorkkaa, otti sen mukaan kun pyysin.
Tehtiin ennen kotiinlähtöä parit noutoharjoitukset sorkan kanssa. Ensimmäisellä kerralla Kiira yritti omia sorkan, mutta kerran kun hain sen takaisin toruen, niin seuraavalla yrityksellä tulikin laukkaa mulle asti. Tuommoista voisi tehdä toistekin, vaikka ihan tavallisen lenkin yhteydessä. Tai lyhyitä laahausjälkiä sorkalla? Haluaisin vahvistaa sitä, että sorkan kantaminen on tosi hyvä homma. Plus Kiira on muutenkin aika itsenäinen jäljellä (tänään se varmaan ekan kerran ikinä vilkaisi mua jäljen aikana, kun jäin kiinni yhteen niistä puunrungoista... katse oli halveksiva :D), joten haluaisin myös vahvistaa mielikuvaa, että tämä(kään) laji ei ole vaan itseään erinomaisina pitäville pikkuspanieleille vaan tiimiin kuuluu myös toinen osapuoli.
 |
| Sorkkakuva jäi ottamatta, kelpaisko bussikorttikuva? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti