Näin tuntuu mettekoira tällä hetkellä ajattelevan. Siitä on kasvanut sellainen lätkä...eikun tokofanaatikko, että se kyllä tietää millaisilla säännöillä tätä peliä pelataan. Rauhallisella hihnalenkilläkin jos kutsun sitä nimeltä, se oikein loikkaa mun luo ja katsoo sen näköisenä, että tein muuten ekalla käskyllä. Alahan kaivaa sitä lihapullaa, puusilmä.
Tällä viikolla on tehty varsinkin ruutua, luoksetuloa ja tunnaria. Mette on testaillut, että löytyykö säännöistä aukkoja, joista porsas voisi juosta läpi. Tuntuu siltä, että kaikki on palasina, vaikka toivottavasti ihan näin ei ole. Nämä ovat kuitenkin olleet tosi kivoja treenejä, koska aina jää jotain hampaankoloon seuraavaa kertaa varten ja treeni-ideoita on pilvin pimein.
 |
| En minä fuskaa, minä vain olen hölmö spanieli. (toissa kesältä tämä kuva) |
Ruudussa kaukaa lähetettynä ei ole pystynyt joka kerta menemään edes kosketusalustalle. Tai siis pystyisi varmaan, mutta ajattelee siinä vaiheessa jo tulevaa palkkaa. Kuola vain valuu, kun mettekoira juoksee eestaas ja on joka kerta yhtä varma, että nyt se palkka tulee kun melkein menen ruutuun. Tänään tehtiin häiriöruutua (heitin pallon koiran jalkoihin vähän ennen ruutua) ja se olikin hyvä, siinä Mette joutui oikeasti keskittymään päästäkseen ruutuun/kosketusalustalle.
Luoksetulossa maahanmeno on parantunut, mutta nyt Mette on ruvennut tekemään asentoja (myös istumista) omavalintaisessa järjestyksessä. Joskus harvemmin myös yrittää tulla läpi tai ennakoida. Tätäkin on jouduttu välillä juoksemaan monta kertaa, ja ihan yhtä huolettomalla laukalla se mettekoira sieltä aina tulee. Silloin kun korvat ovat päässä alusta alkaen, luoksetulo on näyttänyt tosi kivalta. Luulen, että siitä tulee hyvä ja varma, kunhan tämä vaihe saadaan keskusteltua läpi.
Tunnarissa olen vahvistanut paluun askellajia (laukkaa) ja se sinänsä ei liene syypää, mutta eniveis Mette on vähän hutiloinut kapuloilla ja yhtenä päivänä jopa maistoi väärää. Paluu on kyllä ollut parempi (olen tehnyt ylipitkältä matkalta tai peruuttanut ennen kuin koira lähtee kapuloilta takaisin) ja Mette onkin tullut laukalla ainakin osan matkaa, välillä jopa loppuun asti. Myös pito on parantunut. Sivulla ei itse asiassa ole aukonut suuta nyt ollenkaan.
Tänään Mette myös ennakoi ruutuun lähtemistä, tuli mun sormille leikkiessä eikä kaiken huipuksi oikein malttanut irrottaa lelusta käskyllä. Ihan hauskaa tavallaan verrattuna niihin ongelmiin mitä meillä aikaisemmin oli. Mutta kun toko ei ole sen enempää laamailua kuin päättömänä juoksemistakaan. Tiedä se, mettekoira. Ennustan vaikeita temppuratoja tuleville viikoille.
Kirppulaisen treenipohdinnot jää nyt toiseen kertaan, iltalenkki kutsuu. ->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti