Marraskuu ja Kiiran tokopohdintoja

Odotin kuin kuuta nousevaa, että pääsen tällä viikolla Kiiran kanssa MATO-treeneihin. Mette on saanut olla mukana viime viikot, koska kokeita ajatellen on pitänyt tehdä paikallaoloa ja liikkuroituja kokonaisuuksia. Vaan kuinkas ollakaan, Kiira aloitti juoksun ja se siitä sitten taas pariksi viikoksi. Buu.

Häiriköintivälineet ja häiriköitävä mettekoira.

Meten kanssa treenaaminen on tuntunut jotenkin ei-niin-kivalta, vaikka Mette on ollut hyvä. Ehkä se on tämä pimeä marraskuu, kun vähän kaikki ahdistaa. Vaikken ole laskenut pisteitä tai ajatellut tuloksia juurikaan, niin alitajuntaisesti kuitenkin toivoin, että tämän vuoden kokeet olisivat olleet tässä ja ensi vuonna päästäisiin EVL:ään. (Loppuvuonna on aika huonosti kokeita, saa nähdä mennäänkö enää minnekään.) Mulle jäi myös pieni mörkö viime kokeesta, koska se seuraaminen toi mieleen kaikki muistot laama-Metestä. Vielä kun treenikaverit keskiviikkona sanoivat palkkaussuunnasta yms. (mistä heille kiitos ♥ niillä vinkeillä onkin päästy jo hyvin eteenpäin), niin iski ihan kamala en-osaa-mitään-kun-en-osaa-opettaa-koiralleni-edes-seuraamista-olo. Pikkaisen ehkä taipumusta ottaa palaute henkilökohtaisesti. Olinpa epäreilu Metelle, kun murenin siinä keskenäni vaikka Mette yritti tosi paljon.

Entä minä?

No, Kiirasta piti kirjoittamani. Olen tässä monena päivänä istunut Kiiran treenipäiväkirjan ääressä ja halunnut kirjoittaa jotain syvällistä, mutten ole keksinyt mitä tai miten. Yritetäänpä nyt.

Musta tuntuu aika usein, etten vielä tunne Kiiraa kovinkaan hyvin. Ihan loogista sikäli, ettei mulla ole vielä sen kanssa sellaista reissaamis- ja kisakokemusta kuin Meten kanssa. Kiira on tosi, tosi erilainen kuin Mette. Se on niiiin paljon sitä mitä toivoin: ahne, energinen, käyttää kroppaansa hyvin, sopivalla tavalla yksinkertainen opportunisti jota ei huolet paljon paina. Silloin kun näitä asioita toivoin, ei tainnut tulla mieleeni, että vaatii itseltänikin pikkaisen kehittymistä ja mukautumista kouluttaa koiraa, jonka haasteet on eri ääripäässä kuin mettekoiran kanssa. Juuri kun olen kauhealla vaivalla esim. opetellut keittämään kaikkia mahdollisia sisäelimiä, käyttänyt kissanruokapalkkaa ja pitänyt mettekoiraa nälässä ennen treenejä – niin nyt mulla onkin koira, joka vetää kierrokset kaakkoon ihan niistä kuivanappuloistakin. Sitähän sä pyysit, no nii-in. Eikun takaisin lähtöruutuun ja ihmettelemään, miten tällaista peliä pelataan.

Tänään tehtiin temppurataa. Siinä oli parikin vaikeaa kohtaa, joissa jouduin korjaamaan Kiiraa. Esmes tunnarikapuloiden yli merkille meneminen. Kiira ei mennyt kapuloille, mutta oli merkillä mitensattuu. Kylläpäs se ilahtui, kun lopulta onnistui tekemään oikein ja sai palkkaa. Kiiran kanssa pitäisi tehdä nimenomaan tuollaisia treenejä, missä se mokaa (menee väärään paikkaan) JA missä se saa kunnon palkkauksen, kun tekee oikein. Ja niiden tehtävien pitää olla niin vaikeita, että voin oikeasti olla iloinen ja vähän yllättynytkin, kun Kiira onnistuu.

...mistä päästäänkin palkkaamiseen. Koska Kiiralle maistuu ruoka ja lelut varsin hyvin, mä en aina pistä itseäni likoon siihen palkkaushommaan. Siinä on vissi ero, vippaako koiralle lihapullan vai vippaako lihapullan ja kertoo samalla, että olit muuten maailman paras koira kun teit noin.

Ai lihapulla, kyllä tänne suuhun pari lihapullaakin mahtuu.

Haluaisin Kiiralle lisää:

1. sellaista asennetta, että se tietää tekevänsä oikein ja myös kun mokaa. >> Temppuratoja ja häirittynä ruutuun/merkille/kapulalle tms. menemistä. Vaikeita juttuja ja superpalkka kun onnistuu.
2. palkkaodotusta vähän eri asioihin kuin nyt, monessakin liikkeessä. Haluaisin, että sen mielestä kivointa ei olisi merkille juokseminen vaan merkillä aktiivisena odottaminen. (ruudussa sillä muuten on tämä asenne?!) >> Palkkaa malttamisesta ja kuulolla olemisesta. Juokseminen on Kiirasta kivaa vaikkei siitä niin palkkaa saisikaan.
3. ylipäätään sellaista me-henkeä ja mun kuuntelua. Tää varmaan vahvistuu noilla kuuntelujutuilla ja siihen omaan läsnäoloon/palkkaamiseen panostamalla.
4. hyvin menee vaikka hommat jatkuu -asennetta kokeenomaisiin. >> Kokonaisuuksia. Jos joku yksityiskohta ei ole hyvä, treenataan se erikseen kuntoon.
5. sääntöjä ja niiden noudattamista. >> "Käy siihen" -olemista. Treenikentälle ei saa tulla loikkien ja ylipäätään loikkimista ei harrasteta kuin luvan kanssa. Suuta ei käytetä mun sormiin, ei vaikka olisi miten hyviä nameja. Ja lelusta irrotetaan käskyllä heti eikä jäädä mälväämään sitä. Ainiin, ja treenikassille ei mennä omin luvin. (oho, olipas näitä...)

Itselleni haluaisin vain ihan pirusti lisää päättäväisyyttä, koska Kiiraa ei voisi vähempää mun masistelut kiinnotsaa. Haluaisin itselleni myös vähän lisää huolettomuutta, semmoista hetkessä elämistä. On kuitenkin lopulta Kiiran oma valinta, mitä se valitsee tehdä. Hyvä vaan, jos se mokaa ja pääsen puuttumaan siihen. Kiira osaa niin monia juttuja, että sille ei tarvitse tehdä helpotettuja treenejä. Ei varsinkaan mitään pentu juoksee lelulle ruutuun -treenejä. Se ei ole pentu. Se ei ole Mette. Se on Kiira.

Ja sen kanssa treenaaminen on kivaa.

Aamutokojen jälkeinen kaverikuva.